Piia Pajunen
Piia Pajunen

6 x PARASTA JUST NYT – PS. OON NIIN LOMALLA!

oon niin lomalla
Ah! Elämä potkii aika hyvin just nyt, ja pärisee paremmin kuin mikään kuppi kahvia tai energiajuomaa, hah! Okei elän ehkä vielä pienessä euforiapärinässä eilisen jäljiltä, joten tehdäänpä aimoloikka suoraan sinne itse asiaan!

CHEER-KISAT

No nyt on! Joka kuluneena viikonloppuna mun Instaa seuraili, ei voinut missailla tätä spämmiä, hah! Päästiin meidän eläköityneellä höntsytiimillä vuosien jälkeen taas kisalavalle, kun eilen sunnuntaina 23 vanhaa SM-tason kisaajaa painettiin menemään akrobaattisella menolla maton päällä Vantaalla. Kuinka siistiä! Oon vieläkin jotenkin ihan jäätävässä onnellisuuskuplassa koko viikonlopun jäljiltä, ja nyt kyllä taas muistan, miksi rakastin tuota lajia aikoinaan niin järkyttävän paljon. Joukkueurheilussa on myös ihan oma suolansa, ja kyllä pukkarissa ja juomatauoilla mieli taantuu ja hämmentävän kieroutunut inside-läppä lentää, jota ei tosiaan voi muualla kokea.
Ai että, mä oon sitten nauttinut tästä tänä keväänä ihan laittoman paljon, ja päässyt taas virkistämään vanhoja taitoja ja muistoja. On myös ollut hämmentävän terapeuttista saada kunnon iskuja ja jysäyksiä naamaan ja ruhoon, ja en tiedä olenko päästäni sekaisin, kun nautin aivan suunnattoman paljon siitä, kun korva turpoaa kunnon tällin voimasta tai pakaralihas jysähtää korkeasta ilmalennosta koppaajan olkapäähän. Nostalgiaa! Ah, kontaktilaji parhaimmillaan! 😀
Vähän myös jollain tavalla on pieni katkeransuloinen ja onnellisen ristiriitainen fiilis siitä, että tuo urheilu on aina ollut mulle niin äärimmäisen tärkeä ja rakas asia, ja toisaalta vieläkin silti tuntuisi, että voisi olla aika paljonkin annettavaa. Noh, katsotaan mihin tie vie, ja ehkä mun homma kuitenkin voisi olla jatkossa enemmän siellä taustajoukkojen puolella. Urheiluvalmennus on kyllä se, mikä on niin lähellä mun sydäntä. Onhan sitäkin tässä tullut tehtyä jo vuosikaudet, ja palo silläkin rintamalla olisi edelleen kova.

WHITE PANDA

Oijoi! White Pandan smash upeja on tullut tykitettyä aikoinaan ihan laittoman paljon, ja nyt vihdoista viimein löysin sen taas. Loopille pyörimään tarttui myös yksi ”uusi” ehdottomasti kovimmista albumeista, jossa ihan jäätävän eeppisiä biisejä on isketty päällekäin ihan laittomalla tykitykselle. Aijai! Ihan parasta varsinkin tällaisilla unelmakeleillä, mitä nyt täällä Suomessakin ollaan päästy nauttimaan.

ADDUN MEKKO

Mä en ole ollut aikoihin yhtä fiilareissani mistään vaatekappaleesta kuin tästä! Mun tekisi mieli pukea tää päälle joka aamu ja joka tilanteeseen, ja mua harmittaa, kun en viitsi tätä Balin reissun soijailmastoon ottaa matkaan. Onneksi kesä on vasta aluillaan, joten pääsen kuluttamaan tätä hipiäni päällä vielä monen kuukauden ajan lähiaikoina. Ah! Parasta!

Adidas-mekko: TÄÄLTÄ*

LUKEMINEN

Ihanaa! Kirjoja kirjoja! Tällä hetkellä menossa melkoisen pätevän oloinen klassikko Vuonna 1984, ja lentokoneeseen ostin vaihteeksi dekkariputken vaihteluksi Jojo Moyesin ”Ole niin kiltti, älä rakasta häntä”-teoksen. Mun etenemistahti ei toki päätä huimaa, mutta se on nyt aivan toissijainen juttu, koska nautin siitä tästäkin huolimatta, enkä halua näin keveän asian muuttuvan suorittamiseksi, vaan pysyvän arjen pienenä luksuksena. Illalla vällyjen väliin painellessa kännykkä jämähtää visusti yöpöydälle, ja yksi luku kirjasta saa ajatukset tasattua sekä toimii nuijanukutuksen tavoin. Siinä syy, miksi eteneminen on melko rauhallista, hah!

oon niin lomalla

TE SIELLÄ RUUDUN TOISELLA PUOLELLA

Niinkun oikeesti. Vähän kliseistä ehkä, mutta pakko heittää teille ihan mieletön kiitos! Oon oikeasti saanut repeillä täällä ruudun toisella puolella viime aikoina ihan huikeille keskusteluille (esim. tässä ärsytyspostauksessa) ja lisäksi saanut osallistua ihan mielettömän laadukkaaseen ja avaavaan keskusteluun ja saanut uusia näkökulmia moniin eri aiheisiin (kuten THL:n ravintosuosituksiin). Täytyy myös antaa mielettömät propsit siitä, että keskustelu pysyy oikeastaan lähes poikkeuksetta asiallisena ja eri osapuolia kunnioittavana vaikka mielipiteet eroaisivat toisistaan suurestikin. Se kun ei ole täällä internetin ihmeellisessä maailmassa todellakaan mikään itsestäänselvyys. Tätä arvostan itse ihan mielettömästi, joten kiitos ja kummarrus siitä teille!
Olen myös saanut teiltä ihan älyttömän hyviä vinkkejä ja tärppejä takaisin päin oli sitten matkakohteista, smoothiesta, seinänmaalauksesta ja Netflix-sarjoista, sekä ajatusmaailmani on muutenkin avartunut tämän homman myötä aivan mielettömästi. On ollut myös ihana huomata, että kommenttiboksi käy kuumana oli aihe sitten mikä tahansa, ja se todellakin tuo potkua tähän touhuun.

BALI BALI GILI GILI

Olen pistänyt hommia purkkiin sillä tahtiin, että unissakin olen harrastanut hakukoneoptimointia, hah! Taitaa siis oikeasti olla loman paikka! Oon niin fiilareissa tästäkin setistä, sillä tänään illalla hypätään Miltsin ja Janinan kanssa junaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja puoliltä öin hypätään 24h kestävälle siirtymälle kohti Balia! Voin jo niin kuvitella itseni makaamassa aurinkotuolissa kylmä huurteinen kädessä tai kahlaamassa kirkkaassa merivedessä surffilauta kyljessä. Aijjjjettäää!

Sen verran olen tässä tykittänyt menemään etukäteen, että tämän loman ajaksi blogi ei tosiaankaan hiljene, eli juttua pukkaa ilmoille entiseen tahtiin! Instassa pistin kyllä jo InstaStoryn kommentointimahdollisuuden lomamoodiin, eli meitsiä ei voi sieltä päästä kiinni saada. Koska postauksia pamahtelee tänne tasaisesti edelleen, niin kommentteihin mä yritän täällä blogin puolella kuitenkin käydä vastailemassa, kun wifin äärelle pääsen, ja läppärinkin jätän kokonaan himaan. Mutta muuten. OON NIIN LOMALLA NYT!

oon niin lomalla
Reebok-crop top: TÄÄLTÄ* // Adidas-shortsit: TÄÄLTÄ* // Tennarit: TÄÄLTÄ*

Hävyttömän huikeaa alkanutta viikkoa just sulle!

Kurkkaa myös:
Urheilu-urani on tullut päätökseen
& Feikkivartalot ja ostetut IG-seuraajat

Edellinen juttuni:
Ruokakorneri – Omat safkalempparini Lidlistä!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (4)

  1. Tuija

    Ihanaa lomaa siulle! Nauti <3

    • Piia Pajunen

      Suuren suuri kiitos! Minä kyllä nautin! <3

  2. Hanna

    Aivan ihanaa ja ansaittua lomaa, Piia! Oot huippu ♥

    • Piia Pajunen

      Jeijjj iso kiitos ja pus! <3

Kommentoi »

Comments are closed