PITÄISKÖ MYYDÄ ASUNTO JA MUUTTAA?

*Sisältää mainoslinkkejä

No siinähän se pääpointti ja mieltä kutkuttava kysymys lävähtikin jo otsikossa. Ollaan tässä miehen kanssa paljon puntaroitu kyseistä asiaa viime aikoina. En oikeastaan edes tiedä, mistä kyseinen ajatus lähti liikkeelle, koska me molemmat tykätään tästä meidän valoisasta Tampereen keskustan neliöstä ihan mielettömästi. Varmaan sillä on jotain tekemistä, että kaksi vuotta tässä meidän ensiasunnossa poksahti vuoden vaihteessa mittariin, ja lisäksi kesällä luultavasti tuleva putkiremontti houkuttelisi karkaamaan alta pois. Toisaalta samaan aikaan polttelisi tuliterät vessat ja kylppärit, joihin saisi itse valita pinnat ja materiaalit. Uh.
No miksi ylipäätään haluttaisiin muuttaa?
Ehkä sellainen pieni vietti viedä elämää eteenpäin kolkuttelisi takaraivossa. Olen itse kasvanut kaupungin menon ulkopuolella rauhallisessa naapurustossa ison pihan ja metsän ympäröimänä, ja kyllä tällainen elämä on vaan iskostunut luihin, ytimiin ja omiin haaveisiin aika tiukkaan. Mun oma unelma olisikin oma takapiha, jonne saisi iskettyä sen grillin (ja ehkä vielä jacuzzin tapaisen), sillä a) grillattuna kaikki ruoka on vaan paljon parempaa b) vesi on mulle aivan äärimmäisen rauhoittava elementti ja c) ulkoilma omalla rauhallisella takapihalla tekee vaan gutaa erityisesti keväisin ja kesäisin. Omaa saunaa meillä ei myöskään ole, jota olen hiljalleen alkanut kaipailemaan tätä suomalaisuuden parhainta puolta yhä enemmän, vaikka hyvinkin on pärjännyt ilman.

Lisäksi kun Pöpö on astunut mukaan kuvioihin, niin olishan se aivan ihana, että olisi oma takapiha, jonne tämä vatipää pääsisi losottelemaan aamupissit ja vetämään päätöntä munaravia ilman hihnaa. Ja tuolle lämpöä rakastavalle kotisohvan hedonistille sopisi myös kesäisin pötköttely takapihan terassilla auringossa, eikä se hassumpaa itsellenikään olisi, heh. Parveke tosin nyt ajaa tämän jälkimmäisen asian.

Sohvatyynyt: TÄÄLTÄ*
Karvamatto: TÄÄLTÄ*

En silti haluaisi luopua nykyisestä
Samalla kun kaipailisi sitä omaa takapihaa, niin silti ristiriitaisissa fiiliksissä en haluaisi päästää missään nimessä nykyisestä kämpästä irti. Tämä nykyinen asuntohan on 87,5 neliömetrin kokoinen neliö. Parasta musta tässä ehdottomasti on asunnon valoisuus. Päätyasunto ja suuret ikkunat kolmeen eri ilmansuuntaan, ja tällaiselle omaa yksityisyyttä rakastavalle erakolle parasta on, ettei melkein mistään muista asunnoista näe tänne sisälle. Saa siis painella lähes vapaasti tissit paljaana suihkun jälkeen ilman pelkoa, että joku kyyläisi vastaikkunoista, hah! Säilytystilaa on myös suorastaan hämmentävän hyvin, ja rakastan tämän asunnon pohjaratkaisua.

Lisäksi se, että keskustassa on kaikki ihan käden ulottuvilla on aika hämmentävän iso plussa, ja silti tänne asuntoon ei kyllä kantaudu mikään perjantai-illan möykkäys. Kaikki on keskustan palvelut ovat kävely- ja pyöräilyetäisyydellä, joten arjessa autoa saati julkisia tarvitse kovinkaan moneen. Lähin salikin löytyy tien toiselta puolelta. Autopaikka on katoksessa, ja Volvolla pääsee näppärästi liikkeelle, jos kauemmaksi tarvitsee lähteä. Tätä kun tässä sanoiksi pukee, niin eipä tässä hassumpi ole asustella.

myydä asunto

Sementtinen sivupöytä: TÄÄLTÄ*
Kuvioidut tyynynpäälliset: TÄÄLTÄ*

Karvamatto: TÄÄLTÄ*

Saa siis nähdä, mihin tässä elämä vie. Pari kämppää ollaan tässä käyty katsomassa, mutta mikään ei vielä ole osunut silmään, vaikka Etuoveen noita asuntoja pamahtaakin tuon tuosta. Ehkäpä tässä annetaan ajan näyttää, koska mikään kiire tässä ei ole. Onhan tää meidän koti vaan nytkin aika ihana, ja toisaalta tämä keskustan ja palveluiden läheisyys höllii mieltä. Noh, ehkäpä tässä on hyvä ja näin, mutta onhan sitä hauska aina haaveilla. <3

Kotoisaa viikonvaihdetta joka osoitteeseen!

TSEKKAA MYÖS:
Syötkö liian jäykästi? Joustamattoman ruokavalion vaikutuksia
EDELLINEN JUTTUNI:
Yleisimmät virheet kyykyssä – Näin ne korjataan!

♥  MUUALLA:  ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram

hyvinvointi perhe
Kommentit (8)
  1. Mielenkiintoista pohdintaa, kun itsekin on vähän toisella silmällä asuntoa katsellut, vaikka muutto ei vielä olekaan ajankohtainen 🙂 Musta pohja on tosi tärkeä juttu asunnossa, ja kun meidänkin asunto on läpitalonhuoneisto, niin juuri tuo valonmäärä on ehdottomasti yksi asuntomme parhaita puolia! Jotenkin se valoisuus tuo myös lisää tilantuntua näihin tehokkaasti käytettyihin reiluun 50 neliöön 😉

    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    1. piiapajunen
      8.5.2019, 11:04

      Tätä meilläkin ollaan aina harrasteltu, että seurattu tarjontaa, vaikkei ihan tosissaan ollakaan oltu uutta etsimässä. Näin pysyy kyllä hyvin selvillä siitä, että mitä mihinkin hintaluokkaan on yleensäkin tarjolla, ja on helpompi sitten tositilanteen kohdilla lähteä oikeasti asuntokaupoille.

      Läpitalonhuoneisto kyllä oikeasti tuo sitä valoa, ja meilläkin kun on oikeasti melko isot ikkunat läpi asunnon, niin eipä tarvitse hämärässä nyhvätä. Ja toisena tuo pohjaratkaisu on todella tärkeä!

  2. Meillä olis talo myynnissä, Näsijärven rannasta ja vain puoli tuntia keskustasta😊

    1. piiapajunen
      8.5.2019, 11:07

      Rantakämppähän olisi mun ihan ultimaattinen unelma, mutta ehkäpä sitten vanhemmilla päivillä! Tällä hetkellä kuitenkin tuo 30 minuuttia keskustasta voi olla vähän liikaa, vaikka eipä sitä nyt hirveän paljoa lähempää tuskin ole mahdollista saadakaan, mutta ehkä hieman myöhemmin elämässä. 🙂

Kommentointi suljettu.