ASIOITA, JOITA OLEN PISTÄNYT MERKILLE

pistänyt merkille

Joskus sitä pistää kaikenlaista merkille, kun vähän tarkastelee ympärillä kulkevaa elämää ja tapahtuvia ilmiöitä. Tässä muutamia omasta kupolista tekstin muotoon syljettyjä asioita, joita aivosoluni ovat noteeranneet viime aikoina.

ASIOITA, JOITA OLEN PISTÄNYT MERKILLE

Vuosi 2020 on oikeasti kuuden kuukauden päässä, eikä autot vieläkään lennä, ja teknologia takkuaa edelleen.

Onko selluliittikeskustelu oikeasti hiipunut? Yhdessä vaiheessa selluliitistä puhuttiin koko ajan, ja tämän poistamiseen jaettiin milloin mitäkin ravinto-, treeni-, hoitomuoto- ja kuivaharjausvinkkejä naistenlehtien kansiotsikoissa ja blogeissa. Nyt niitä joko ei ole näkynyt tai sitten ne eivät vaan ole osuneet omaan näköpiiriin.

Sprite Zeroa on yhtäkkiä lähes joka raflassa tarjolla hanassa. Ai että! Mä niin rakastan sitä!

Hyttyset on joka vuosi yhtä rasittavia, ellei jopa raivostuttavampia!

Karkit luonnollisilla mauilla ja väriaineilla on ihan hanurista. Ja siis juuri sen maun takia. Moni hyvä karkkipussi on pilattu tällä vaihdoksella, eikä todellakaan ole enää niin hyvää. Ja kun ei sitä karkkia nyt ruokaympyrässä tosiaan joka päivä ole, niin kai silloin nyt saisi olla oikeasti maku kohdallaan ilman kompromisseja tai “parempia valintoja”. Niitä teen sitten ihan muualla, kun karkkihyllyllä. 😀

En yleensä käytä enää veistä. Muistan hämmentyneeni, kun kymmenisen vuotta sitten jenkkiläisvieraat eivät koskaan käyttäneet ruokapöydässä veistä. Nyt olen itse samassa pisteessä. Toki käytöstavat, tilannetaju ja etiketti löytyy edelleen takataskussa, ja juhlissa ja hienommissa ravintoloissa pidän veitsen lapasessa. Mutta muuten haarukalla pärjää!

Huomasin, etten varmaan ollut koskaan syönyt aprikoosia muuta kuin kuivattuna? Nyt bongasin niitä kaupasta tuoreena, ja dämn miten hyviä!

Vuosia sitten mennyt karppausbuumi on tullut takaisin mutta toisella nimellä. Karppaus on niin last season. Keto on in. Ja eiköhän taas kohta muisteta, että vaikka ilman hiilihydraatteja ihminen selviääkin, niin aika moni voi paremmin kun mitään ei ruokavaliosta kielletä ja rajoiteta, ja erikoisruokavaliot eivät olekaan koko kansan heiniä. Joillekin voi sopia, muttei kaikille.

Yleisesti ottaen ravinnossa ääriajattelu on tuntunut nostavan päätään. Radikaalit ja jyrkät linjaukset tuntuvat ohjaavan uskonnon lailla ihmisten toimintaa ja käyttäytymistä. Ja sitten riidellään ja hyökätään agressiivisesti, vaikka kyse on vain ruuasta.

Suomen kesä on näin aikuisiällä joka vuosi aivan järjettömän ihana asia (paitsi ne hyttyset), ja Suomessa kesälomakohteet ovat ihan törkeän siistejä ja hienoja. Kotimaan matkailu houkuttaa joka vuosi enemmän ja enemmän!

vans- tennaritadidas-jumpsuit

Adidas-jumpsuit: TÄÄLTÄ*
Vans-tennarit: TÄÄLTÄ*

Tämmöistä tänään! Nyt painelen itse isolle kirkolle ensin valmennuskuvioita hoitamaan, ja sitten juhlistamaan frendin kolmekymppisiä hyvä ruuan ja suorastaan loistavan seuran merkeissä. Aijjettä. Kyllä maistuu, ja huomenna sunnuntaina pitäisi jo arskankin vähän päästä meitä suomalaisia hellimään. Muistakaahan taas hei arerasva, koska punaiseksi käristynyt kuori ja vanhan mummon ruttuinen iho nuorella ihmisellä ei ole millään tavalla cool.

Sähinää viikonloppuun, pus!

KURKKAA MYÖS:
Miltä tuntuu olla seurattu ihminen?

EDELLINEN JUTTUNI:
Yleiset virheet kyykyssä – Miten kyykätä ja kuinka syvälle?

♥  MUUALLA:  ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram

hyvinvointi mita-minulle-kuuluu
Kommentit (4)
  1. Karkit luonnollisilla mauilla on niiiin mauttomia!! Tultiin miehen kans vaan kiukkusiksi kun suurina Aakkosten ystävinä testattiin uusia marja-aakkosia. Siinä meni viikon karkkipäivä ihan plörinäksi. Kiva idea, mutta toteutus ei toimi!!

    1. piiapajunen
      17.6.2019, 00:01

      Äläpä! Harmittaa ehkä eniten, jos menet ostamaan karkkipussin, joka maistuukin ihan kuralta (ja varsinkin kun vanha tuttu lemppari on menty vaihtamaan kaikessa hiljaisuudessa luonnollisiin makuihin. Eiiiii!). Jos haluan luonnollisia makuja, ostan hedelmiä tai marjoja, mutta karkit karkkeina kiitos! 😀

  2. Noihin erikoisruokavalioihin ja terveystrendeihin liittyen oli mielenkiintoinen ja mun mielestä aika osuva kolumni: https://www.nytimes.com/2019/06/08/opinion/sunday/women-dieting-wellness.html

    1. piiapajunen
      17.6.2019, 00:00

      Hei itseasiassa luin tuon kyseisen artikkelin, ja täytyy sanoa, että siinä oltiin todellakin asian ytimessä.

Kommentointi suljettu.