Kiinnitetty postaus

ONNEKSI ALOIN SIJOITTAMAAN TILISÄÄSTÄMISEN SIJAAN

Kaupallinen yhteistyö: OP

onneksi aloin sijoittamaan

Jos mulle olisi vuosia sitten puhuttu sijoittamisesta, olisin luultavasti pitänyt sitä rikkaiden tai varakkaiden juttuna, ja sulkenut itseni tämän ulkopuolelle. Olin ajatellut, että pelkkä tilille säästäminen sopisi minulle paremmin, koska ensinnäkin sijoittaminen kuulosti korvaani siltä, että asiasta täytyisi tietää ihan hirmuisesti. Olla jotenkin luontaisesti tosi viisas ja perehtynyt aiheeseen. Ja tietysti edes vähän varakas.

Mulla kun ei ole lähtökohtaisesti ollut sen suurempaa varallisuutta. Ei perintöjä. Ei isoja summia tilillä odottelemassa. Mitä nyt säästämäni puskurit tilillä, sillä säästämisen ja pahan päivän varalle varautumisen jalon taidon olin oppinut kotoa. Pienestäkin olen tottunut pistämään sukan varteen, ja onneksi olen, koska monesti niitä on tarvinnut. Joko tarpeeseen tai unelmien toteuttamiseen.

Siksi musta jo säästäminen itsessään on ihan sairaan hauskaa! Koska se voi mahdollistaa myöhemmin jotain todella huikeaa. Ja vielä jos säästetyt rahat on laitettu mahdollisesti poikimaan tuottoa sijoituksissa (esimerkiksi rahastosäästämisen muodossa), voi hymy olla vieläkin suurempi ja huomisen mahdollisuudet entistä laajempia.

Tässä alla olevassa kuvassa mä neljä vuotta sitten reissaamassa Miamissa (kisareissulla) pitkäaikaisilla säästöilläni. Viimeisiä kertoja, kun säästin enkä sijoittanut.

Voi kun mulla olisi joskus…

Paljon rahaa, rikkauksia ja onnea? Noooh, niihin nyt ei mun sijoitusstrategialla pääse, eikä jättipotteja ihan tuosta noin vaan taiota sijoittamalla. Tai ainakaan ilman yhtä matkaa kohoavaa riskiä. Se kuitenkin mitä haluaisin, olisi mahdollisesti varaa, vapautta ja joustavuutta toteuttaa tulevaisuuden unelmia.

Sijoitan siksi, että saisin tulevaisuuteeni enemmän huolettomuutta ja mahdollisuuksia. Ja noh, myönnettäköön myös, että mahdollisesti jotain hieman hulppeampaa ja mieltä kutkuttelevampaa sitten jonain päivänä. En edes tarkoita mitään luksuselämää ja “high laiffia”, mutta sellaista mukavaa arjen luksusta.

Haaveilen siitä, että olisi varaa ostaa asunto, jossa olisi vaikkapa yksi ylimääräinen harrastehuone. Jossa voisin nostella raskaita rautoja, heitellä voltteja tai pistää ompelutöillä hösseliksi. Mitä sitten sillä hetkellä haluaisinkaan harrastaa.

Haaveilen myös asunnosta, jonne saisin remontoitua unelmieni keittiön integroitua kahvikonetta myöten. Sellainen, jossa olisi yksityiskohdat, tunnelma ja valaistukset vimpan päälle mintissä, ja jonka ruokapöydän ääressä vietettäisi hulvattomia hetkiä perheen tai lähimmäisten kanssa. Tai että tulevaisuuden asuntomme saunan ja kylppärin saisi remontoitua kylpylätunnelmaa uhkuvaksi rauhan tyyssijaksi, jossa mieli ja keho pääsisi rentoutumaan jo heti sisäänastuessaan.

Ai miten niin mulla on asuntohaaveet mielessä? 😀

Sijoitan elämääni. Vapauteen ja joustavuuteen.

Eläkepäivien ajattelu ei ole näin kolmikymppiselle kaupunkilaisnuorelle kovin mediaseksikästä (kyllä, pidän itseäni edelleen nuorena). Eläkepäivien ajattelulla ei saa instatykkäyksiä. Se ei kimaltele trendikkäänä kuvissa, tarjoa ihailtavaa tarttumapintaa tai hehku upeina tanssilla höystetyissä hassunhauskoissa someklipeissä.

Mutta kyllä. Sekin päivä tulee (toivottavasti) joskus eteen, että olen a) 40-vuotias NUORI b) 50-vuotias sekä c) 68-vuotias. Siinä vaiheessa varmaan hymyilyttää ja oma mieli jakelee tykkäyksiä, sille kolmekymppiselle meitsille, joka aloitti sijoittamaan sitä päivää varten. Annan hei meinaan kredittiä jo sille 27-vuotiaalle Piialle, joka nelisen vuotta sitten vaihtoi säästötilin rahastosäästämiseen ja muuhun sijoittamiseen, koska tuottoa on jo tullut sopivasti pennosille!

Palatakseni vielä tuleviin ikävuosiin. Olishan se hei hienoa, että voisi halutessaan viettää sapattivuoden ympäri maailman reissaten. Tai että olisi mahdollisuus eläköityä vaikka hieman aiemmin. En mä vielä tiedä, miten sijoitukseni tuottavat, ja mitä oikeasti rahoillani haluaisin tehdä viiden tai 15 vuoden päästä. Mutta sen tiedän, että huojentaahan tuolloin se, että mulla olisi ylipäätään varaa tulevaisuudessa tehdä jotain, jonka säästäminen ja sijoittaminen olisi mahdollistanut. Elää ehkäpä hieman vapaampaa ja joustavampaa elämää? Tehdä vähemmän töitä? Pitää enemmän lomaa?

Ja hei. Kiitos Piia 27-v tässä alla! Hyvä että aloitit, jotta nyt on jo kerennyt kertyä tuottoa jo neljässä(kin) vuodessa.

Sijoittaminen on mahdollistanut meille oman asunnon (ja ehkä seuraavankin)

Asumme tällä hetkellä meidän reilu neljä vuotta sitten ostamassamme ensiasunnossa. Pääsimme tähän meidän ensiasuntoon kiinni sillä, että a) mulla oli säästöjä ja b) puolisollani oli sijoituksiin laitettuja säästöjä vuosien varrelta. Toisella meistä ne säästöt olivat vaan kasvattaneet arvoaan. Oli miten oli, mutta yhteen nämä eurot kasattuina asunnon käsiraha oli koossa.

Lue postaus: Säästimme ensiasunnon avulla lähes 10 000€ vuodessa

Vaikka sijoittamisessa järkevää olisi antaa sijoituksen kasvattaa arvoaan pitkällä aikavälillä ja hartaasti, mutta joskus sitä tarvitsee seuraavaan sijoitukseen. Asuntoon ja elämään tulevaisuutta ajatellen. Tuon ensiasunnon ostamisen jälkeen minäkin aloitin laittamaan kuukausittaisen säästösiivuni suoraan sijoituksiin. Matalilla riskeillä ja pienillä kuluilla.

Nyt kun meillä molemmilla on joka kuukausi siirtymässä siivut automaattisesti rahastoihin ja muihin sijoituksiin poikimaan, niin toivon, että ne mahdollistaisivat meille myös seuraavana asuntomme. Että olisi sitten käsiraha siellä valmiina, jotta saataisiin napattua unelmiemme koti, jos ja kun sellainen tulee sitten jonain päivänä eteen.

Sijoittamista ja rahastosäästämistä kun ei tarvitse ajatella kovinkaan hankalana, vaan sitä voisi ajatella ikäänkuin säästämisen jatkeena. Sijoittaminen ja rahastosäästäminen kun on parhaimmillaan kuin buustattua säästämistä. Pitkällä aikavälillä matalan riskin sijoitusstrategialla rahastoihin ja “sijoitussalkkuun” sujautetut eurot kun kasvattavat todennäköisesti arvoaan, kun riskit on minimoitu.

Tilillä makuutellessa rahan arvo kun pitkällä aikavälillä hiljalleen laskee. Inflaatiomonsteri popsii rahan arvoa kaiken aikaa (it’s a real deal), ja hyvä esimerkki tästä on se, että eihän eurollakaan saa enää “euron juustoa”. Se, mitä 10 vuotta sitten eurolla sai, ei saa enää tänään. Hitsiläinen.

Mitä olen oppinut sijoittamisesta:

  • Ikinä ei ole liian myöhäistä aloittaa! (eikä ole myöskään oikeaa tai väärää aikaa markkinoiden puolesta)
  • Pienikin summa riittää. Esim 10€ kuussa voi parhaimmassa tapauksessa kasvattaa vuosien mittaan ison potin korkojen kera!
  • Ei tarvitse olla varakas tai rikas sijoittaakseen.
  • Ei tarvitse tietää sijoittamisesta kaikkea. Rahastosijoittaminen on esimerkiksi suht helppo tapa aloittaa sijoittaminen.
  • Parempi raha tuottamassa kuin makaamassa säästötilillä. Mutta parempi silti säästötilillä kuin tuhlattuna, vaikkei sijoittaisikaan!

Sijoitamme myös tyttärellemme

Olemme alkaneet laittamaan pienen siivun tyttärellemme joka kuukausi rahastoihin sijoittaen. Tälläkään emme tähtää siihen, että tyttäremme saisi elää hulppeaa tai helppoa elämää jonain päivänä, vaan siihen, että hänellä olisi nuorena aikuisena valmiina vaikkapa käsiraha ensiasuntoa varten. Tai edes osa siitä.

Tai jos hän tarvitsisi korkeakouluvaihtoa varten lukukausimaksuihin rahaa. Tai jos hän olisi vaikkapa intohimoinen urheilija, taiteilija tai muusikko tai haluaisi kokeilla siipiään yrittäjänä, niin hänellä olisi taloudellisesti paukkuja lähteä viemään unelmiaan toteen kun rauta on kuuma. Olisivat ne unelmat sitten mitä tahansa.

Muut varansa hän saa toki itse kerätä, eli kaikkea tietä en halua siloittaa hänen puolestaan (jep, elämä saa rakas lapsi opettaa sinuakin t. mutsi). Mutta että olisi pieni pesämuna siellä pohjalla auttamaan alkuun. 18 vuoden ajan kun rahastosäästämiseen sujauttaa ihan pientäkin summaa vaikkapa kuukausittain, niin säästetyt eurot voivat keretä tuottamaan paremmin näin pitkällä säästöajalla.

Mistä liikkeelle matalalla kynnyksellä?

OP:ssa saat etuja rahastosäästämisestä ja sijoittamisesta.

  • Rahastoissa ei ole paria poikkeusta lukuun ottamatta minimimerkintäsummaa, eli suomeksi 👉🏼 Voit pistää vaikka 10 euroa kuussa rahastoihin lisää poikimaan. Ei ole liian pientä summaa!
  • Osuuspankin omistaja-asiakkaana voit ostaa tai myydä lähes kaikkia valikoimassa olevia rahastoja ilman merkintä- ja lunastuskuluja 👉🏼 Tämäkin mahdollistaa osaltaan pienienkin kertasummien sijoittamisen!
  • Omistaja-asiakkaille arvo-osuustili on nyt 0 € ja omistaja-asiakkaat saavat alennusta myös osakekaupankäynnin kuluista.

Kurkkaa lisää tietoja omistaja-asiakkaan sijoittamisen eduista TÄÄLTÄ.

Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy. Sijoittamisen palvelut tarjoaa osuuspankki.

Muistathan, että sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Myös odotettu tuotto voi jäädä saamatta. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

Annettuja tietoja ei ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi antaa tarjous rahoitusvälineen ostamisesta tai myymisestä.

Aurinkoista viikonloppua! ☀️

TSEKKAA MYÖS:
Parhaat Netflix-sarjat – 17 x omat all time lempparini!

EDELLINEN JUTTUNI:
Juustokakku-brownie-resepti – Nam!

hyvinvointi elamantapa perhe
Kommentit (2)
  1. Onnen Tuulia
    26.3.2021, 13:40

    Niin tärkeä aihe! Onneksi sijoittamisesta puhutaan nykyään paljon. Toi on just tärkeä pointti, että ei tarvitse olla rikas alkaakseen sijoittamaan. Kirjoitan myös omassa hyvinvointi blogissani sijoittamisesta siksi, että sijoittaminen kuuluu kaikille ja on osa hyvinvointia.

    Mun ajatuksia aiheesta Onnen Tuulia blogissa ⬇️
    https://onnentuulia.fi/taloudellinen-hyvinvointi-miten-raha-liittyy-onnellisuuteen/

    1. piiapajunen
      28.3.2021, 19:52

      Sijoittaminen on ollut viime aikoina tosi paljon esillä, mikä on musta tosi hyvä asia! Ehkä itsekin olisin osannut ajatella sijoittamisesta aikoinaan toisin, jos se olisi ollut näin paljon esillä kuin nyt, ja olisin saattanut samalla ymmärtää juuri tuon kulman, ettei tarvitse olla erityisen varakas sijoittaakseen. Tämäkin siitä huolimatta, että oma puolisoni on sijoittanut lähes koko opiskeluaikamme ajan. 😀

Kommentointi suljettu.