Pilkettä
Pilkettä

Ansaittu, rentouttava pitsailta

Viime viikonloppu meni tosiaan tehokkaasti töiden parissa, ja alkuviikkokin oli ollut päivittäisiä luku- ja kirjoitushommia. Seitsemänpäiväisen työviikon ja reissaamisen jälkeen mieleni teki armottomasti pitsaa. Sitä olikin sitten paras hoitaa sillä itsellään. Poikaystävä naureskeli ensin dekadenteille mieliteoilleni, mutta totesi sitten että eihän tämä meidän pitsa itse asiassa niin kovin dekadentti ole. Erinomaisen maistuva nyt kuitenkin. 😀

10pitsa2

10pitsa1

PITSA ILMAKUIVATULLA KINKULLA, BROILERILLA JA CHÉVRELLÄ

Pohja:
Ks. resepti

Tomaattikastike:
Ks. resepti

Täytteet:
250 g maustamattomia broilerinfileesuikaleita
Yrttimausteita
Valkosipulijauhetta
Suolaa
Mustapippuria
100 g ilmakuivattua kinkkua
150 g (1 pkt) chévreä

Valmsita pohja ja tomaattikastike ohjeiden mukaan. Kypsennä broileri pannulla ja mausta. Levitä tomaattikastike esipaistetulle pitsapohjalle. Kokoa päälle täytteet, viimeisenä juusto. Paista uunisa 200 ⁰C asteessa 10-15 minuuttia, tai kunnes juusto rupeaa saamaan väriä. Nauti!

10carmviiniPitsan kanssa maistelimme portugalilaista (madeiralaista) Carm 2012-punaviiniä. Minun ensimmäinen makuhavaintoni oli hauskasti neilikka! Se sopi oikein hyvin tähän mehevään ja maukkaaseen hilloon. Alkon kuvaus tästä viinistä oli ”täyteläinen, tanniininen, kirsikkainen, karhunvatukkainen, mustikkahilloinen, kevyen vaniljainen, mausteinen” ja se piti kyllä aika hyvin paikkansa. Mustikkahilloa en ehkä keksinyt, mutta viini istui hyvin minun suuhuni. 😉

Hampparien ja pitsan ystäville:
Burgeriateria ja raikkaampi waldorfinsalaatti
Hampurilainen kahdella tapaa
Pitkästä aikaa pitsaa – täytteinä chévreä, kanaa ja pekonia
Munakoiso-artisokkapitsa ja vaniljapannacotta mustaherukoillaPitsa oopsipohjalla
Pitsaperjantai!
Viikon päätteeksi pitsaa

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit (6)

  1. Juustolöytöjä Lidlistä | Pilkettä

    […] PS. Chévre on korvannut lehmänmaitojuustot vakiopitsajuustonani, hyvin toimii (ks. pitsa 1, pitsa 2) […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *