Pilkettä
Pilkettä

Kuukausi: elokuu 2018

Mitä tein tänä kesänä

Luulin pitkään että olisin viettänyt tänä kesänä viikon jossain Etelä-Euroopassa, mutta toisin kävi. Osittain aikaansaamattomuudun vuoksi, suurimmaksi osaksi sen takia että kotona oleminen houkutteli poikkeuksellisen paljon. Kokosin tähän listan mitä kaikkea sain tehtyä Turussa ja…

  • 0

Gluteenittomat kukkakaaliwingsit – helppo kasvisherkku

Hei, tältä puolelta ruutua löytyy dippikasvisten suurkuluttaja. Porkkanaa, paprikaa, kukkakaalia, kurkkua – mitä milloinkin sattuu löytymään. Niiden kaveriksi tulee tehtyä jääkaapin sisällön mukaan yrteillä maustettuja kermaviilikastikkeita ja itse tehtyä majoneesia erilaisilla mausteilla. Etenkin näin kesällä…

  • 0

Hehkutetut BYBI Beauty Babe Balm ja Prime Time-kuorinta testissä

*sisältää mainoslinkkejä Viime aikoina useammassa blogissa on näkynyt BYBI Beauty-luonnonkosmetiikkamerkin tuotteita ja ne ovat lähes poikkeuksetta saaneet positiivista palautetta tai peräti ihan suoraa hehkutusta osakseen. Esimerkiksi visual diary-blogissa BYBI Beauty Balm tituleerattiin luonnonkosmetiikan Elizabeth Ardenin…

  • 0

Terveellinen kesäkurpitsapuuro on herkullista

Parin viime viikon aikana blogiin on tultu tuhansia kertoja kesäkurpitsareseptien perässä ja etenkin jauheliha-kesäkurpitsavuoka tuntuu olleen hitti (kuvassa). Tiedän että se on melkeinpä parasta arkiruokaa mitä voi keksiä, mutta olen silti aika yllättynyt minkälaisia kävijämääriä…

  • 0

Testaamani Olympus M.Zuiko-objektiivit ja Panasonic Lumix G setin täydentäjänä

Otin todella pitkään kaikki blogin kuvat kännykällä, mutta viime vuoden lopusta hankin lopulta järjestelmäkameran, Olympus OM-D E-M10 Mark II:n, ks. Haaveista totta – järjestelmäkameran hankinta. Taka on siis noin kahdeksan kuukautta kameraan tutustumista ja Olympus…

  • 0

Kotitekoinen jäätelö ilman jäätelökonetta

Nyt jos joskus on Suomessakin ollut kunnon jäätelökesä – eikä loppua näy. Kaupan vaihtoehtojen lisäksi on kiva tehdä jäätelöä itsekin, ja tässä tulee ehdottomasti herkullisin jäätelö ilman jäätelökonetta-ohjeeni. Siinä ei ole oikeaa kermaa ja sokeria…

  • 0

5 x gluteeniton kesäkurpitsaresepti

Suosin mahdollisuuksien mukaan satokauden mukaista syömisestä, eli yritän pistää lautaselle erityisesti sitä, mikä on tällä hetkellä sesongissa ja kasvaa Suomessa. Näin loppukesästä satokautta viettävät muun muassa marjat, kukkakaali ja kesäkurpitsa ja syksyä kohti mennessä vuoroon…

  • 0

10 kuvaa mökiltä

Heippa rakkaat lukijat! Kerroin pari päivää sitten mökkireissustamme, ks. Ihana, kamala mökki. Tuolla mökkireissulla sain myös testattavaksei uuden kameraobjektiivin. Hankin siis loppuvuodesta Olympus OM-D E-M10 MarkII-järkkärin (ks. Haaveista totta – järjestelmäkameran hankinta) ja olen tähän…

  • 0

Sitruunaiset mantelineliöt kahvipöytään

Huh, hellettä! Viime aikoina lämpö on hellinyt Suomea siihen malliin että uunia ei ole juuri viitsinyt käyttää. Lautaselta on löytynyt tavallista enemmän salaatteja ja herkkupuolella jäätelö on ollut ehdoton kuningas. Oli kuitenkin yksi resepti, jonka…

  • 0

Urtekram-kuorinnat ovat hellävaraisia ja kosteuttavia

Huolehdin ihostani päivittäisellä puhdistuksella ja kosteutuksella, mutta en juuri hössötä ihonhoidosta. Puhdistavia ja kosteuttavia naamioita sekä seerumeita tulee käytettyä lähinnä silloin tällöin, mutta ihon kuorinta on jotain, mitä rakastan. Ihoni selvästi kaipaa kuorintaa voidakseen hyvin…

  • 0