PARASTA SUOMALAISUUDESSA – Eihän näitä tarvitse hävetä!

Itsenäisyyspäivä. Ja meitsi karkasi Ruotsiin. 😀 Vähän kyllä riipaisee sydämestä olla itsenäisyyspäivänä rajojen ulkopuolella, kun haluaisin olla kotona pyöräyttämässä karjalanpaistia pitkään hauduttaen ja survomassa perunamuussia kylkeen. Niin ja tottakai pitämässä kotisohvan asiantuntijaraatia itsenäisyyspäivän vastaanoton vieraiden asuvalinnoista, hah!

Noh, heja Finland, ja fiilistelen 102-vuotiasta valtiotamme ja kulttuurimme parhaimpia puolia tämän postauksen muodossa. Koska niitä muuten löytyy, vaikkei niitä sellaisiksi jokaista aina mielletäkään.

PARASTA SUOMALAISUUDESSA

Salmiakki. Vaikkei tässä järjestykseen mitään laiteta, niin voisi heittää ehdottomasti ykköseksi, hah! Voi veljet, mitä muualla maailmassa menettävät.

Karkit ja jäätelöt ylipäätään. Karkkihyllyltä ei löydy pelkkää Hariboa ja jätskialtaan äärellä iskee runsaudenpula. On oikeasti millä mällätä ja mistä valkkailla. Eipä myöskään joka maasta löydy irttareita tai ainakaan samaan malliin.

Small talkin vapaavalintaisuus. Ei tarvitse puhua, ellei ole pakko. Hississä saa halutessaan pitää turpansa kiinni ja kaupassa riittää, että tervehtii ja kiittää kassalla. Vaikka tätä hiljaisuutta usein parjataan, niin tämä on musta just ihanaa! Ja jos suunsa haluaa avata, niin kyllä

Kellontarkkuus. Suomalainen on täsmällinen. Kun homma alkaa tasalta, se alkaa tasalta. Kahden minuutin viivästymisestä pahoitellaan aina, ja hommat luistavat, koska aikatauluja luetaan kuin raamattua.

Suomen kesä. Vaikka se on lyhyt, on se sitäkin suuremmalla syyllä vaan vertaansa lailla. Ei ole liian kuuma, ja valoisuuden vuoksi kello 20:30 ei ole yhtään liian myöhä lähteä käymään iltauinnilla tai kaverin luona.

Ruokakauppojen tarjonta. On muuten monipuolinen, eikä ole puutetta juuri mistään. Löytyy erikoisruokavalioille sopivia tuotteita miltei joka katergoriasta niin laktoosittomista, gluteenittomista, vegaanisista you name it. Täällä on helppo syödä omalla tavallaan. Löytyy myös kevyttuotteita ja monenlaisia proteiininlähteitä sekä maitotuotteiden repertuaari ihan järjetön. Niin ja se jätskiallas.

Luonto. Hitto se on kaunista (paitsi harmailla kurakeleillä). Lumesta valkoinen talvimaisema hivelee silmiä ja Suomen kesän loputon vihreys ja järvinäkymä auringonlaskun aikaan on vaan jotain uskomatonta. Tsiisus.

Rehellisyys ja suoraselkäisyys. Mitä kuuluu-kysymystä ei esitetä vain väkisin muodon vuoksi, ja tähän voi oikeasti sanoa ihan suoraan mitä kuuluu. Kahvilan pöydälle unohtunut lompakko harvemmin katoaa pitkäkyntisten matkaan, vaan palautuu kyllä omistajalle. Ei sillä, että kokemusta olisi, heh.

Tasavertaisuus. Vaikka eriarvoisuutta täältäkin löytyy, mutta täällä ei ihmistä arvoteta lähtökohtaisesti sosiaalisekonomisen taustansa, ulkonäkönsä tai valintojensa pohjalta. Vihaan eniten maailmassa eriarvoistamista, snobeiluaa, muottiin iskemistä ja nokan vartta pitkin tuijottamista, ja siksi täällä on allekirjoittaneen helppo hengittää. Vaikka paskoja keissejä täältäkin löytyy, niin täällä saa silti pääsääntöisesti olla sellainen kuin on ja hengata tai seurustella kenen kanssa tahtoo.

Sauna. Ja tähän jos saa yhdistettyä pulahduksen kesällä järveen nakkena tai talvella avantoon, niin avot. On se vaan aika luksusta, että suurimmassa osassa suomalaisia asuntoja on itsestäänselvyytenä tällainen “spa-huone”.

Suodatinkahvi. Suomesta saa hyvää kahvia. Ei jauheista valmistettuja tai vedellä jatkettuja americanoja, vaan kunnon mustaa sumppia. Toisaalta kääntöpuolena sanottakoon, että liian laihaksi keitetty vaaleapaahto, jota tuntuu olevan jopa valtaosassa kahviloissakin tarjolla, ei sytytä. Mutta getting there!

Suomalainen tehokkuus. Kun asiat hoidetaan, niin ne hoidetaan. Tehokkaasti, tunnollisesti ja ripeästi. Ja jos ei näin ole, niin auta armias sitä tuskaa.

Kierrätys ja panttikulttuuri. Kyllä pahaa tekee maailmalla, kun kaikki roskat heitetään monessakin paikkaa samaan pönttöön. Myös pullopanttikulttuuri on todellakin vertaansa vailla!

parasta suomalaisuudessa

Mikä susta on parasta suomalaisuudessa? Mitkä tavat, erityispiirteet tai ruuat uppoavat sulle meidän kulttuurista parhaiten, ja mitä tulisi ulkomaaevakon kohdalla eniten ikävä?

Rauhoittavaa itsenäisyyspäivää!

LUE MYÖS:
43 x Kuinka usein?

EDELLINEN JUTTUNI:
Milloin pitää tietää, mikä susta tulee isona?

VALMENNUKSET:
Prove-valmennusten startit vuoden vaihteessa!

hyvinvointi mita-minulle-kuuluu
Kommentit (10)
  1. Terveydenhuolto, yhä edelleen, vaikka sitä paljon parjataankin. Vakavasti sairaat hoidetaan ja lähes ilmaiseksi. Veroja siis ilolla maksan tästä syystä. Myös kouluruokailu on iso plussa.

    1. piiapajunen
      9.12.2019, 17:43

      Terveydenhuolto on kyllä loistavaa, ja jos oikeasti sairastut vakavasti, niin hoitoihin pääsee kyllä tosiaan lähes ilmaiseksi. Tuo kouluruoka on ehdottomasti myös ihan todella kova juttu!

  2. Meiän terveydenhuolto! Vaikka moni usein kiroaa terveyskeskuksia ja sairaaloiden päivystyksiä, meillä Suomessa on äärettömän laadukasta hoitoa esimerkiksi syöpähoidoissa. Myös maksuttomuus on aika kova juttu, kun näkee itse ammattilaisena kuinka kallista laitteistoa ja muuta hoitoon menee 🙂

    1. piiapajunen
      9.12.2019, 17:44

      Täällä kyllä jos oikeasti paha paikka iskee terveyden kanssa, niin apua onneksi saa ja vielä todella laadukasta sellaista. 🙂

Kommentointi suljettu.