HERKKUKORNERI – UUTUUSSUKLAAT ARVOSTELUSSA!


Joojooo! Herkkukorneria pukkaa, ja ensimmäistä kertaa historiassa keskitytään ihan muuhun nannaan kuin jäätelöön. Tänään siis lauteille hyppäävät viisi eri suklaaherkkua, jotka kaikki ovat tulleet uutuuksina joko alkusyksystä tai tämän vuoden puolella! Oijoi!
Koska puhutaan niin tärkeästä ja merkittävästä asiasta kuin herkkujen arvostelusta, niin ihan alkajaisiksi on toki reiluuden ja selvyyden nimissä ottaa esille arvosteluasteikko. Kuten jäätelöissäkin, niin 5/5 pamahtaa vain hyvin harvoille ja valituille, ja 3/5 on lähinnä ihan jees. Tässä tarkemmat kriteerit:
5/5 – Järkyttävän hyvää tavaraa!
4/5 – Oikein kelpo ja maistuva, ja voisin ostaa jatkossakin.
3/5 – Perushyvä ilman mullistuksia, mutta karkkihyllyllä voivat muut kiilata ohi.
2/5 – Syön jos tarjotaan, mutta itse en osta.
1/5 – Skippaan jatkossa. Pyh.

UUTUUSSUKLAAT ARVOSTELUSSA

MARABOU – OREO BITES

Oreo on ollut kovakin hitti viime aikoina, ja tätä keksiä on näkynyt yhdessä jos toisessakin kombinaatiossa eri herkuissa kauppojen hyllyiltä. Pitihän tämä Maraboun Oreo Bites ottaa testiin, sillä aika monia hyviä Oreo-suklaitakin on tullut matkan varrella maisteltua.
Pussi auki ja nannaa ulos. Yksittäisen ”baitsien” ulkoasu näyttää melkoisen halvalta ja suklaan pinta on vaaleaa ”nöyhtää” täynnä. Hmh. Haukkua kehiin, koska ulkonäkö voi pettää. Noh, ei oikein maistu kovin erikoiselle, ja loppupeleissä aika tylsä ja ”kuivahko”, eikä odottamani kermaisen keksinen Oreo-sisus maistu juuri miltään. Suklaakin maistuu ja näyttää heikkolaatuiselta, enkä uskoisi Maraboun valmistamaksi, ja sokkotestissä väittäisin tätä aivan varmasti halpisbrändin tuotteeksi. Täytyy silti sanoa, että Oreo bitesien sisar Daim bites oli huomattavasti toimivampi!
ARVOSANA: 2/5
uutuussuklaat

TUPLA – DOUBLE LAYER LIQOURICE

Tällainen patukka oli eräänä päivänä kantautunut kauppakassin mukana meidän keittiöön, ja siitähän se riemu vasta repesi. Ai miksi? Koska lähtökohtaisesti ra-kas-tan salmiakkia, vaikka tähän täytyy todeta, että tämä Tupla ilmoittaa edustavansa suolaista lakritsia. Hälläkö väliä, sillä kun tämä suuhun sujahti, niin kyllä siinä pupillit laajenivat ja makunystyrät ryhtyivät letkajenkkaan.
Tsiisus miten hyvää, ja miten vanhasta suomalaisesta suklaapatukasta olikin onnistuttu luomaan jotain näin upeaa! Pelkäsin etukäteen tämän jäävän liian vaisuksi, mutta onneksi ennakkoluuloni osoittautuivat täysin vääriksi. Jatkoon meni että paukahti!
ARVOSANA: 5/5
uutuussuklaat

FAZER – TURKIPIPPURISUKLAA

Paljon kohua ja hypeä mediassakin herättänyt Turkinpippurisuklaa pääsi vihdoin alkusyksystä testiin. Suklaan palaa suuhun ja sassiin. Mums mums. Ei oikein turkinpippuri maistu, mutta jotain rakeita tässä on. Jatkan syömistä, ja salmiakki alkaa löytyä. Alkuun tuntui, ettei makua erota, mutta useamman palan kohdalla herkullinen suklaa jää vähän kakkoseksi. Erikoista.
Pientä tarkempaa analyysiä tästä heittäessäni täytyy todeta, että turkinpippuri ja Fazerin sininen ei omaan makuuni korostanut toinen toistaan millään tavalla. Kombo ei ollut missään nimessä huono, muttei nyt erityisen toimivakaan. Rehellisesti sanottuna, en tiedä, olisiko tätä saanut toimimaan millään muulla toteutuksella Fazerin siniseen iskettynä yhtään sen paremmin, joten uskon, että tässä kombossa suurin potentiaali oli jo tässä. Perushyvää Fazerin suklaata, mutta jätti vähän vaisuksi. Paljon melua osittain tyhjästä.
ARVOSANA: 3/5
turkinpippurisuklaa

MARABOU – CRISP!

Jaahas! Otetaanpa maisteluun seuraava suklaalevy, jonne on tuikattu sekaan jotain uutta. Crisp!-patukan murusia (tai etiketin mukaan riisikrispiä ja toffeeta) upotettuna Maraboun suklaalevyyn kuulostaa ihan mukiin menevältä, mutta kombo ei nyt suomalaista sielunmaailmaani sekoita alustavasti yhtä paljon kuin Turkin pippuri ja Fazerin sininen. Annetaan silti tälle mahdollisuus.
Suklaata huuleen ja mutustelemaan. Noh, täytyypä todeta ennakko-oletusteni mukaisesti, että laatu on tuttua ja suussa sulavaa Marabou-suklaata, mutta tämäkin toteutuksena melko vaisu, eikä varsinaisesti tuonut mitään uutta suklaavalikoimaan. Krispit ja toffeehippuset suklaan seassa ovat ihan jees, mutta tämä on jo nähty (ja maistettu) monesti aikaisemminkin. Mieluummin ehkä söisin jopa suklaata ilman näitä. Hajuton, mauton, mutta Maraboun suklaa tässä silti pelittää. Ensi kerralla valkkaan silti vanhan rakkaani minttukrokantin.
ARVOSANA 3/5

MALACO – CHOCO AAKKOSET

Tämä pussi ei kyllä suoraan ihan pesunkestävässä suklaakategoriassa kilpaile, mutta suklaisella twistillään tämä kiilasi takapenkille tälle testikierrokselle. Kyseessä siis Malacon tutut perinteiset Aakkoset sekä Sirkus-Aakkoset sulassa sovussa sekoituksessa, johon lisätty sekaan kaksi erilaista suklaanamivaihtoehtoa. Mumskis, suklaat maisteluun.
Juu. Tämä toinen maistuu ihan Pollyltä. Liekö sama? No ei sillä niin väliä, koska Pollyt vaan toimii. Toinen suklaanamunen osoittautuu 100% suklaanapiksi, joka on toisaalta ehkä hieman liiankin tavallinen, mutta toisaalta toimii tässä simppelissä sekoituksessa. Arvostan kyllä sitä, ettei pussissa ole lähdetty kikkailemaan liikaa, vaan pysytty tutussa hyvässä osaamisessa Aakkosten osalta, ja lisätty komboon kaksi varsin simppeliä mutta toisaalta toimivaa suklaanamulaatua kylkeen. Tämän todellakin voisin ostaa jatkossakin, koska perussetti toimii aina.
ARVOSANA: 4/5

Ja tättärää! Yhteenvetona tämän kertaiset taiston tulokset:

  1. Tupla Double Layer Licorice – 5/5
  2. Choco Aakkoset 4/5
  3. Fazer – Turkipippurisuklaa 3/5
  4. Marabou – Crips! 3/5
  5. Marabou – Oreo Bites 2/5

Voittajaksi selvityi siis Tuplan suolaiseen lakritsiin twistaava versio, joka veti kyllä ehdottomasti rajuimman vedon tässä skabassa, ja pamahti ihan ykkössuosikkieni kermaan alkuepäilyistäni huolimatta. Kannatti testata!

Karvamatto: TÄÄLTÄ* // Crop-paita: TÄÄLTÄ* // Trikoot: TÄÄLTÄ*

Ensi kerralla voisin pistää maistelutalkoita pystyyn YouTuben puolella videon paukkuessa, ja ollaanhan me siellä miehen kanssa ennenkin herkkuja testailtu, hah! Jos tulee mieleen jotain hyviä tärppejä, mitä ehdottomasti pitäisi ottaa ensi kerralla testiin, niin antakaahan paukkua tuonne kommenttilootan puolelle! 😉

Makoisan mussuttelevaa viikonloppua!

TSEKKAA MYÖS:
Myyttejä sokerista – Älä usko kaikkea!
& Mitä katsoa seuraavaksi? 7 x Netflix-tärpit!

EDELLINEN JUTTUNI:
Miksi on noloa myöntää, että on väsynyt?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (15)
  1. Herkuttelija täällä hei
    27.10.2018, 10:05

    Seuraavan kerran joulusuklaa edition ja testiin fazerin uutuus mandariini-inkivääri suklaa 😊

    1. Piia Pajunen
      29.10.2018, 15:00

      Toi joulusuklaa edition vois olla kova! Tän vois vääntää just videomuotoon. 😀 Ja siis mikä toi mandariini-inkiväärisuklaa on?!?! Rakastan inkivääriä!

  2. Maraboun BIG TASTE Japp Peanut Caramel on kyllä vähintään 5/5,suosittelen maistamaan ellet jo ole. Suolaista ja makeaa niin ei voi olla tykkäämättä 🤤😋😋

    1. Piia Pajunen
      29.10.2018, 15:14

      Siis tsiisus toi kuulostaa hyvälle! Ohnom! Suolaisen ja makean yhdistelmä on kyllä niiiiiin ykkönen <3

Kommentointi suljettu.