Parhaimmat treenitrikoot IKINÄ!

Sis. mainoslinkkejä*

Tsiisus, kun jotkut treenitrikoot voivat vain kolahtaa! Olin kuolannut jo parisen vuotta sitten harmaita Aim’n trikoita Instagramin ihmeellisessä maailmassa lukuisien ruotsalaisten fitnessminkkien kinttujen päällä, ja joulukuussa niiden vihdoin saavuttua ihan Suomesta käsin tilattavaksi, niin oli aivan pakko riipaista ensimmäiset testiin!
Olin alkuun silti todella skeptinen, sillä olen melko kranttu treenitrikoiden suhteen. Perinteiset Nike Prot ja yllättävän monet ”halpis”-trikoot ovat olleet meikäläisellä kovaa valuuttaa, mutta monet kalliiksi brändätyt treenitrikoot ovat jättäneet lähinnä kylmäksi. Onneksi epäilykseni osoittautui totaalisen vääräksi näiden Aim’n-trikoiden kohdalla, ja trikoot osuivat härän silmään niin lujaa, että tilasin heti perään vielä kahdet lisää, haha! Nytpä en ole hirveän monilla muilla housuilla treenannutkaan viime aikoina, ja kotona hengaillessa nämä ovat myös kovaa valuuttaa. Itseasiassa mulla on nytkin viininpunaiset vesselit jalassa tätä tekstiä kirjoittaessani. 😀
aimn-trikoot-grey-4

aimn-trikoot-grey-3
Harmaat Aim’n trikoot TÄÄLTÄ*

Aim’n-trikoita on siis kahdessa eri mallissa, joissa myös materiaali on hieman erilainen, mutta aivan yhtä laadukas, eikä todellakaan tarvitse pelätä, että päivän väri alkkareissa vilkkuisi läpi. Yllä olevissa harmaissa trikoissa vyötärö on sopivan korkea ja jämptillä leveällä kuminauhalla varustettu, joka ei pääse falskaamaan sitten millään. Näissä housuissa matsku ja saumat vaikuttavat todella kestäviltä, mutta pinta saattaa ottaa osumaa kovissa rymytreeneissä, ja näiden kohdalla suositeltiinkin välttämään karheita tankoja.
Alla olevissa kuvissa esiintyvissä trikoissa erityistä plussaa tuo superkokea ja miellyttävä vyötärö, joka on ihan maksimaalisen mukava! Nämä korkeampivyötäröiset sopivat enemmän myös ihan kunnon rajuihin rymytreeneihin, ja näiden kanssa väänsin kulmasoutua karhean tangon hangatessa välillä pintaa ilman minkäänlaista naarmua. Molemmissa matsku on erittäin jämptiä, mutta silti ihanan joustavaa. Vihaan treenitrikoissa esiintyviä pussittavia polvia ja nilkkoja, mutta näissä ei niistä ole tarvinnut huolehtia, ah! Arvosanaksi pamautan 5/5 että hujahtaa!
Molemmat malleista ovatkin aivan superihania, ja näissä on malliin, ulkonäköön ja toimivuuteen panostettu suunnittelussa aivan selkeästi. Saatan itse hyvinkin suurella todennäköisesti hamstrata joku päivä molempia malleja (nykyiset kolmet eivät riitä, heh) vielä lisää! Nuo alla olevat trikoot ovat silti ehkä näistä kahdesta mallista miellyttävämmät malliltaan ja materiaaliltaan, mutta ylemmät ovat taas lookiltaan inasen verran päheämmät omaan makuuni.
Tähän vielä tiivistettynä aiempien saamieni kysymysten vastauksia:

  • Kumpikaan malli ei näy läpi edes kyykätessä
  • Kummassakaan mallissa ei tarvitse pelätä työmiehen hymyä tai alkkareiden vilkkumista, eli housut pysyvät erittäin napakasti ylhäällä
  • Laatu vaikuttaa todella kestävältä. Yllä olevassa mallissa toki suositellaan välttämään kosketusta karheisiin pintoihin.
  • Koot vastaavat mielestäni melkolailla yleistä kokoskaalaa muihin treenitrikoisiin verrattuna
  • Materiaali on todella mukautuvaa ja miellyttävää, eli muotoutuvat myös eri mallisiin kinttuihin

aimn-trikoot-vihrea

aimn-trikoot-vihrea-2
Vihreät Aim’n-trikoot TÄÄLTÄ*

 
aimn-trikoot-punainen-2
aimn-trikoot-punainen
Viininpunaiset Aim’n-trikoot TÄÄLTÄ*

Aim’n-trikoot lukuisissa eri kuoseissa löydät TÄÄLTÄ*. Värivaihtoehtoja ja kuoseja on todella monia erilaisia, joten valinnanvaraa (tai valinnanvaikeutta, heh) löytyy! Suuren kysynnän vuoksi osa housuista on myyty jo moneen kertaan loppuun, mutta varastot ovat täyttyneet onneksi hyvään tahtiin. En siis ole todellakaan ainut, joka näistä trikoista on hullaantunut! Plussana nyt vielä House of Brandonilla* kaikista alennetuista tuotteista vielä 30.1. asti lisäalena -20% koodilla JNSLS.

EDIT: Aim’n varastoja täydennetty nyt maanantaiaamuna!

Mahtavaa sunnuntaita ja osuvia treenejä alkavaan viikkoon! Äläkä ikinä aliarvioi uusien treenikuteiden voimaa! ♥

Edellinen juttuni: Tehokkaita vinkkejä käsitreeniin

Seuraa minua:
Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (31)
  1. Mitä kokoa nää sulls on? 🙂

    1. Piia Pajunen
      22.1.2017, 19:21

      Mulla on XS:t, ja olen tällä hetkellä kokoa XS-S. 🙂

  2. Mulla ollu jo kesästä asti käytössä yhdet molempia malleja ja pakko kommentoida kokemuksesta. Noissa ylemmissä matalampi vyötäröisissä on ehkä heikoin materiaali ikinä!! Jos käsipaino, kengännauhat tai kynsi osuu niin jäljet jää ja kangas on pilalla 🙁 uskomattoman huono hinta-laatusuhde. Jossain nettikaupassa varoitetaankin että kangas on normaalia heikompaa. Siis ihan siellä tuoteselostuksessa. Korkeavyötäröisissä on ihan eri materiaali ja niistä ei ole mitään pahaa sanottavaa 🙂

    1. Piia Pajunen
      22.1.2017, 19:26

      Tämä oli itseasiassa hyvä lisäys! Noissa lukee tuolla verkkokaupassa, että vältettävä karheita tankoja tms., mutta mulla ei ole kyllä kolmen treenin jälkeen tullut noihin harmaisiin vielä yhtään elämän merkkejä, mutta niillä tuli tosiaan vain kyykättyä, prässättyä ja treenattua yläkroppaa ”nätisti”. Rymytreeneihin ei noista ylemmistä taida tosiaan olla, mutta perustreenihousuina musta hiton hyvät, ja matsku ei pesunkaan jälkeen kärsinyt.
      Noissa alemmissa korkeampi vyötäröissä toi matsku on tosissaan ihan erilaista, ja just vedin kulmasoutua niillä karhean tangon hinkatessa reisiin, eikä mitään merkkiä jäänyt. Vapaaohjelmaa kävin myös noilla pyörittelemässä, ja rajujen maassa tapahtuvien polvipyörintöjen jälkeen ei jäänyt mitään jälkeä. Eli jos kovaan menoon haluaa treenihousut, niin suosittelen alempia. 🙂

Kommentointi suljettu.