Piia Pajunen
Piia Pajunen

VUOSI ILMAN RUOKAVAAKAA – MITEN MULLE KÄVI?


Reilu vuosi sitten pistin urheilu-urani purkkiin ja pakettiin, ja samalla heivasin ruokavaa’an kaapin pohjalle. Miten mulle kävi niin henkisesti kuin fyysisesti sekä sisäisesti että ulkoisesti? Mistä olen yllättynyt, ja mitä tästä päätöksestä olla punnita, träkkäillä tai seurata mitään ruokavaliota seurasi? Noh, haukataanpa tänään viikonvaihteen kunniaksi pala tällaisesta limpusta ja tästä oman elämäni ihmiskokeesta.
Ruokavaaka on mun mielestä hieman hämmentävä asia. Vielä reilu viitisen vuotta takaperin tuskin kellään sellaista oli perusvalikoimassaan, ja jos oli, niin sitä käytettiin lähinnä leipomisessa. Nykyään ruokavaaka tuntuu löytyvät lähes joka taloudesta varsinkin nuorilta naisilta, ja tuntuu, että siitä on tullut tärkeä perusedelletys massojen ruokailua. Jos treenaat lujaa olit sitten kilpaurheilija tai oman treeninsä sankari, niin ruokavaaka on löydyttävä. Jos dieettaat, niin ruokavaaka tuntuu olevan todella must. Ruokavaaka on uusi desin mitta. Ja ei sillä. Onhan se leipoessa todella näppärä!
Itse en koskaan kokenut ruokavaakaa ahdistavaksi tai rajoittavaksi asiaksi. Se oli itselläni uskollinen ystävä erittäin tavoitteellisessa ja ammattaimaiseen urheiluun tähtäävässä elämässäni. Varsinkin, kun tulokset kilpailuissa ratkaistiin isolta osin lajiin optimoidun kehonkoostumuksen pohjalta, niin ruokavaa’an avulla saatiin tsekkailtua, että tiukimmissakin kilpailuvalmistamisen vaiheissa tiedettiin, missä ravinnon kanssa mentiin, ja sen pohjalta pystyttiin pienilläkin fiksauksilla tekemään seuraavia siirtoja. Toki paljon oli myös tilanteita, jossa ruokavaakaa ei tarvittu, ja aika monesti elämä heittikin omilla mausteillaan kehiin niitä tilanteita, joissa oli mentävä ilman.

En koennut tarvitsevani sitä enää, sillä tavoitteeni kilpaurheilun saralla oli täytetty, ja oli aika siirtyä siihen elämään kilpaurheilun jälkeen. Kyllä sitä tässä vuosien varrella olin jo oppinut ne oikeat annoskoot sekä tunnistamaan miltä nälkä tuntuu tai milloin treenissä on liian vähän puhtia. Tiesin, miten pääsääntöisesti koostetaan fiksuja ateriakokonaisuuksia. En mä siihen ruokavaakaa enää tarvinnut mulle kertomaan paljonko kaurahiutaleita, perunamuussia tai marjoja saisin syödä.
Näin vuoden porskuteltuani ilman ruokavaakaa olo ja fiilis kaikin puolin tuntuu ihan hämmentävän hyvälle. Jotenkin ajattelin, että nyt kun palaan ”tavalliseksi kuolevaiseksi” (hah), niin kyllä se näkyisi myös ulospäin. Olin siis varautunut siihen, että en välttämättä tulisi olemaan enää niin ulkoisesti kovassa tikissä, ja olin ihan fine tämän kanssa. Enhän mä enää ollut ammattilaistason fitnesskisaaja, niin ei mun siltä tarttisikaan näyttää.
Se, mitä en kuitenkaan todellakaan odottanut, että peilikuva voisi nimenomaan muuttua jopa entistä suotuisammaksi. Vaikka palasinkin normaalirasvoihin viimeiden pitkän kisakauden jäljiltä, niin en ole ikinä ollut näin ”tiukassa” kunnossa kisakauden ulkopuolella. Treenikin kulkee edelleen kuin rasvattu ja kehitystä urheilurintamalla edelleen irtoaa, joten kaikki skulaa. Toki jos olisin jatkanut kilpailemista korkeat tavoitteet kirkkaana mielessä, niin vielä varmasti tuota ruokavaakaa edelleen mielelläni käyttäisin, mutta tällä hetkellä se tekisi vain elämästäni hankalampaa ja syömisestäni kömpelömpää, eikä se ole sellaista elämää, mitä halusin elää urheilu-urani jälkeen.

Mitä muuta olen näin vuoden jälkeen huomannut? Monia vuosia matkassa pyörinyt loputon vatsa (vaikkei nälkää ollutkaan, ja kaloreitakin koneessa toisinaan ihan passelisti) on hiljalleen alkanut kadota, ja tuntuu siltä, että olo on vihdoin ”täysi”. Vaikka olen syönyt aiemmin paikoittain päivätasolla varmasti paljon enemmän, niin nyt tuntuu, että tulen oikeasti kylläiseksi jo ihan eri määristä sapuskaa. Huomasin jo oikeastaan välittömästi vuosi sitten ruokavaa’an heivaamisen jälkeen, että ilman punnitsemista tuntuu, että ruoka olisi tyydyttävämpää ja tulin pienemmästä määrästä henkisesti ja fyysisesti kylläiseksi.
Näin vuoden se otti tuon edellisen pitkän kisarupeaman päättymisestä, ja lopulta ne viimeisetkin mielihalut katosivat lähes kokonaan. Nälkä ilmoittelee yleensä 2-4 tunnin päästä ruokailusta, ja syön sitä, mitä tarjolla on. Toki pääsääntöisesti edelleen koostan lautaselle tasapainoisia kokonaisuuksia niin, että rasvaa, hiilaria ja protskua löytyy, mutta määristä ei ole mitään käryä eikä suoraan sanottuna edes kiinnosta. Mitä mä tällä tiedolla edes tekisin? Niinkun oikeasti?
Olen kuullut monilta naisilta sitä, että vieroksuu ruokavaa’an heivaamista siksi, että pelkää miten käy. Eihän sitä voi tietä ellei kokeile, ja tästä päästäänkin taas sellaiseen kutkuttavaan kysymykseen, että onko se lihominen tai 1-2 kilon kertyminen pahinta, mitä ihmiselle voisi käydä? Ja miksi näin ajatellaan heti automaattisesti käyvän, jos ruokavaaka jätetään pois? Että kun ei punnita enää ruokaa, niin se safka imeytyy maagisesti aiempaa tehokkaammin jenkkiksille tai vahingossa syödäänkin huomaamatta tuplamääriä aamupuuroa.
Toinen yleinen selitys on vuodesta toiseen ruokavaa’an kanssa painellessa, että halutaan syödä riittävästi. Joisskain tapauksissa tämä varmasti ihan totta pitääkin paikkaansa, mutta en usko, että oikeasti tässä ei olisi merkittävällä osalla myös sitä lihomisen pelkoa.Kilpaurheilu sitten erikseen, mutta kyllähän se nälkä ja energianpuute ihmiselle usein kertoo, että mikä on tarpeeksi. Jos kehityksen tueksi rakennettua ruokavaliota noudatetaan tietyn aikaa, jonka jälkeen opitaan, että mikä on konkreettisesti se riittävä määrä ruokaa. Tuskin popsittu energiamäärä kellään vahingossa tippuu 600 kilokalorilla ihan vain vahingossa ja huomaamatta, kun ruokavaaka ei ole messissä vuoden träkkäämisen ja harjoittelun jälkeen.
Ja edelleenkin. Haluan korostaa, ettei ruokavaa’an käyttäminen päivittäin väärin ole, mutta sillä, mikä sitä ajaa omassa mielessä pohjimmiltaan käyttämään, on vissi ero.

vuosi ilman ruokavaakaa
Adidas-huppari: TÄÄLTÄ* // Aimn-toppi: TÄÄLTÄ* //  Saumattomat trikoot: TÄÄLTÄ*

Se, että esimerkiksi lihasmassan kehittämiseen, palautumiseen tai treenitehojen ylläpitämiseen tarvittaisiin gramman tarkka ja jämptisti optimoitu ruokavalio on valetta ja selittelyä. Ensisijaisesti tärkeintä on, että ravintoa saadaan riittävästi, ja vasta hyvänä kakkosena tulee laatu. Usein vielä laadun puolesta ihmiset tietävät ja osaavat halutessaan tehdä niitä fiksuja valintoja, eikä kaiken tarvitse olla optimoitua varsinkaan, jos optimointi vain tuottaa enemmän vaivaa ja stressiä kuin iloa ja hyötyä. Ruokavaaka on hyvä renki, mutta huono isäntä, ja välillä voi olla hyvä tarkastaa, kummassa asemassa tässä suhteessa itse on.
On myös hyvä pohtia, että jos nyt erityisen painavaa syytä ruokavaa’an käyttämiseen ei ole, ja ajurina on enemmänkin se lihomisen pelko, niin millaista kuvittelet tai toivot elämäsi olevan vaikkapa 10 vuoden kuluttua? Haluatko edelleen syödä samalla tavalla kuin nyt, vai toivotko olevasi eri pisteessä ruokailusi suhteen? Jos vastaus on, että samalla mennään hymyssä suin, niin silloin todennäköisesti pullat ovat hyvin uunissa, mutta jos visio ja nykyhetki ilmentävät aivan eri maailmaa, niin voi olla syytä miettiä, minne itse on menossa.

Veikeää viikonvaihdetta joka tuuttiin!

VILKAISE MYÖS NÄMÄ:
Nainen. Syö jumankekka sitä hiilaria! &
Aamutreeni toimimaan! Miten syödä & valmistautua?

EDELLINEN JUTTUNI:
Herkkukorneri – Uutuusjätskit arvostelussa!

♥  SEURAA MINUA  ♥
Instagram // YouTube // Bloglovin // Facebook

Kommentit (8)

  1. Sonja

    Menee vähän asian vierestä, mutta silloin kun kisasit, niin huomasitko kisadieetillä voimatasoissa suurta pudotusta? Näkyikö se minkä verran esim. Kisa-ohjelmissa tai salilla tuloksissa? Kauanko koit, että voimatasoilla kesti palautua diettailun jälkeen?

    • Piia Pajunen

      Moikka Sonja! Aina saa heittää myös asian vierestä!
      Kisaprepeillä ehkäpä siinä enemmänkin 2/3 kohdalla preppiä huomaisi monesti, että joissain liikkeissä voimatasot alkoivat hiljalleen ottamaan hittiä, ja pari vikaa viikkoa nyt oli sellaista puoliläpsyttelyä monesti. Vaparissa taas sen huomasi ihan viimeisillä viikoilla, että puhti alkoi kadota. Alkuun ja hyvin pitkällekin prepin edetessä vapaaohjelma helpottui, kun kunto/suorituskyky siinä parani sekä keho keveni, mutta viimeisillä viikoilla kyllä pystyi maksimissaan vetämään yhden kokonaisen, ja jos toista yritti samassa treenissä lähteä tekemään, niin puhti loppui jo ihan alkupuolella, hah! 😀 Mutta kisoissa taas pohjalle tehty tankkaus ja adrenaliini kyllä potki aina niin lujaa, että sen sai aina vedettyä ilman ongelmaa purkkiin.
      Voimatasot prepin jälkeen yleensä lähtivät palautumaan aika nopeasti, kun pääsi taas kunnon safkan ääreen ja minimoimaan ylimääräisen kulutuksen. Myös vaparivetojen ja kehonpainohommien parissa pystyi vetämään ihan uskomatonta settiä aika nopeastikin, kun sai taas riittävästi ruokaa koneeseen, hapenottokyky ja kestävyys oli hiottu kovaksi sekä keho ei painanut juuri mitään. 😀

  2. Essi

    Kiitos tästä kirjoituksesta. Olen aina välillä pysähtynyt ihmettelemään, milloin syömisestä tuli stressin ja ahdistuksen aiheuttaja niin monelle. Toki, myönnettäköön, että itsekin olen ruokavaa’an hankkinut ihan siinä mielessä, että pitää tarkkailla omaa syömistä. Vaakaa käytin sen kerran, että kokeilin sen toimivan. Uskoin vahvemmin siihen, että kaikkea sopivasti, ruokaa ja liikuntaa. Ehkä välillä vieläkin havahdun siihen, etten syö riittävästi, mutta tällaiset tekstit taas muistuttavat ravinnon tärkeydestä hyvinvoinnin peruspilarina. Pää pysyy tiukassa paikassa kylmänä, kun nälkä ei kuumottele.

    • Piia Pajunen

      Kiitos sulle Essi! Oon miettinyt tätä samaa todella paljon, että miten niin luontaisesta asiasta on tullut näin haastavaa tällä aikakaudella, jossa tietoa ja ravintoa on meille tarjolla yllin kyllin. Tai ehkäpä tässä onkin se osittainen dilemma.
      Kaikkea sopivasti on todella hyvä lähtökohta. Todella kunnianhimoiset tavoitteet ja kilpaurheilu sitten erikseen, mutta näissäkin on ymmärrettävä, että tällaisissa tilanteissa tulee olla itse valmis ja oikeasti halukas tekemään uhrauksia myös muualta elämästä. En minäkään ole kaikkea, mitä monet muut tekevät, toteuttanut kilpaurheilu-urani aikana, ja kaikkeen ei tarvitse eikä kuulukaan ihmisen pystyä samanaikaisesti. 🙂

  3. Satunnainen kävijä

    Olen samaa mieltä. Aiemmin tuli vedettyä tiukkoja diettejä (joskus suunnitelmana oli jopa kisalavalle meno, joka sitten perfektionismin puutteesta ei toteutunut ja hyvä niin). Jo muutamia vuosia sitten tuli luovuttua ruokavaa’asta ja jonkun ajan kuluttua kroppa tuntui paremmalta, siinä mielessä että normaali ruokavaliolla se pysyy ihan ok kunnossa – eikä sitä kuntoa tarvitse miettiä vaan se pysyy ja ruokavaliossa saa tulla myös lipsumisia, jotka eivät heti vaikuta koostumukseen. Tällä metodilla rasvaprosentti on pysynyt tuolla 16% tietämillä inbody mittauksissa viime vuosina (ilman diettejä ja kieltoja!). Lihasmassa toki ei varmasti kehity niin optimaalisesti, mutta kroppa on sellainen elettävä ja ei tarvetta stressata 24/7.

    • Piia Pajunen

      Tuo on oikeasti totta, että ei se normaali ja tasapainoinen ruokavalio vaadi sitä ruokavaakaa. Jos itsellä on ruokailutavat, annosten koostaminen ja annoskoot hakusessa, niin ruokavalio, jossa ruokavaakaa käytetään apuna voi olla alkuun hyvä kaveri, ja sen ideahan on juuri se, että opitaan rakentamaan vähän fiksumpaa ja tavoitteita (terveyttä, painonhallintaa, urheilua tms.) tukeva kokonaisuus. Kun tämä on opittu, niin ei siinä enää ruokavaakaa tarvita. 🙂

  4. Hanna

    Tämä on viimeaikoina itsellä ollut hyvinkin paljon pohdintaa aiheuttanut aihe, että hmm.. Tämä vain lisäsi pohdintaa :D!
    Täällä siis tavoite ja vähän pakkokin kerätä lisää massaa, niin lihasta kuin pehmoistakin! ja pituutta ei löydy sen enrmpää kuin sinultakaan, mutta kulutus on hemmetinmoinen. Minkään ”säännön” tai ”oppikirjan” mukaan minun ei pitäisi ”joutua” syömään näin paljon, mutta todellisuudessa mun pitäisi syödä vieläkin enemmän, koska paino ei nouse 😀 Voimat kylllä kasvaa (hermotus?) ja lihastakin oli ina tullut lisää, mutta rasvaa oli VIELÄKIN palanut.. ( vaikka siis alle kympissä ollaan… )
    Olen siis pohtinut, että lopettaako ruokavaa’an käytön, mutta kun niin helposti sitä silmämääräisesti etenkin hiilarinlähteitä vähentää. Lopetin juuri appien käytön, kun on hyvä ruokavaliopohja minkä avulla varioida jne. mutt vaakaa lähinnä käyttänyt, että minimit tulisi täyteen. Sellaiseen rentouteen olen opetellut, että KAIKKEA ei tarvitse punnita ja henk.koht. en ole koskaan tajunnut esim vihannesten (tomaatti, kurkku jne.) punnailua – Eiköhän silloin mennä vähän ojasta allikkoon.
    Ylimääräisiä voin napsia ilman sitä ruokavaakaa, mutta perusateriat ainakin vielä saa kulkea sen kautta. Uskaltaisiko sitä kuitenkin pikkuhiljaa luottaa omaan kykyyn arvioida? Enpä tiedä ;/
    Toisaalta siitä ei kyllä mitään vaivaakaan ole :DDD

  5. S.K.K.

    ”Se, että esimerkiksi lihasmassan kehittämiseen, palautumiseen tai treenitehojen ylläpitämiseen tarvittaisiin gramman tarkka ja jämptisti optimoitu ruokavalio on valetta ja selittelyä.” AMEN. Itse pelkällä hyvällä ruualla (kermalla ja välillä ilman) ja treenin progressiivisuuteen panostaen.

Kommentoi »

Comments are closed