Pilkettä
Pilkettä

Kuukausi: elokuu 2015

Vihdoinkin kunnollista kombuchaa

Kolmas kerta toden sanoo. Ostin Turun keskiaikamarkkinoilta volgansienen, eli kombuchan (ks. Uusi lemmikkini volgansieni eli kombucha). Koitin tehdä sillä kahdesti kombuchateetä. Ensimmäisellä kerralla juomaan tuli hometta (ks. Kombuchakokeilu – kuinkas siinä sitten kävikään?). Koitin siitä huolimatta käyttää…

  • 5

Kurpitsansiemenleipä

Havahduin tässä eräänä päivänä siihen että blogissa ei ole pitkään aikaan ollut uusia leipäreseptejä! Syynä on yksinkertaisesti se, että olen ollut niin tyytyväinen vanhoihin leipäresepteihin, ettei tarvetta uusille ole ollut. Valmistujaisteni tarjoiluja kokkaillessa tutustuin kuitenkin…

  • 0

Viikonloppu Nauvossa, rapujuhlat ja Grill House Biffi

Viime viikonloppuna oli lähteä perinteiden mukaisesti biokemistikavereideni kanssa purjehtimaan. Paatin kanssa tuli kuitenkin loppumetreillä jotain sählinkiä, ja suunnitelma päivitettiin mökkeilyksi Nauvossa sijaitsevassa suuressa vuokramökissä, Villa Strandkullassa. Minun täytyy kyllä myöntää että olin oikeastaan helpottunut kun…

  • 2

Grillin parhaat: mausteinen entrecote, sydänsalaatti ja suklaa-pähkinävoibanaanit

Viime viikonlopun mökkireissulta on vielä herkkureseptejä raportoimatta. 🙂 Perjantaina savustimme itse lohta, ja lauantai-iltana grillasimme pihvejä ja jälkkäriäkin – suklaa-pähkinävoitäytteisiä banaaneja! Grilliin päätyi tällä kertaa entrecôteta meillä on ollut aiemmin huonojakin kokemuksia. Joskus saamamme pihvit…

  • 1

Päivä kanssani – elokuu

Kirjoitin heinäkuussa ensimmäistä kertaa ”päivä kanssani”-kirjoituksen, jossa raportoin peruspäiväni kulumisesta aamusta iltaan. Ensimmäistä tekstiä väsätessäni epäilin vähän ketä tämä oikeastaan kiinnostaa, mutta kirjoitus vetikin yllättävän paljon lukijoita. Sain siitä ajatuksen kokeilla tätä kuukausittaisena tapana. Jotta…

  • 1

Marinan salsabileet ja loistava kanacaesar

Kerroin alkukesästä että olin saanut miehen houkuteltua kokeilemaan kanssani parisalsaa. Kerta ei jäänyt ainoaksi, ja homma on muuttunut kerta kerralta hauskemmaksi kun askeliin alkaa tottua. Mies rupeaa jo viemään rohkeammin, ja minäkin rupean olemaan vastaanottavaisempi…

  • 0

Iskä tarjosi cavaa ja me savustettiin lohta – ihan itse!

Viime viikon olin tosiaan kesälomalla, joka huipentui viikonlopun mökkireissuun kun isäni raaski luovuttaa mökkinsä käyttöömme. Lupa tuli mojovan ohjepaketin saattelemana, jossa kuitenkin mainittiin että jääkaapista löytyisi omenasiideriä ja cavaa, mikäli maistuisi. Ja kyllähän se kuuman…

  • 3

Mamma mia, mitkä vohvelit!

Viikonlopun mökkireissu kului kaiken kaikkiaan herkullisten ruokien merkeissä (tästä lisää tällä viikolla, stay tuned ;)), mutta homman kruunasi sunnuntain vohveliaamiainen puskatuoreilla marjoilla. Resepti on vanha tuttu, joka toimi taannoin myös poikaystäväni synttäriaamiaisella. Resepti on helppo,…

  • 5

Sideways, merlot ja espanjalaiset juustot

Lomaterveiset kaikille lukijoille! Vietän ansaittua kesälomaviikkoa, ja saavuimme juuri eilen mökille Nastolan lähelle. Kuullostaa varmaaan hassulta, mutta vietän ensimmäistä kertaa kesälomaa sen jälkeen kun olin 16-vuotias. Sen jälkeen olen aina vain opiskellut tai tehnyt töitä….

  • 2

Luolamamman marjapiirakka

Yksi äitini bravuureista on aina ollut mamman marjapiirakka. Se on hieman muropohjaa muistuttavalla pohjalla varustettu piirakka, jonka täytteeksi voi heittää mitä tahansa marjoja sattuukaan olemaan, ja marjat pedataan rahka- tai kermaviilipohjaiseen täytteeseen. Siinäkin voi soveltaa jääkaapin…

  • 11