SALILIIKKEET MAATEN – KOVA LISÄISKU TREENIIN!


Näillä variaatioilla kyllä lähtee! Salitreenissä saati voiman tai lihasmassan kasvattamisessa pyörää ei tarvitse väkisin yrittää keksiä uudelleen, mutta pienellä twistillä monista hyväksi todetuista perusliikkeistä voidaan ottaa hieman enemmän irti. Lisäksi vaihteluhan tunnetusti virkistää, ja pienellä kulman muutoksella voidaan saada ihan erilainen tuntuma kohdelihakseen. Joskus siis kannattaa ennakkoluulottomasti kokeilla uusia kikkoja treenien parissa, eikä testaamalla ainakaan mitään häviä.
No miksi sitten kannattaisi pistää salilla maaten? Eikö seisten ole aivan hyvä? No kyllähän se homma seisten toimii vallan mainiosti, mutta lattiasta voi saada eri ulottuvuuksia samaan liikkeeseen irti. Alla makaava jykevä maa tarjoa äärimmäisen hyvän tuen keskivartalolle ja koko liikkeelle. Maaten liikkeitä suorittaessa ylimääräinen heiluminen ja muualta kehosta irtoava liike-energia eliminoituu näppärästi, eikä liikettä voi yksinkertaisesti huijata vauhtiin. Toki koko treeniä ei kannata lattiantasossa kyhjöttää, mutta sopivalla ripauksella tämä mauste voi olla todellakin paikallaan.
Huom! Olennaista näissä monissa selältään suoritettavissa liikkeissä on se, että keskivartalo pysyy kontrollissa ja selkä jämptisti kiinni koko matkaltaan maassa. Selältään tehtävissä liikkeissä asennon hallintaa helpottaa jalkojen vetäminen tukevaan koukkuun, jolloin selkää on helpompi pitää poissa notkolta, ja asento on tukevampi.

ETUOLKAPÄÄ MAATEN TALJASSA

Menee muuten perille osoitteeseen niin että nasahtaa! Varsinkin vipunostoissa eteenpäin seisten vapailla painoilla tehtäessä tasapainopiste liikkuu suorituksen aikana, joka monesti edesauttaa pienen heijausliikkeen mukaan sujahtamista. Jämäkkä maa rungon alla kuitenkin poistaa tämän heijauksen, jolloin etuolkapäähän pamahtaa aika osuvaa poltetta ja tuntumaa! Tämän voi suorittaa narujen sijaan myös suoralla tangolla.

FACE PULL MAATEN TALJASSA

Tämä takaolkapäitä kutkuttava liike pelittää makuulteen myös törkeän hyvin, eikä liikettä pääse nytkäyttämään oman kehon painolla tai seisten nojaamalla liikkeelle. Toisin kuin monissa muissa selältään tehtävissä liikkeissä tässä luonnollinen kaari selästä on melkoisen passeli oikeaa tekniikkaa haettaessa (lavat yhteen takana).
Jos takaolkapäätreenin (tai yleensäkin olkapäätreeniin) tekniikka kaipaisi pientä hiomista, niin tsekkaapa tärpit täältä:
Eikö olkapäätreeni löydä perille? Tässä vinkit!

PYSTYSOUTU TALJASSA MAATEN

Ultimaattinen lempparini olkapäille, ja toimii etenkin tämän postauksen ensimmäisen liikkeen kanssa pirun kovana supersettinä. Tämä liikevariaatio on ollut viimeiden kuuden vuoden aikana säännöllisen epäsäännöllisesti matkassa mukana, sillä tämä uppoaa olkapäihin äärimmäisen lujaa. Vaihtoehtoisesti tässäkin liikkeessä voi käyttää myös suoraa tankoa, mutkatankoa tai kapeaa A-kahvaa (rystyset sisäänpäin).

YHDEN KÄDEN VIPUNOSTO KYLJELLÄÄN

Tässä liikkeessä toki maassa ei loikoilla, mutta vinopenkin säätäminen loivaan kulmaan antaa tähän jykevän lattian tuen parhaat ominaisuuden käyttöön. Käsipainon nostoradassa riittää, että painon nostaa (alla olevassa kuvassa näkyvällä tavalla) omaan vartaloon nähden vaakatasoon. Näin vastus ja jännitys pysyy koko ajan olkapäällä, ja painon nostaminen katto kohti siirtää painon olkalihakselta kokonaan pois ja helposti nappaa epäkkäät mukaan työhön.
Käsipainon voi ala-asennossa laskea joko kyljen viereen suoraa reittiä, mutta käden/painon viemällä hieman selän takapuolelle saat liikkeeseen mukavaa venytystä aikaiseksi, jolloin kutina olkapään sivulohkossa voi olla hieman tujakampi. Molemmat liikeradat kyllä toimivat oikein passelisti, ja vinkki vitosena vielä sanottakoon, että tässä liikkeessä voit joutua hieman tinkimään perinteisten vipunostojen treenipainosta.

YHDEN REIDEN KOUKISTUS

Tämä! Älyttömän hyvä eristävä liike takareiden väsyttämiseen. Erittäin osuva unilateraalinen (yhdellä raajalla suoritettava) liike takakintuille, ja suositus pamahtaa etenkin, jos puolieroja löytyy tai ylipäätään tuntuma takareisien kohdalla on hakusessa. Remmi vain nilkan ympärille, ja taljaa liikkeelle. Kovinkaan isoa painoa tähän ei tarvitse, että takareittä alkaa jo kuumotella, ja vastus on tässä tiukimmillaan juuri puolessa välissä liikettä.

HAUISKÄÄNTÖ MAATEN TALJASSA

Ehdottomasti yksi mun hauberilemppareista, jossa kaikki heijaus kyllä katoaa! Liike uppoaa tasan sinne hauisosastolle, kunhan vain muistaa pitää kyynärpäät jämptisti paikallaan, ettei liike karkaa etuolkapäille. Tätäkin voi kokeilla mutkatangon sijaan esimerkiksi suoralla tangolla tai naruilla, jolloin liikekulma on hieman erilainen.

HAUIS MAATEN YLHÄÄLTÄ PÄIN

Tässä liikeessä hauis saa hyvää kyytiä etenkin puolen välin jälkeen verrattuna pystyssä seisten tehtävään hauiskääntöön. Lisäksi kun liike-energian eliminoi pois, niin tämä kyllä osuu ja uppoaa oikeaan osoitteeseen, kunhan kyynärpäiden lokaation muistaa pitää mahdollisimman vakaina läpi liikeradan.  Tässäkin variaatiota voi hakea vaihtelemalla suoraan kahvaan, mutkakahvaan tai naruihin (kuvassa).

Saumattomat trikoot: TÄÄLTÄ* // Treenitoppi: TÄÄLTÄ*

Meitsi on vetänyt tässä jo monta päivää lonkkaa salitreeneistä, sillä lenssu on pitänyt treenikassin tiukasti kaapin pohjalla, mutta voiton puolella aletaan olemaan jo, jau! Jospa näitä variaatioita siis pääsisi jo tässä tuota pikaa itsekin laittamaan tuttuun tapaan hyötykäyttöön. Löytyikö sulle tästä uusia liikkeitä testiin vai olivatko nämä vanhoja tuttuja?

Treenimotia tiistaihin!

Kurkkaa myös:
Yleisimmät virheet jalkatreenissä – Varo näitä!
& 4 kovaa liikettä käsille – Hanskat iskuun!

Edellinen juttuni:
Iltasanomien kommenttiboksi – Se totuuden torvi!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (10)
  1. Sara-Sofia Majalahti
    8.5.2018, 19:24

    Hei! Treenaatko jollakin ohjelmalla tällä hetkellä vai teetkö joka kerta erilaisen treenin? Itse oon tehny tällä menetelmällä mielen virkistykseksi kun rupesi ohjelmien teko tökkimään. Kysyisinkin sun mielipidettä, että onko tämä aivan väärä tapa treenata?

    1. Piia Pajunen
      9.5.2018, 10:45

      Hellouu! Olen mennyt viime aikoina 2+2-jakoisella treenijaolla, mutta toteutuksen puolella olen päätynyt ottamaan vähän rentoutta ja joustoa mukaan niin sisällön kuin tuon jaonkin puolella, jos on esimerkiksi ollut treeniseuraa tarjolla. Luotan kuitenkin itse melkolailla perusliikkeisiin ja yleensä pidän treenien alussa aina tietyt progressioliikkeet mukana, jolloin on nousujohteisuutta on helpompi seurata ja pitää matkassa mukana. Kokonaisvolyymin myös pyrin pitämään suhtkoht samana lihasryhmille.
      Mielestäni tärkeintä itselle on se, että treenityyli motivoi itseäsi. Jos itsellä on myös selkeitä tavoitteita treeneissä, niin kunhan muistaa pitää sen punaisen langan tavoitteiden eteen menossa mukana, niin treeni oikeasti vie myös sinne tavoitteita kohti. En siis näe joustavaa treenityyliä huonona, jos jokin järki ja johdonmukaisuus on kuitenkin mukana (omiin tavoitteisiin suhteuttaen). 🙂

  2. Heei Piia! Kivoja ideoita omiin treeneihin. 🙂 Osan liikkeistä olinkin jo aiemmin sun postauksista bongannut, mutta ei ole vielä testiin päässeet. Eiköhän tähänkin tule muutos, kunhan nyt vaan itsekin tässä jo melkein kolme viikkoa kestäneen flunssan jälkeen takaisin treenille vaan pääsisin. Päätin nyt nimittäin ottaa kunnolla lepoa neuvojesi mukaan (yskä se ei millään meinaa helpottaa), kun ei huvittaisi jälkitauteja tai pahimmassa tapauksessa sitä sydänlihastulehdusta tietoisesti lähteä hankkimaan.
    Oikeesti vaan alkaa pelottaa, että ne pienetkin kovalla työllä hankitut lihakset nyt kuihtuu ja surkastuu olemattomiin. Jospa ne sieltä kuitenkin joskus palautuisi takaisin, jos tästä edes joskus siis takaisin treenaamaan pääsisin.. Huomaa kyllä, että alkaa jo hermoja vähän kiristää, hah! 😀
    No mutta huikeaa loppukevättä sulle ja tsemppiä toipumiseen! Sekä kiitos jälleen kerran aivan mahtavasta blogista, josta olen saanut niin paljon tukea, ja oikeesti oot tehnyt mun elämästä niin paljon ihanampaa ja rennompaa, ettei voi liikaa kiitellä! <3
    Ja ainiin, se Fastin ROX salted caramel oli kyllä törkeen hyvää! 😀

    1. Piia Pajunen
      9.5.2018, 10:48

      Kolme viikkoa on ihan hyvä nollausjakso, eikä siinä mitään sen suurempaa damagea ole kerennyt tulemaan, ja itsekin on noita vietetty moooooonia tässä urheilu-uran varrella. Eli nokka pystyyn ja terveillä päivillä sitten taas paukuttelemaan hyvän breikin saaneella koneistolla! Ja jos siellä jotain lihasmurua on sulanut, niin lihasmuistilla se on silmänräpäyksessä saatu takaisin, eli stressit nyt vaan veks. 😀
      Kiitos vielä aivan ihanasta palautteesta, ja aivan mahtava kuulla, että tästä menosta on ollut ihan konkreettista apua rennompaan ja mielekkäämpään elämään. KIITOS siis sulle näistä sanoista!!! <3
      Ja se ROX salted caramel! Ahhh! Ja en mä kuraa (saati perushyvää) lähde ylistämään, ja toi patukka todellakin oli sen arvoinen! <3

Kommentointi suljettu.