TYTTÄREMME SAI NIMEN – Nimiäiset check

Tänään pyöräytimme ensimmäiset juhlat vajaa neliviikkoiselle pienelle tyttärellemme nimiäisten merkeissä. Itse en ole koskaan aiemmin edes ollut nimiäisissä, joten niiden järjestely oli lähtökojht positiivista hakuammuntaa. Ja hyvä niin, sillä muotit ja jämptit kaavat eivät tahdo kuulua meidän perheen toimintamalleihin.

Juuri se tässä houkuttikin, sillä kun mitään kaavoja tai erityistä etikettiä ei ollut, niin pystyi järkkäämään juuri sellaiset juhlat kuin halusimme ilman ennakko-odotuksia. Tähtäsimme melko rentoihin ja kasuaaleihin kekkereihin ilman pukupakkoa ja mukana olivat vain meidän vanhempien perheet sekä tytön kummit. Ja olipa ihanat juhlat pienelle sankarille, joka jaksoi hyvin puolitoista tuntia hereillä hyväntuulisena ja tarkkaavaisena, ja sen jälkeen sammahti kuin saunalyhty.

Letkeästä menosta kertoi myös se, ettei itse juhlakalulla ollut edes mekkoa. Ensisijainen syy siihen oli tietty se, ettei tarpeeksi pientä mekkoa saati roikkumattomia sukkahousuja tahtonut löytyä tuolle 50-koon edustajalle, ja todettiin, että hyvin kulkee vähän siistimmällä ruusubodyllä, röyhelölegginseillä ja rusetilla (hetken aikaa) päässä. Suvussa kiertävä perinnemekko olikin lapsen sijaan sitten minulla (haha), ja päälläni oli isosiskollani tämän tyttäriensä ristiäisissä ollut mekko. Päätös lähinnä mukavuus- ja käytännönsyistä, sillä mekon ominaisuuksiin kuului sniikisti piilotettu juhlakalulle mukiin menevä maitobaarin luukku. Tarjoilut kuosissa itse kullekin näissä juhlissa.

Ja päivän sankarille maistui kaikki paitsi kuvaus, haha 😀

Nimiäiset kotona

Kokoonnuimme meille kotiin alkumaljojen, hyvien tarjoilujen (ofc) ja kahvittelun merkeissä ilman sen suurempia rituaaleja. Kutsuthan olin pyöräyttäynyt etuvinkkelissä eräänä unettomana yönä pinkeän vatsakummun kanssa lasketun ajan hujahdettua jo hyvän aikaa ohitse. Ennen likan syntymää tuli hankittua jo alkumaljatkin ja se osa tarjoiluista, joka säilyisi. Valkoisesta puusta olin myös käynyt kyselemässä kumpu roikkuen heidän taivallisen suklaakakun tilaamisesta (jos teillä on ikinä tsäänssit käydä kahvilassa tätä suklaakakkua maistelemassa, niin tehkää se, oh my), ja lopulta päädyimmekin sattumien kautta yhteistyössä toteuttamaan meille osan juhlien tarjoiluista.

Vetelin siis sen verran etukenossa, sillä halusin järjestää juhlat ennen mahdollista koronan toista aaltoa varmistaakseni, että ne ylipäätään voidaan pitää ja myös riskiryhmäläisillä olisi turvallisempaa osallistua. Nimikin kun oli jo valmiina, niin sen halusimme julkistaa kaikille läheisille yhdellä kertaa face-to-face. Tämän kohdalla halusimme pitää edes jonkinlaista yllärimomenttia tappiin asti, sillä esimerkiksi molemmat raskausuutiset on läväytetty lähipiirille jo positiivisesta raskaustestistä lähtien sitä mukaa, kun on kasvotusten treffattu.

*Salaisen puutarhan suklaakakku ja suolaiset piirakat saatu IG-yhteistyönä

Mikä tytölle nimeksi?

Nimihän meillä on ollut näin vanhempien omaksi ihmetykseksi selvillä jo vuoden ensimmäisellä kvartaalilla, mutta tiettyhän sitä halusi nähdä lapsensa kasvotusten ennen nimen iskemistä väestörekisteriin. Virallisesti nimi on tosiaan asiapapereihin leiman kanssa isketty jo viikko sitten, eli enää ei olisi voitu perääntyä edellisenä iltana. Olin siis alunperin aivan varma, että ei päästä yhteisymmärrykseen nimestä, ja että arpalappua vedetään lippalakista vielä nimiäisten edellisenä iltana.

Ehkäpä sekin vielä yllätti meidät, että nimi bongattiin kalenterin ulkopuolelta, ja että se jäi vahvasti elämään mieliin jo alusta asti. Mieshän tätä ei väitä muistavansa, mutta tyttölupauksen juuri saatuamme hän itse sattui lukemaan sängyssä ennen nukkumaan menoa listaa kalenterin ulkopuolisista nimistä, ja ilmoitti ohi mennen sieltä hänen mielestään suotuisimmat. Minä taas laitoin listalle ylös ne, jotka nappasivat jossain määrin myös minulle, mutta tämä nykyinen nimi tuntui menevän heti korkealle listassa. Meillä molemmilla.

Minähän vielä jatkoin hetken aikaa erään toisen suosikkini ehdottelua, mutta kun toinenkin nimi alkoi iskostua kohdilleen, niin siihen se ensimmäinen vaihtoehto jymähti ja jäi.

Pieni tyttäremme sai siten nimen:
♥ Eea Kaarina ♥

Lämpöä viikonloppuun! 

TSEKKAA MYÖS:
Vuosi sitten tein positiivisen raskaustestin

EDELLINEN JUTTUNI:
Monta kertaa viikossa pitäisi treenata?

hyvinvointi perhe vauvan-kehitys
Kommentit (19)
  1. Oi, onpa kaunis nimi! ❤️ Ja kaunis tyttö 😍

    1. piiapajunen
      31.8.2020, 15:54

      Kiitos sulle tuhannesti! ❤️

  2. Onnea Eealle ❤️
    Kauniin nimen olette tyttärellenne valinneet.

    1. piiapajunen
      31.8.2020, 15:54

      Lämmin kiitos sulle! Onnittelut välitetty Eealle ❤️

Kommentointi suljettu.