TARPEELLISET HANKINNAT VAUVALLE – Mitä on tarvittu eniten?

Nyt kun täällä ollaan keretty elää jo jokunen tovi uuden perheenjäsenen kanssa saman katon alla, niin hiljalleen rytmit, pelit ja rensselit ovat iskostuneen paikalleen. Samalla on selvinnyt, mitkä hankinnat ovat olleet niiden väärtejä ja mitkä mahdollisesti jääneet meillä vähemmälle käytölle. Mennäänpä suoraan astialle, sillä Piudella on asiaa (mutta vain meidän perheen näkövinkkelistä katsottuna, hah).

Tarpeelliset hankinnat vauvalle

– Meidän koeajon perusteella –

BabyBjörn-sitteri

Potentiaalisten listalle pääsee BabyBjörnin sitteri jossa jonkin aikaa on silloin tällöin viihdytty oikein hyvin. Vielä ei kamalan pitkiä aikoja tässä ole hengailtu, mutta veikkaan, että beben kasvaessa alkaa pikkupakarat tässä viihtyä entistä paremmin. Ainakin isin kanssa on kuunneltu tässä tyytyväisenä hytkytellen Eppuja sekä Leevi and the Leavingsia, hah. Tämä meille tuli frendiltä käytettynä, jonka myös hän oli käytettynä hankkinut. Kestää siis kuin synti!

Imetystyyny

Ihan ykkönen. Hankin loppuraskaudesta jo valmiiksi itselleni monessa paikkaa kehutun DooMoon medium-imetystyynyn*, ja se on kyllä ollut wörttiä kamaa. Vauvan saa rinnalle moniin eri asentoihin, ja oma ergonomia on ainakin itsellä tämän kanssa helpompi säilyttää. Tyyny ei rahise tai menetä muotoaan, ja on ollut melkoisen näppärä iskeä erilaisiin kulmiin ja asentoihin. Päällysenkin saa pestyä näppärästi, jos tulee pukluvahinkoja (tai mutsi itse tiputtaa vasurilla samalla naamaan kiskaistua tomaattipastakastiketta vähän hutiin).

Lastenvaunut

Ja hyvät sellaiset. Vaunulenkkejä kun on meillä harrastettu heti alusta lähtien, ja liikkeelle nyt on muutenkin päästävä, niin tässä ei haluttu hutilyöntiä tehdä. Meille valikoitui vaunuista Emmaljungan NXT90-vaunut (*saatu osana yhteistyötä), jotka Lastentarvikkeen liikkeessä katsottiin ammattilaisen jeesiessä vastaavan parhaiten meidän monipuolisia tarpeita. Oli kyllä nappivalinta, enkä ole vielä keksinyt näistä mitään valitettavaa. Mahtuu myös meidän melko pieneen hissiin ja peräkonttiin, eli osui ja upposi! PS. Kahvimukiteline vaunuihin ei myöskään ole turhake. 😉

Turvakaukalo

Koska liikennelain mukaan bebelläkin pitää olla autossa asianmukaiset vermeet. Meille valikoitui Lastentarvikkeen liikkeessä käydessä norjalaisen pitkänlinjan tekijän BeSafen Izi Go Modular X1 I-Size turvakaukalo (*saatu osana yhteistyötä), joka on turvallisuusstandardien etukeilassa ja omaa myös monista uupuvat sivutörmäyssuojat. Kaukalo on kevyt sekä käytännöllisesti ja kauniisti muotoiltu, ja loksahtaa auton telakkaan kohdilleen kuin itsestään.

Turvakaukalon saa kiinnitettyä myös Emmaljungan vaunujen runkoon adaptereilla, eli kauppareissuilla voi beben siirtää autosta vaunujen kyytiin uneksiessaan turvakaukalossaan ilman herätteilyitä ja vaunukopan mukana raahaamista. Yhteensopivuus on oikein passeli, ja tämä siirto onnistuu myös meikäläiseltä ilman kirosanoja, koska näissä hommissa mulla ei ole todellakaan kovin pitkä pinna, hah!

SwaddleMe-tarrakapalo

Mies totesi ekalla testauksella: “Tää taitaa olla aika kova”. Oltiin suositusten pohjalta ostettu ensiksi SwaddleUp-“pussi”, ja se oli ihan jees, mutta vauvojen unikouluttajan Teijan vinkkien perusteella vaihdettiin tähän SwaddleMe-tarrakapaloon (on myös halvempi kuin SwaddleUp).

Kädet eivät pääse vispaamaan yöllä kapalosta ulos, vauva ei herää yöllä omiin säpsähdyksiin sekä kapalo on supernopea ja helppo pyöräyttää ilman burriton pyörittelyskilssejä kasaan vaikka keskellä yötä silmät sikkurassa. Meillä tuo pieni kanuuna rauhoittuu ja vetää tässä sikeitä ihan superhyvin, kun olo on kuin kohdussa turvallisesti jumittaisi. Voi miten söpön bebe-tortillan tästä saakaan aikaiseksi niin päiväunille kuin yöksikin!

White Noise-masiina

Meillä laitettiin jo synnärillä white noisea vauvalle pyörimään puhelimesta unien ajaksi auttamaan unisyklien jatkumista uuteen ilman heräilyä. Sitten tilattiin Teijan suositusten pohjalta tämä Hushh White Noise-kaiutin. Tällä siis luodaan ikäänkuin kohtumainen äänimaailma vauvalle, sillä yhtäkkiä täysin äänetön maailma voi olla vastasyntyneelle todella omituinen, kun on tottunut kuuntelemaan äidin suolien huminaa, sykkeitä ja muuta mekkalaa vatsan sisässä ympäri vuorokauden. White noise voi kuulemma toimia myös vauvoille, jotka eivät tahdo viihtyä vaunuissa.

Johtuu varmaan myös hyvin nukkuvasta vauvasta, mutta tämä ja SwaddleMe kuuluu meillä päivä- ja yöunilla rutiineihin (kapalointia ei toki vaunulenkkeihin), ja meillähän nukutaan pääosin heittämällä 2,5-5h unia (ainakin toistaiseksi). Ah, kiitos!

Unipesä

Näppärä kun mikä, kun voi tuikata vauvan unille valvovan silmän alle mihin tahansa huoneeseen, ja tarvittaessa siirrellä mukana. Meillä on käytössä NG Babyn Mood-unipesä*, joka on sopivan jämäkkä, ja pehmeä pellava on materiaalina kuumalla viileä ja hengittävä sekä viileällä lämmin. Pukluvahinkojen sattuessa myös konepesu on mahdollinen 40 asteessa. Yöllä meillä nukutaan pinniksessä, ja iso osa päikkäreistäkin, mutta unipesä on meillä helpottanut ja lisännyt päiviin joustoa.

Stokke Flexi Bath Bundle

Stokken kokoontaittuva kylpyamme on säästänyt tilaa, ja vastasyntyneen kylvettäminen on todella näppärää bundle-pakkauksen ylimääräisellä new born-lisätuella. Mietin alkuun, että kaipa ilman lisätukeakin olisi pärjännyt (ja olisihan sitä varmasti), mutta melkolailla vatkulia olevan vauvan (niskan) kanssa kylpeminen asianmukaisesti tuettuna on kyllä huomattavasti letkeämpää.

Muut vielä potentiaaliset

Itkuhälytintä meillä ei ole ollenkaan, mutta luultavasti tämä tullaan hankkimaan. Vaunulenkkien perään kun voisi beben lykätä parvekkeelle vaunuissa ja ulkovaatteissaan jatkamaan uniaan, kun ei tuota itkua tahdo muuten sisälle kuulua. Tai raivoitkun ehkä kuulisi, mutta likka on sen verran kepeä parkuilmoittelija heräillessään, niin ei tarvitsisi väkisin huudattaa. 😀

Rintapumppu. Saan tarvittaessa vanhan liiton käsipelillä hyvin tavaraa pihalle, ja jotenkin jäänyt tämä näin alkuun kokonaan paitsioon. Voi olla, että myöhemmin tulee tarvetta, jos pulloa yritetään alkaa enemmän ehdottelemaan pikkutyypille, mikäli itsellä olisi enemmän vähänkään pidempiä menoja tai pakko jakaa univuoroja miehen kanssa, jos unen kanssa tulisi ongelmia. Nyt nopeat piipahdukset mm. lääkärillä tai fyssarilla on hoitunut ihan sillä, että likka saa kunnon tujauksen maitoa ennen lähtöä, ja isän kanssa menee reilu tunti ihan tosta vaan (yleensä sikeitä vedellen).

Hutilyönnit ja väliin jätetyt

Stokke Tripp Trapp NewBorn-setti ei ole päässyt meillä lähes ollenkaan käytölle. Bebellä on meillä niin monta mahdollista köllintäpaikkaa, että ei ole edes ollut tarvetta laskea vauvaa tähän “istuimeen”. Ajatus oli alunperin, että yrittäjinä voidaan painaa töitä pöydän ääressä vauvan hengaillessa messissä, mutta kaikki mahdolliset työt ovat tehty huomattavasti luovemmilla järjestelyillä ja yleensä bebe nukkuu pinniksessään päikkäritkin. Eli voi hyvinkin olla, että New Born-osio jää meiltä lähes käyttämättä, mutta onneksi itse Tripp Trapp tulee varmasti likan kasvaessa vielä kovalle käytölle. Tätä NewBorn-osaa kuitenkin niin moni tuttu on ylistänyt, että en lähtisi tätä missään nimessä dumaamaan. 😀

Hoitopöytää pohdittiin ihan viime tinkaan asti, ja päädyttiin olla ostamatta, koska en halunnut tunkea sellaista väkisin hyvin toimivia asuintiloja ahtauttamaan. Noh, olisi se voinut olla kätevä, sillä vaipparalli on aika älytön (ja jos sille olisi ollut sopiva kolo jossain), mutta meillä on hoitoalusta ja hoitokori asettunut huusholliin muuten ihan kohtuu näppärästi. Katsotaan miten tilanne kehittyy, mutta enpä nyt ole jäänyt tätä kaipailemaan erityisemmin.

Vaipparoskis. Katsotaan tuleeko tälle tarvetta myöhemmin kun alkaa tulla tujumpaa tavaraa tuutista pihalle?

Kuten sanoin niin kovasti etukäteen kehuttu SwaddleUp-pussukka (vaikka olikin ihan jees, mutta parempi napsahti eteen) vaihtui nopeasti SwaddleMe-tarrakapaloon.

Lisäksi ensimmäinen “muka-kehuttu” white noise-masiina lähti myös vaihtoon, sillä “uh-niin-hieno” ominaisuus automaattisesti sammua ja käynnistyä lapsen itkun mukaan ei nimenomaan aja asiaansa. Idea kun on juuri auttaa siirtymään unisyklistä toiseen ennen havahtumista ja huutoa jatkuvan kohinan jelppimänä, niin vihkoon meni. Eli kannattaa tarkistaa tämä, jos tällaista meinaa hankkia, koska näitä on myynnissä ja paljon (ilman koko yön kestävää jatkuvaa äänivaihtoehtoa). Ylle linkkasinkin tuon, joka meillä on käytössä, ja voin vahvasti suositella!

Mitä itseeni tulee, niin kovalla käytöllä ovat olleet Lansinoh-voide (“onneksi” lapselta bongattiin lopulta kireä kielijänne, joka toi helpotuksen meille molemmille) sekä useammat H&M:n bralette-malliset imetysliivit ja urkkaimetysliivit. Osa kuulemma ei ole liivinsuojiakaan tarvinnut, mutta jumantsuikka niitä on meillä mennyt. “PopSocket” puhelimeen osoittautui myös tarpeelliseksi hankinnaksi, että puhelin pysyy paremmin yhdessä kädessä myös imetysmaratonin keskellä, jos tarvitsee jotain hoitaa. 😀

Tarkoituksena mulla on tehdä turvakaukalon ja lastenvaunujen osalta syvempi luotaus vielä lähitulevaisuudessa. Näitä siis tulossa myös, koska näissä isommissa hankinnoissa on kuitenkin tietyllä tapaa omat huomioitavat asiansa eri käyttötarpeisiin, eikä niissä viitsisi tehdä hutilyöntejä.

Mitä siellä päässä on todettu tarpeellisiksi hankinnoiksi vauvalle ja mitkä taas jäivät käyttämättä? Nämä kun ovat ihan hurjan yksilöllisiä asioita, mitä olen ihmisten kanssa näistä kommunikoinut, hah! Toisen perheen turhake tuntuu olevan toisten isoin pelastus. 😀

Pusuja sinne päähän!

TSEKKAA MYÖS:
14 x Mitä odotan raskauden jälkeen

EDELLINEN JUTTUNI:
Tyttäremme sai nimet – Nimiäiset check

hyvinvointi perhe vauvan-kehitys
Kommentit (26)
  1. Meillä taas jäi tuo Swaddle unipussi ihan käyttämättä kun musta tuntui jotenkin että se päinvastoin ahdisti tota ipanaa 😅 Ollaan niin erilaisia 😊 Myöskään perus paitoja ei kannata ostaa noin pienille, ei pysy päällä vaan nousee korviin 😂 Ostin sellasen addun paidan ja kerran pidettiin päällä, jätin sen kuitenkin muistoksi laatikkoon. Vaunuihin ja kaukaloon kannattaa panostaa ja ei oo kyl omistakaan löydetty vielä vikaa (Cybex Priam ja Cybex Cloud Z iSize). Kantoreppu hommattiin, toistaiseksi aika pienellä käytöllä, toivottavasti jatkossa paremmin 👍🏻 Meillä kans toi Stokken kylpycombo ollu oikein toimiva, en tiedä miten sellaista löysää kirppua ois saanu ilman sitä pestyä 😂

    1. piiapajunen
      8.9.2020, 16:12

      Kyllä meilläkin tuo likka pistää ihan ekaksi kitinäksi tuohon kapaloidessa, mutta usein rauhoittuu tosi nopeaa siihen ja parasta on, kun ei sätki itseään siinä hereille, ah!

      Joo paitoja en ole ostanut yhtiäkään näin pienelle, ja just mietin, että kuinkahan jää pian käyttämättä mun 62 koon Addun college 😂 Kantorepuista meillä on myös Manduca, ja veikkaan että hereilläoloajan pidetessä tulee käytölle!

  2. Meillä tuota new born settiä käytettiin vähän vanhempana sitten kun halusi seurailla enemmän ja kun alkoi syömään soseita😊, päivittöin oli käytössä 3-6kk iässä, lisänä juurikin samaninen sitteri kuin teillä 👌

    1. piiapajunen
      8.9.2020, 16:13

      Haa! Näin näyttäisi muutkin sanoneen tuolla, eli ehkä me ollaan oltu liian ajoissa ja hätäisiä tämän suhteen. 😅 New Born vaan kuulostaa just siltä, että pitäisi olla heti käytöllä, jos on, hah 😂

Kommentointi suljettu.