Olutta, Air Maxeja ja kyykkytreeniä

Ihanaa olla lomalla, ja vielä näin loistavalla jengillä! Perjantai pistettiin käyntiin aamulenkin ja porrastreenin kombolla, ja siitähän pamahti messevät adrenaliinipaukut ennen koko päivän armotonta shoppailusessiota Mall of Berlinillä. Kotiin lähti parin huikean alelöydön lisäksi myös uudet Air Maxit, joita ei voi koskaan omistaa liikaa! Odotan vain pääseväni niiden kanssa kotiin, että ensitöikseni pääsen vaihtamaan kyseisten poopojen mustat kengännauhat valkoisiin, sillä omistan henkisen fiksaation mustanpuhuviin monoihin.
Shoppailureissulta palatessa meinasin hukkua omaan hikeeni troopiikinomaisessa metrossa, ja välikuolema meinasi muutenkin korjata viimeiset rippeet elinvoimasta. Illan päätteeksi kuitenkin suunnattiin näpäkälle treenille lähipunttikselle, ja johan lähti taas virtapiirit suhisemaan. Pieniä kulttuurieroja oli arvatenkin havaittavissa, sillä siinä jos miehet kyykkää tämän tytön hauiskääntöpainoilla pyyhe niskan suojana, niin kyllähän se vähän hämmentävää on. 😀
Ulkomailla voi myös oppia paljon uusia asioita elämästä, ja Oonakin pääsi keittämään ensimmäistä kertaa elämässään perunoita, vaikka kysehän on Marttakurssin eturivin oppilaasta. Ei tarvinnut kuin Saksaan asti lähteä tätä opettelemaan, hah! Tietty kun Saksassa ollaan niin pakkohan sitä on oluttakin täällä päästä maistelemaan. Sen verran hurjaa tuo mun tinaaminen näin yleensäkin on, että yksi ohrapirtelö riittää mulle vallan mainiosti satunnaisena kerta-annoksena. Syntymäkänni ja endorfiinihumala iskee muhun jo ihan tarpeeksi lujaa, ja kofeiini uppoaa tähän tyttöön paljon mieluummin. Berliinissä myös näyttäisi noita hyviä kahviloita riittävän, ja niitähän täällä on myös hyödynnetty todenteolla! Kiitos kahvi, kun olet olemassa.
Berliini-day-2-3
Berliini-day-2-4
Berliini-day-2-7
Berliini-day-2-6
Berliini-day-2-8
Berliini-day-2-11
Berliini-day-2-10
xoxo,
Piia
Edellinen juttuni: Termos Berliini
Snapchat: piiapajunen
Instagram: piiapajunen
Facebook: täältä

Kommentit (3)
  1. Moii tosi piristävää ja ain hauksa lukee sun blogia!:)
    Oon itte lähös justiinsakkin Berliinin reilun viikonpäästä, millä salilla oot siellä käyny tai tiiätkö mitään suositella?:D
    Tai jotain ulkotreenipaikkoja tai vastaavia?

    1. Piia Pajunen
      10.7.2016, 11:16

      Heips ja kiitos kivasta kommentista! Täällä nää salit on vähän niin ja näin, kun kuulemma eivät tykkää myydä hirveesti kertakäyntejä, mutta varmasti sellaisiakin löytyy. Käytiin täällä meidän mestoilla asuvan kaverin salilla niin, että “kirjauduttiin sisään” täyttämällä kaikki mahdolliset liittymiskaavakkeet ja päästiin siten ilmaseksi, mutta sekin kai oli jo sovittu etukäteen. Käytiin siis perjantaina McFitillä ja tänään mennään jonnekin vähän enemmän hc-mestaan, jonka nimeä en edes vielä tiedä 😀

  2. Viiden liikkeen tehokas vatsalihastreeni - Piia Pajunen
    10.7.2016, 17:00

    […] Edellinen juttuni: Olutta, Air Maxeja ja kyykkytreeniä […]

Kommentointi suljettu.