Pilkettä
Pilkettä

Kuukausi: marraskuu 2013

Mehevä kastanja-suklaabrownie

Pitäähän sitä viikonlopuksi saada jotain herkkua, eikös? Etenkin jos sen saa tehtyä jääkaapintyhjennyksen nimissä. 😉Kaapeista löytyneet raaka-aineet olisivat taipuneet mausteiseksi banaaniblondieksi, mutta nyt minun teki mieli suklaaista. Jääkaapissa oli myös puolikas purkki kastanjasosetta, jolle en…

  • 13

Lakritsi-kookoskeot yhdistävät hienoja makuja

Elän jälleen mielitekojen aikaa. Ensiksi tein piparkakkutryffeleitä, sitten pipari-banaani-kookosmuffinsseja, ja nyt rupesi tekemään mieli lakritsia! Alkaakohan koti-ikävä jo iskeä, kun on tällainen tarve käyttää ”suomimakuja”? 😉 Tiesin jo ennestään että kookos ja lakritsi ovat ihana…

  • 16

Italian herkku taleggio

Taleggio on yksi ehdottomista juustosuosikeistani. Kyseessä on varsin erityinen ja omanlaisensa juusto. Taleggio on italialainen pehmeä, pestykuorinen juusto, jolla on DOP-alkuperäsuoja. Taleggio valmistetaan hauskoiksi neliöiksi, ja juustoa pestään kypsyttämisen aikana suolavedellä homeen kasvun estämiseksi. Kypsytys…

  • 10

Reseptihakemisto 2.0

Reseptejä alkoi kertyä jo niin paljon, että niiden pitäminen yhdellä sivulla alkoi tuntua liian pitkältä listalta. Niinpä jaoin reseptit seuraaviin kategorioihin ja alakategorioihin: Aamiainen Herkut ja jälkiruoat–Hillot yms.–Jälkiruoat–Keksit, makeiset ja tryffelitJuustoesittelyt Kastikkeet ja mausteet Leivät…

  • 0

Doughy mint chocolate chip cookies

Aiemmin tein pallonmuotoisia taikinaisia suklaahippukeksejä (Chocolate Chip Cookie Dough Cookieseja), mutta tällä kertaa tein reseptistä ihanan, minttuisen version. Nämä cookiet ovat superherkullisia: kielen vievä, taikinainen koostumus, ihana vanilja, raikas minttu, ja tietenkin suklaa! Tarvitseeko sanoa…

  • 25

Lime-kookos-chiavanukas

Yleensä syön aamuisin jotain kananmunapohjaista, mutta myös chiavanukas on yksi vakioaamiaisistani.  Chiavanukas koostuu chiansiemenistä, jostain nesteestä ja mausteista tai muista makua tuovista aineista (esim. marjat). Siitä on helppo varioida loputtomasti eri makuisia yhdistelmiä muuntelemalla sen pääkomponentteja….

  • 25

Kreikkalaista Amsterdamissa

Vierailijaviikkoni jatkuvat. 😉 Ensin täällä kävi poikaystäväni (kts. Tunnelmallinen tapasravintola eLe), sitten kavereitani (kts. Gambapäivä!, sen jälkeen siskoni (kts. Synttärijuhlintaa siskosten kesken: juustokakkuleivokset, Melanzane alla parmigiana – parmesaani-munakoisovuoka ja Kivoja kahviloita Utrechtissa) ja nyt äitini. Vietimme viikonloppua Amsterdamissa ja…

  • 3

Triple créme-valkohomejuusto ja muut viikon juusto-ostokset

Yksi lempiasioistani Utrechtissa on Saturday marketin (Market Vredenburg) juustotarjonta. Lähellä juna-asemaa sijaitseva market Vredenburg on toiminnassa keskiviikkoisin, perjantaisin ja launtaisin, mutta sisäpiirin lähteeni kertovat että nimenomaan lauantai on se päiva jolloin torille kannattaa mennä. Silloin sieltä…

  • 4

Kivoja kahviloita Utrechtissa

Utrechtinkaltainen söpö pikkukaupunki on tietenkin täynnä kivoja kahviloita ja ravintoloita. Esittelen nyt muutaman tutustumisen arvoisen paikan, toivottavasti tästä on joskus iloa jollekin Hollantiin matkaavalle. Tännehän on vain puolen tunnin junamatka Amsterdamista. 😉 BroersBroers on todella…

  • 3

Mehevät pipari-banaani-kookosmuffinssit

Siskoni tuli kyläilemään, ja hänelle piti keksiä jotain herkullista tarjottavaa! Päädyin jällee varioimaan loistavaa banaani-kookosmuffinssien reseptiä. Aiemmin muokkasin niistä suklaa-banaani-kookosmuffinsseja, ja tällä kertaa tein piparkakunmakuisia muffinsseja. Reseptihän on myös maidoton ja paleo. Piparimuffinsseista tulikin todella…

  • 12