MILLOIN KARJALANPAISTISTA TULI LIKAISTA?

puhdas ruoka
Puhdas ruoka. Termi, jolta tänä päivänä ei yksinkertaisesti ole kukaan enää voinut välttyä. Mitä se ihan oikeasti tarkoittaa, ja minne katosi ajatus, että treenaavan ja itsestään huolta pitävän ihmisen ei kuuluisi syödä äidin valmistamaa lihamureketta, tuoretta leipää ja margariinia? Karjalanpaistikaan ei kelpaa, kun ei edes haluta ymmärtää, että eihän siinä päädy lautaselle muuta kuin possua, nautaa, sipulia, suolaa, pippuria, vettä ja laakerinlehteä. Tarjolla olevaa salaattia ei voida syödä, koska siinä on seassa siemeniä, pari oliivia sekä muutama krutongin pala, jotka eivät kuulu ruokavalioon.

Puhdasta ruokaa sen olla pitää, ja muuhun ei kosketa muuta kuin herkkupäivinä viikonloppuna ja juhlapyhinä, jolloin vedetään sitten sitä likaista ruokaa niin että napa ruskaa. Ai että kuitenkin, jos joku sen tiistain lounaan menee saastuttamaan tuikituntemattomalla tomaattikastikkeella, niin syömäkelvottomaksi menee. Sääntöjä luodaan omassa päässä sille syömiselle, ja määritellään niin tarkkaan sen puhtaan ruuan rajat, vaikkei siinä aina ole edes logiikkaa. Perunamuussikaan ei kuulu ruokavalioon, vaikka siinä olisi pelkkää rehellistä pottua ja liraus rasvatonta maitoa. Pottua toki voi mussuttaa erikseen, ja kahvissa tuo maito menee, mutta ei missään nimessä yhdessä.
puhdas ruoka

Puhdas ruoka = terveellisyys?

Puhdas syöminen ja terveellisyys eivät välttämättä tarkoita samaa asiaa. Terveellinen syöminen ei nimenomaan tarkoita sitä, että joka ikinen suupala pitäisi olla tarkkaan optimoitua ja prosessoimatonta luomutuotetta. Terveellinen syöminen tarkoittaa mielestäni ihan jo pohja-ajatuksena riittävää ravintoa, jolla taataan jaksaminen arjen pyörteissä ja aktiivisen ihmisen osilta myös siellä treeneissä ja palautumisessa. Terveellinen syöminen tarkoittaa sitä, ettei joka päivä tarvitse olla ahdistunut syömisistään. Terveellinen syöminen tarkoittaa sitä, ettei tavallisista ruokatottumuksista poiketessaan itseään jäädä rankaisemaan henkisesti ja kokemaan epäonnistumisen tunnetta. Terveellinen syöminen EI tarkoita sitä, että nämä normaalit vaihtelut ja poikkeamat tekisivät sinusta onnistuneen ihmisen. Jos puhtaan ruuan metsästyksessä mennään ääripäähän ja liiallisuuksiin, niin moni näistä tekijöistä voi häiriintyä.

Ymmärrän kyllä täysin, ettei eineskebakoihin tai lauantaimakkaraan välttämättä halua jokainen koskea, ja se on ihan fine. Jos kuitenkin laadukkaista aineksista tehdään ihan perinteistä suomalaista kotiruokaa, niin se ei ihmistä todellakaan ojaan kaada. Myöskään bolognese-kastikkeen imeminen kiduksiin ei tarvitse tarkoittaa likaista, epäterveellistä ja lihottavaa ruokailua. Puhdasta jauhelihaa, puhdasta tomaattimurskaa, puhdasta porkkanaa, puhdasta valkosipulia ja puhtaita mausteita sekä yrttejä. Monta puhdasta yhdessä ei tee siitä likaista.

Pitääkö kaiken olla optimoitua?

Myöskään ruoka, jonne sekaan on livahtanut murto-osa sitä jotain ”vaarallista ja likaista”, ei tee siitä heti epäterveellistä. Mikäli kauramuroihin näyttää ravintoselosteen mukaan sujahtaneen pieni määrä sokeria, niin tästä syystä ei kannata pakettia lähteä roviolla heti polttamaan. Mikäli siinä 100g muroja löytyy se 8g sokeria, niin siihen 30 gramman aamupala-annokseesi humpsahtaa sitä sokeria reilu kaksi grammaa. Huitaisepa naamaan parin sentin siivu banaania, niin tämä määrä on jo täynnä. Vaihtoehtoisesti popsi yksi rasia sitä ”puhdasta” maitorahkaa, niin saat tästä jo nelinkertaisen määrän sokeria. Ja kyllä. Maitotuotteissa on luonnostaan mukana sitä (maito)sokeria. Sokeri kuin sokeri.

puhdas ruoka
Treenisvetari: TÄÄLTÄ* // Treenitrikoot: TÄÄLTÄ*

Ja hei. Tässä vaiheessa on myös pakko nostaa esille muistuttava sormi, etteivät kaikki ruokiaan punnitsevat, sapuskojaan tarkkailevat tai vaikka siitä mummon makaronilaatikosta kieltäytyvät ihmiset ole syömishäiriön alkutekijöissä. Joskus sillä tarkemmin määritellyllä ruokavalioilla voidaan nimenomaan löytää sitä sopivaa tasapainoa elämään ja saavuttaa passelit annoskoot (suunnassa tai toisessa). Joillekin juurikin näillä ruokavalioilla saadaan riittävä energiantarve turvattua ja hyvinvointi vauhtiin tai potkua kilpaurheilun pyörteisiin. Anna ihmisten toteuttaa elämäänsä kuten haluavat, mutta keskity nimenomaan tunnistamaan ne syömiseen liittyvä stressi ja ahdistus. Etenkin sieltä omasta takaa.

Maistuvaa viikonlopun odotusta!

Vilkaise myös:
Jos te kiinteytymistä tavoittelevat naiset vain söisitte

Edellinen juttuni:
Aktiivitreenaja vain sairastaa enemmän?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

treeni-ja-ravinto
Kommentit (24)
  1. Nimenomaan. Mä tykkään syödä terveellisesti, pääsiassa samalla tavalla 80-90% ajasta ja ainakin hiilarin ja rasvanlähteet punniten ja protskut silmämääräisesti arvioiden. Sit tulee välillä päiviä kun ei vaan jaksa/kerkeä punnita tai tehdä ruokaa, ei kaada maailmaa vaikka ottais kaupasta jotain erilaista mukaan kuin normaalisti söisin. Kuitenkin edes hieman sinnepäin annoskokojen kohdalla mennään, mutta ruuastakin pitää voida nauttia. Ruokailusta tehdään mediassa rakettitiedettä ja monesti internetistä tai muualta kaivettua ruokailuun liittyvää valtavaa määrää erilaista tietoa ei osata tulkita maalaisjärjellä tai millään järjellä ja sit mennäänkin isosti vikaan suuntaan tai toiseen.

    1. Piia Pajunen
      1.12.2017, 08:01

      Juuri näin! Maalaisjärki, kokonaiskuvan ajattelu, sopiva rentous ja nautinto kun pysyvät mukana, niin sillä päästään jo pitkälle. Ei se ruoka nimenomaan rakettitiedettä ole, eikä se keho toimi kello kaulassa tai mittari vatsalaukussa. 😉
      Tuo punnitseminenkin on toisaalta musta myös toisesta suunnasta turhaan parjattu ruuan mittaamisessa, ja kyllähän monet ”ruokavaliottomatkin” kasaa puurohiutaleensa sillä desin mitalla aamulautaselle. Ongelmahan siitäkin tulee siinä vaiheessa, jos ei osata soveltaa ja se alkaa aiheuttamaan stressiä ja ahdistusta. Renkinä hyvä, muttei isäntänä.

  2. Pakko nyt kommentoida, koska tää teksti osu ja uppos! Toi kuvaa mun ajatusmaailmaa niin hyvin. Ihailen kuinka osaat kirjoittaa ajatukset sanoiksi. Itse suhtaudun syömiseen aivan kuvailemallasi tavalla, asenteella rennon pedantti muttei välinpitämätön. Välillä voi just kokeilla erilaisia ruokavalioita jotka sopivat toisten elämäntapaan ja kehoon muttei kaikille. Ruoka on kuitenkin vain ruokaa.

    1. Piia Pajunen
      1.12.2017, 08:06

      Kiitos sulle! Kultainen keskitie ja nimenomaan se maailaisjärki sopii hyvin kaikkeen, ja kuten sanoit, niin välillä voi kokeilla erilaisia asioita ilman, että pään tarvitsee mennä sekaisin. Jos tavoite on kova (ja siihen osaa suhtautua oikein) tai esimerkiksi kilpaurheilu ”vaatii”, niin tiukemminkin voi joskus tarvittaessa mennä, mutta koko elämää se ei saisi muuttaa tai ainakaan pysyvästi. Ja se ruoka on tosissaan vain ruokaa. 😀

Kommentointi suljettu.