Pilkettä
Pilkettä

Bataattibrownie (paleo)

Olen viime aikoina tutustunut bataattiin ruoanlaitossa ja Paleokeittiöstä löytyi sopivasti herkullisen bataattibrownien ohje. Aamu alkaa oikein makoisasti kahvilla ja bataattibrowniella, kaikki näyttää paljon valoisammalta. 😉

14bataattibrownie1

14bataattibrownie3

BATAATTIBROWNIE

100 g tummaa suklaata (väh. 70 %)
1 rkl kookosöljyä
n. 150 g bataattia keitettynä
3 kananmunaa
½ dl hunajaa tai muuta makeutusta (esim. steviaa)
1 rkl kookosjauhoa
3 rkl – ½ dl (raaka-)kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljajauhetta tai -uutetta
½ tl suolaa
(Koristeluun esim. kaakaonibsejä, kookoshiutaleita, pähkinärouhetta, marjoja…)

Keitä ja soseuta bataatti, anna jäähtyä. Sulata suklaa ja kookosöljy miedolla lämmöllä kattilassa, mikrossa tai vesihauteessa. Anna jäähtyä. Vatkaa munat ja makeutus kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää suklaaseos munavaahdon joukkoon. Lisää myös bataattisose ja sekoita hyvin. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne taikinan joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi ja kumoa taikina voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (Paleokeittiössä n. 25×20 cm vuoka, minulla silikoninen sydänvuoka). Paista uunissa 160 ⁰C asteessa 30-40 minuuttia. Tarkista kypsyys hammas- tai tulitikulla. Anna brownien jäähtyä ja koristele haluamallasi tavalla.

Vinkki: Bataattibrownie on herkullista myös kermavaahdon tai maidottoman kookoskermavaahdon kanssa tarjottuna. 😉

14bataattibrownie2
Ihanan kuohkea koostumus!
14englishtoffeesteviaMakeutuksena käytin  20-30 tippaa Now Foodsin English Toffee-steviaa, josta mainitsin aiemmin Superkaakao-kookoskeksit ilman uunia-kirjoituksessani. Ensimmäistä kertaa Iherbistä tilaavalle alennusta koodilla IRI825. 😉

Paleokeittiöstä olisi löytynyt brownielle myös herkullisen kuulloinen avokado-suklaakuorrute (aiemmin väsäämäni avokadoraakakakun perusteella en epäile hetkeäkään etteikö kuorrute toimisi), mutta päälliseen varaamani avokadot olivatkin menneet pilalle! Onneksi brownie on superherkullista aivan sellaisenaankin. Jos teet kuorrutteen, anna brownien jäähtyä ensin.

Lisää suklaisia leivonnaisia:
Chili-suklaatorttu
Kastanja-suklaabrownie
Irish coffee-juustokakku
Jäädytetty suklaamoussekakku
Minttu-mutakakkumuffinssit
Mutakakku margaritakermalla
Nigellan joulusuklaakakku (maistuu ympäri vuoden)
Rouheiset kaakao-kookoskeksit
Suklaa-banaani-kookosmuffinssit
Suolaisenmakea pistaasi-suklaabrownie
Ja tietenkin ne kaikki tryffelit sekä Herkut ja jälkiruoat-reseptihakemisto…

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit (29)

  1. Taivaallinen tiramisu raakakakkuna – Pilkettä

    […] (ruusu-)suolaa (1 rkl vettä) Muutama tippa karvasmanteliaromia Nestemäisiä steviatippoja (esim. English toffee tai vanilja) maun […]

  2. Herkkulakko – terveelliset herkkuvaihtoehdot resepteineen – Pilkettä

    […] Bataattibrownie […]

  3. Ihana puolukka-kinuskiraakakakku – Pilkettä

    […] 3 dl manteleita 2 rkl vettä ½ rkl kanelia ¼ tl jauhettua kardemummaa Maun mukaan (English Toffee-)steviatippoja tai hunajaa Hieman […]

  4. Epäsuositut mielipiteeni: Unohda terveyshifistely kasvisten kanssa – Pilkettä

    […] Bataattibrownie Bataattimutakakku Jauheliha-kesäkurpitsavuoka Jauheliha-spagettikurpitsavuoka Kesäkurpitsasämpylät Kurpitsajuustokakku Munakoiso-kukkaakaaligratiini Paprika-bataattikeitto Porkkana-inkiväärisosekeitto Parmesaani-kukkakaaligratiini Parmesaani-munakoisovuoka […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *