MIKÄ ON, KUN TAAS MENI TAVOITTEET KETUIKSI?!

Kaupallinen yhteistyö: Trainer4You

Miettikääpäs likat ja pojat tätä. Kuinka helppoa olisikaan, jos pääsisimme meidän tavoitteeseen tai unelmavartaloon sillä, että saisimme käteemme ohjelaput, joita noudattaisimme 100%? Eikö olisi ihan mieletöntä, että näin simppelisti ohjelappua noudattamalla olisimme simsalabim parin kuukauden päästä maaliviivalla voittajina ja tavoite toteutuneena?

Eiikun hetkinen. Näitähän me ihmiset koko ajan jahtaamme. Haetaan selkeitä valmiita ratkaisuita, ja pistetään neulan silmän vasempaan ja sataa oikeaan. Lappu käteen, ja oletetaan, että maalissa ollaan ihan kohta ja vaivatta. Ja jos jossain vähän lipsuu, niin se oli sitten siinä. Parhaimmillaan vielä auktoriteetin puolelta osoitetaan sormella, että nyt epäonnistuit ja itsekurisi vain petti. Ryhdistäydy siis, ja yritäpä ensi kerralla kovempaa.

Sehän kuulostaisi vähän liian helpolta, että saisimme valmiit ohjeistukset käteen, ja pääsisimme suoraan maaliin sillä, että tehtäisiin vain, mitä meidän on käsketty. Sairaan iisiä. No ei ole. Tie tavoitteeseen on aina täynnä kuoppia, rikkinäisiä teitä ja esteitä ja niskaan sataa aina jossain vaiheessa tervaa ja höyheniä. Se mikä ei näy huippu-urheilijoiden onnistumisissa, yritysmaailman menestyksissä tai kymmenien kilojen painonpudotuksissa, ei tarkoita, etteikö sitä olisi olemassa, eikä se vaikein osuus todellakaan näy paperilla.

Miettikää, jos oikeaasti vain niitä annettuja ohjeita noudattamalla, me oltaisiinkin saavutettu tuota pikaa se, mikä meillä oli tavoitteena, ja sitten eletään onnellisena elämän loppuun asti. Kuinka monella tämä homma on toiminut oikeasti näin? Varmasti joillakin, mutta veikkaan, että suurimmalla osalla homma jäänyt haaveeksi, ja toteutus kaatunut sulaan jähmeyteen ja soveltumattomuuteen oikeasti elämässä.

Treenaamisessa ja ravinnossa (saati elämässä yleensäkään) homma tuskin koskaan menee täysin niinkuin ruotsalaisessa makasiiniohjelma. Tämän vuoksi pilkun tarkka suorittaminen ei yleensä toimi, koska jossain vaiheessa tuttu kaava menee rikki ja risukasa osuu tielle. Jos ajatuksena on, että tulos saadaan vain täydellisyydellä, pakottamalla tai askeettisuudella, niin jossain on vika. Ei me muutenkaan voida elää elämäämme ja suorittaa hyvinvointia kuureina. Eihän tässä ole oikeasti mitään järkeä, mutta tätähän me ihmiset janoamme. Kyllä ne mullistavat pikadieetit ja parin viikon detoxit vain myyvät.

tavoite epäonnistui

Henkinen puoli on ollut aina mielestäni ihan äärimmäisen tärkeä osa urheilua ja treenaamista, ja varsinkin aihepiirien parissa muutaman vuoden blogia kirjoittaneena itselläni on hämmästyttänyt se määrä henkisiä haasteita, joita ihan tavan treenajalla näiden parissa on. Ristiriitainen tieto, tunteet ja itselle jääneet päähänpinttymät sekä omassa päässä luodut säännöt voivat iskeä klapikoneen lailla kapuloita rattaisiin, ellei näille osaa tehdä mitään.

Pelkkä jäykkä ohjeistus ei vaan yksinkertaisesti riitä, ja jos riittäisi, niin kuka tahansa pystyisi olemaan hetkessä mestareita lähes missä tahansa. Psyykkinen puoli ei pitäisi koskaan jäädä sivuun, mitä tulee treenin, ravinnon ja koko elämän suhteen. Harmittavan usein me ihmiset vain pyrimme tähän ohittamaan. Eihän siinä muuta kuin pedaali pohjaan ja taas suorittamaan laput silmillä. Ja taas törmätään kohta seinään, ja keräilyn jälkeen uudelleen sama alusta. Kyllähän tämä joskus toimi. Vai toimiko sittenkään, jos taas ollaan aloittamassa sitä samaa alusta? Nyt ne valot päälle ja vintti töihin.

Psyykkinen valmennus ei todellakaan ole mitään mentaalimaailman hokkuspokkusta vaan ihan arkista työstämistä ja näin valmentajan näkökulmasta myös ihan kaikkea sitä, millaisia valmennuskokonaisuuksia rakennat, miten ohjeistuksia annat ja mihin suuntaan valmennettavia pusket. Helppoahan se olisi, jos kaikki tulokset ja menestys saataisiin vain kylmästi suorittamalla, mutta jumankekka, kun se ei vaan mene niin. Kyllä siinä pitää olla mieli ja psyykkiset taidot mukana. Ja jos valmennettavalla ei näitä taitoja ole, niin jonkun olisi ne hyvä pystyä opettamaan, ja siinä vasta mitataan valmentajan oikeaa osaamista. Valmennuksessa tulee olla mukana keho ja mieli. Piste.

Kävin itse tämän syksyn aikana Trainer4Youn tutkittuun tietoon pohjautuvan Psyykkisen valmentajan koulutuksen, jossa silmäni avautuivat entistä laajemmin antaen huikeasti lisää ymmärrystä valmennuspuolelle (ja myös omaan elämään sekä työn pariin). Itselleni tuli entistä enemmän luottoa omaan tekemiseen valmennuspuolella, ja ymmärrystä myös siihen, miten voin pienilläkin asioilla valmentamaan ihmisiä kohti parempia tuloksia vaikka sitten verkkovalmennusten kautta, ja nämä työkalut ovat päässeet jo kovaan käyttöön jopa omissa verkkovalmennuksissani. Tulosta on tämäkin jo tuottanut, ja on ollut ihana kuulla palautetta siitä, miten ihmiset osaavat nyt porskutella rauhallisesti tilanteissa, joissa ennen on suorastaan hypitty seinille ja soimattu itseään epäonnistujana. Tuloksia tulee, ja kokonaisuus muovautuu omaan elämään ja oman näköiseksi.

tavoite epäonnistui

Voin vain lämmöllä suositella Trainer4Youn Psyykkisen valmentajan koulutusta ihan kaikille personal trainereille, valmentajille, liikuntaneuvojille, terveydenhoitajille, fysioterapeuteille tai psykologeille laajentavana koulutuksena, ja koko meidän koulutusryhmä tuntui olevan täysin samoilla linjoilla. Kun koko paletti on hallussa ja on työkaluja oikeasti apuna ratkaisemaan tiukkoja tilanteita, niin kyllä se näkyy siellä tulosten puolella.

Jos sua kiinnostaa Train4Youn koulutukset, niin koodilla PIIAPAJUNEN (ei kampanjakoodiin, vaan tilauksen kommenttikenttään) saat Suunnon Spartan Trainer urheilukellon (arvo 329€) kaupan päälle. Kampanja koskee kaikkia Trainer4Youn valmennuksia lukuunottamatta stressinhallintavalmentaja-koulutusta, ja on voimassa 12.12.2018 asti. Tutustu esimerkiksi Psyykkinen valmentaja -koulutukseen ja katso alkavat koulutukset TÄÄLTÄ. Ilmoittautumisen voi tehdä myös ottamalla yhteyttä Nina Hahtalaan, nina.hahtala@trainer4you.fi, 0105053112.

Kokonaisvaltaista viikkoa joka kolkkaan!

TSEKKAA MYÖS:
Treenataan ja dieetataan eikä pää pysy mukana

EDELLINEN JUTTUNI:
Ruokakorneri – Ostoskoriin bongatut!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

treeni-ja-ravinto elamantapa kuntosali
Kommentit (4)
  1. Itse aloitin myös syyskuussa kyseisen koulutuksen. Puolessa välissä ollaan ja voi vitsi miten paljon on jo oppinut pelkästään tässä vaiheessa! Valmentajan psyykkisen valmennuksen taidot nousee kokoajan tärkeämmäksi ja mielestäni juuri tuo taito on se, joka erottaa hyvät valmentajat huipuista 🙂
    Ihanaa päivää sinulle <3

    1. Siis eikö ookin oikeasti todella osuva? 😀 Ja eihän sillä fyysisen puolen osaamisella oikeasti tee kovinkaan paljoa, jos valmennettavalla (ja valmentajalla) ei ole kypärässä kyvykkyyttä ja taitoja toteuttaa/suhtautua/ymmärtää/soveltaa koko palettia. Helppoahan se olisi, jos aina pystyttäisiin menemään niin kuin paperilapussa lukee, eikä mitään haasteita tai epäilyksiä matkalla tulisi.

      Kiitos sulle ja ihanaa päivää sinnekin! <3

  2. Antaisin lahjaksi vanhemmille, joilla ikää alkaa olemaan yli 60v ja inhoavat imurointia. Helpoittaisi heidän arkeaan älyttömästi 😊

    1. Jaha jostain syystä tämä menikin väärään postaukseen 😀

Kommentointi suljettu.