Gluteeniton ruokavalio lisää diabetesriskiä

Julkaisin täällä blogissa kaksi viikkoa kirjoituksen aiheesta Gluteeniton ruokavalio aiheuttaa syöpää. Homma ei ollut suinkaan niin kuin otsikko antaa ymmärtää, vaan kirjoituksessa käytiin läpi helmikuussa some- ja kahvipöytä-äläkän nostanutta uutisointia tutkimustuloksista, joissa gluteeniton ruokavalio onnistuttiin yhdistämään syöpäriskiä lisääviin aineisiin. Kyseessä ei ollut että ruokavalion gluteenittomuus aiheuttaisi syöpää, vaan että huonolaatuisen riisin sisältämät myrkylliset metallit lisäävät syöpäriskiä. Homma yhdistettiin gluteenittomaan ruokavalioon, koska monet (mutteivät kaikki) gluteenia välttävät korvaavat sitä riisituotteilla. Moni kuitenkin luki vain otsikon, eikä malttanut selvittää uutisen sisältöä loppuun asti. Aina se ei ole edes helppoa.

sokerikoukku2Pian tämän syöpäuutisen jälkeen levisi toinen uutinen, josta parhaimmillaan eli pahimmillaan otsikoitiin näin:

Tutkimus paljasti: ”Terveellinen” gluteeniton ruokavalio lisääkin kakkostyypin diabeteksen riskiä (Tekniikan maailma)

Tutkimus: Gluteeniton ruokavalio lisää merkittävästi diabetes-riskiä (Maaseudun tulevaisuus)

Kuten Gluteeniton ruokavalio aiheuttaa syöpää– ja Maito tappaa-kirjoituksissa olen tuonut esiin, tiedeuutisoinnista tulee valitettavan usein mieleen rikkinäinen puhelin. Tämä diabeteskohu on taas esimerkki siitä. Toimittaja tekee uutisen toisen toimittajan tekemästä uutisesta – ei suinkaan alkuperäisen tutkimusartikkelin ja sen faktojen perusteella. Tässä sekä Tekniikan maailman että Maaseudun tulevaisuuden artikkeli tehtiin The Telegraphin pohjalta. Se ei suinkaan ole tiedejulkaisu, vaan päivälehti. Kohu sai alkunsa American Heart Association’s Epidemiology and Prevention-konferenssista, jossa Harvardin yliopiston ravintotieteen laitoksen tutkija Ph.D. Geng Zong oli esitellyt uusia tutkimustuloksia, jota ei ole vielä tämän hetkisen tietoni mukaan julkaistu artikkelimuodossa.

viking-grace-aurora-buffet-jalkiruoka

Tutkimuksessa havaittiin, että niillä ihmisillä, jotka kuluttivat vain vähän tai ei ollenkaan gluteenia, oli suurempi riksi sairastua kakkostyypin diabetekseen. Samalla havaittiin, että vähän gluteenia syövät söivät myös vähemmän viljapohjaista ravintokuitua (cereal fiber). Tämän kuidun taasen tiedetään suojaavan kakkostyypin diabetekseltä.

Gluteenin ja kakkostyypin diabeteksen välistä molekylääristä mekanismia ei tässä esitettykään, vaan asioille vedettiin yhteys koehenkilöiden itse raportoiman ruokavalion perusteella ja heidän terveystiedoistaan. Ei ole siis näytetty, että gluteeni itsessään suojaisi diabetekseltä. Sen sijaan ravintokuitu tunnetusti suojaa kakkostyypin diabetekseltä, voi hyvin olla että kuitu on keskeisessä roolissa tutkijoiden tekemissä havainnoissa. Gluteenitonta ruokavaliota noudattavan kannattaakin siis ehkä kiinnittää huomiota kuidunsaantiin klikkiotsikoista panikoimisen sijaan. 😉

Lisää samankaltaisia kirjoituksia:
Gluteeniton ruokavalio aiheuttaa syöpää
Maito tappaa – ja opetus lähdekritiikistä
Sokerikoukku – urbaanilegenda?
Ravinteikkaat chian siemenet ja niiden kummalliset käyttörajoitukset
Gluteenista oireita ilman keliakiaa?

Kommentit (4)
  1. What the Health - vegaanipropagandaa ja virheellisiä faktoja - Pilkettä
    12.9.2017, 10:24

    […] Maito tappaa – ja opetus lähdekritiikistä Gluteeniton ruokavalio aiheuttaa syöpää Gluteeniton ruokavalio lisää diabetesriskiä […]

  2. What the Health - vegaanipropagandaa ja virheellisiä faktoja - Pilkettä
    12.9.2017, 10:24

    […] Maito tappaa – ja opetus lähdekritiikistä Gluteeniton ruokavalio aiheuttaa syöpää Gluteeniton ruokavalio lisää diabetesriskiä […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *