REHELLISET KUULUMISET – ITKUA JA MYÖS HYMYÄ

kuulumiset

Eilen itkin. Olen itkenyt heinäkuun puolesta välistä asti lähes joka päivä. Siitä ei pääse mihinkään, mutta se on alkanut muuttaa muotoaan, ja viimeisin kulunut viikko on ollut jo huomattavasti helpompaa. Eilen itkin kuitenkin ensimmäistä kertaa pääosin huojennuksesta, sillä vihdoin sain selvyyttä edes johonkin. Samalla purkautui iso kasa tunteita, kun yksi pahimmista pään täyttäneistä pelkoistani ei realisoitunutkaan. Matkaa on edelleen aivan todella paljon edessä, eikä realiteetit ja asioiden lopullisuus muutu mihinkään, mutta usko ja luotto elämään on alkamassa palautua. Ja minä myös.

Kuten tässä muutamia viikkoja takaperin tauon jälkeen blogissani kirjoitin, niin viime kesä veti aika pahasti maton jalkojen alta. On kuitenkin ollut huojentavaa huomata, että asioissa voi päästä eteenpäin. Prosessi ei ole valmis, mutta henkisellä tasolla huomattavasti pidemmällä, kuin olisin voinut tässä vaiheessa uskoa olevan. Arki rullaa, ja on jotenkin huojentavaa huomata pystyvänsä nauttimaan ihan tavallisista asioista. Työn teosta, frendien seurasta, hyvien sarjojen katsomisesta, treenaamisesta ja arjen puuhasteluista. Nauttimaan tällaisista normaaleista ja tavallaan itsestään selvyyksistä ihan oikeasti. Se on mulle aivan helvetin iso voitto.

“Kun sulla näyttää pyyhkivän tosi hyvin?”

En mä koe, että some tai blogi hyväntuulisine päivityksineen olisi mulla feikattua. Se vain jättää osan asioista pois, kuten ihan kenellä tahansa. Se, mitä siellä julkaisen, on kuitenkin täyttä minua. Mä olen ihminen, joka pystyy hymyilemään, vaikkei asiat olisikaan parhain päin (ja vaikken hymyilisikään koko aikaa). Mä olen ihminen, joka on sisukas ja pystyy näkemään myös valonpilkahduksia vaikeiden asioiden keskellä (vaikka toisena hetkenä tuntisin oloni täysin voimattomaksi).

Mä olen ihminen, joka rakastaa urheilua, valmentamista sekä ihmisten jeesimistä, ja jolla on hemmetisti annettavaa näiden saralla (on ollut ja on edelleen). Mä olen ihminen, joka rakastaa kirjoittamista, elämän pieniä asioita, pelleilyä, surkeaa huumoria ja leikittelyä. Miksi mun pitäisi luopua siitä puolesta itsestäni, vaikka kaikki asiat ei olisikaan täysin kohdallaan tai välillä enemmän kuin sekaisin? Eihän jokaisen tällaisia asioita edes tarvitsekaan miettiä, mutta kun itse tekee duunia, jonka luonteen vuoksi on kohtuullisen paljon esillä, niin näitä tulee väkisin mietittyä.

Hyvät ja valoisat asiat eivät silti tarkoita, että mulla olisi jotenkin keskimääräistä helpompaa päästä eteenpäin, ja mulla olisi jonkinnäköinen supervoima olla antamatta asioiden sattua lujaa sisimpään. Tiedän itsekin, että moni asia jää piiloon ja peittyy helposti omien luonteenpiirteideni alle, jos hommaa katselee ulkoa päin. Ei se silti tarkoita, ettei niitä olisi. Eikä se tarkoita, että olisi jonkinnäköinen superihminen, joka kestää kaiken romahtamatta. Tai että jos osuu ja pahasti, niin siitä selviäisi olkia kohauttamalla. Ehei tosiaan. Sitä varten mä olin tuossa neljä viikkoa sairaslomalla, eikä edes hävetä sanoa tätä ääneen.

Puhumisesta asioiden oikeilla nimillä

Jätän kokonaisuuden edelleen blogista omilla nimillään käsittelemättä. Ainakin toistaiseksi, mutta uskon vahvasti, että joskus tulevaisuudessa avaan asiaa myös ihan konkretian tasolla, koska on musta todella kieroutunutta, ettei elämän kääntöpuolista voisi puhua ääneen. Pakkohan kenenkään ei ole, mutta mun mielestä elämää se sekin on. Ihan yhtälailla kuin ne huippuhetket tai tavalliset tasaisen arjen touhottamiset.

Itse olen puhunut asiasta paljon ja melko suoraan, enkä edes yritä piilotella asioita ympäriltäni. Monet frendit ovatkin sanoneet, että alkuun pelkäsivät, millaisen Piian he joutuvat kohtaamaan ja miten suhtautua tähän kaikkeen. He myös ovat miettineet, että haluanko puhua asioista vai olla puhumatta.

Mielelläni puhun, koska ihan sama, ovatko kuulumiset tosi hyviä vai tosi huonoja, kun eikös kavereiden kesken kuitenkin yleensä kuulumisia ja fiiliksiä vaihdeta. Nyt ne ovat olleet itsellä paljon heikompia, kun taas joskus muulloin ne ovat voineet olla paljon parempia. Nyt tällä kertaa näin. Eikä ikävistä asioista puhuminen tarvitse tarkoittaa sitä, että se olisi yhtä surkuttelua. Se voi vaan olla puhumista.

Vielä näin isolle yleisölle puhumiseen en ole valmis. Toisaalta nämä ajatukset raskaiden asioiden kanssa elämisestä tarjoavat ilmeisesti laajemmin samaistuttavuutta sekä “vertaistukea” moniin pysäyttäviin ja rankkoihin elämänvaiheisiin. Niin koskettavia tarinoita ja viestejä olen meinaan teiltä saanut, ja itkuisin silmin niitä lukenut.

Yllättävän monella jossain vaiheessa elämä pistää rankemman haasteen eteen. Toisille aiemmin ja toisille myöhemmin. Toiset joutuvat kohtaamaan selkeästi raskaampia asioita kuin toiset kun toiset taas selviävät ehkä vähemmällä. Toisille eri asiat voivat olla merkityksellisempiä ja pysäyttävämpiä, eikä toisen kokemusmaailmaa voi tai tarvitsekaan aina muiden ymmärtää. Mun mielestä riittää, että ihmisen oikeutta tuntea kunnioitetaan. Elämä ei aina ole helppoa, mutta se on elämää.

Harmaa neule: TÄÄLTÄ*

Nyt musta tuntuu hyvältä, että mä pystyn tuntemaan oloni kohtuu hyväksi kaikesta huolimatta. Ikuisuudelta tuntuneet minuutit, tunnit ja päivät ovat vaihtuneet vauhdilla kulkeviin vuorokausiin ja nähtävästi jopa viikkoihin. Vaikka matka on vielä pitkä, ja vaikka mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus, niin uskallan toivoa ja odottaa elämältä hyviä asioita vaikka välillä pelottaakin. Ja se tuntuu musta just nyt tosi hyvältä. ♥

Lämpöä tiistaihin!

LUE MYÖS:
Olispa ihanaa olla keskinkertainen

EDELLINEN JUTTUNI:
Sali ABC – Kehittävän salitreenin suunnittelu

hyvinvointi mita-minulle-kuuluu mielenterveys onnellisuus
Kommentit (8)
  1. Oma vaari nukkui edellisyönä pois ja suru on valtava, mutta samalla olo on helpottunut, kun vihdoin voi surra vapaasti, surra niin kauan, ettei enää sureta, ja sitten vain muistella enää lämmöllä, ilolla ja rakkaudella.
    Kaikista vaikeimpina hetkinä muistaa ne kaikista rakkaimmat ja läheisimmät ihmiset merkitsee enemmän, kuin mikään maailmassa.
    Olet vahva nainen ja kaikki vaiheet tähän elämään kuuluu. Mikä tapahtuu, tapahtuu ja se eletään läpi – Yhdessä. Tsemppiä ja hymyä sun päiviin. Elämä voittaa, as always. <3

    1. piiapajunen
      5.9.2019, 20:19

      Voi että, olen todella pahoillani. <3 Nyt vaan annat surun tulla sellaisena kuin se tulee, ja niin pitkään kuin se tulee. Kauniit muistot jäävät aina.

      Kiitos sinulle kauniista sanoista, ja läpi kaikenlaiset vaiheet on elettävä ja otettava se vastaan, mitä elämä tuo. Eihän tässä pieni ihminen muuta voi.

  2. Musta on jännää se, että esillä olevien ihmisten oletetaan kertovan elämästään kaiken. Tai että iloisena esiintyminen tarkoittaakin sitä että on feikki. Harvempi surun kohdannut kulkee pillittäen kaupassa, tai kertoo vaikeasta elämänkohtalostaan puolitutulle työkaverille. Surunkin keskellä suurin osa kykenee normaaliin elämään, hymyilemään kuvaa varten, jatkamaan arkea niinkuin aina ennen. Vai onko siis kaikki jotka osaa surun keskellä välillä nauraa loppuviimein feikkejä?

    1. piiapajunen
      5.9.2019, 20:26

      Siis tätä mä oon just pyöritellyt tosi paljon tässä, ja toit vielä tosi hyviä pointteja asiasta esiin. Jokainen myös näkee tämänkin postauksen eri tavoin. Joku näkee tässä huomion keräämistä, eikä ymmärrä pätkääkään, kun tässä ei kerrota nyt sitten ihan kaikkea. Toinen saa tästä vertaistukea omien vaikeiden aikojen läpi kulkemiseen. Kolmas lukee vain mielenkiinnosta ja neljäs taas lukee tämän myötätuntoa tuntien. Ja kaikki näistä on ihan luonnollista.

      Itse sain tässä ajatuksia purettua sanoiksi ja kykyä pystyä seisomaan myös sen aidosti hymyilevän naaman takana ilman ristiriitoja. Koska jollain tapaa siltä on välillä tuntunut, vaikkei kuitenkaan pitäisi. Tää on kyllä hämmentävä aihe itsellenikin, jota ei tarvitsisi erilaisessa ammatissa edes niin paljoa miettiä.

Kommentointi suljettu.