NETFLIXIN KOUKUTTAVIMPIA x 4 + 1


Ja taas yksi sarja purkissa, ja edessä on jälleen tuo raastavan kiperä ikuisuusongelma. Mitä ihmettä sitä tuijottaisi seuraavaksi? Meidän talous ei varmasti ole ainut, jossa törmätään säännöllisesti tähän tiukkaan mutta niin todelliseen haasteeseen.
Edellisenä iltana loppuun asti tuijoteltu suosikkisarja on koluttu läpi, ja seuraavana iltana olisikin sopivasti tunti aikaa korkata uusi sarja tulille ennen unten maille painumista. Noh, tunti meni, mutta se sujahti sopivasti siihen, että molemmat osapuolet yrittivät löytää jotain katselukelpoista, eikä vieläkään päästy yhteisymmärrykseen siitä, että mihin seuraavien viikkojen arki-illat kotisohvalla tuhlattaisiin, hah!
Tässä kuitenkin jälleen kerran omia tärppejäni kiperien tilanteiden helpottamiseksi ja jeesiä haastavien elämääkin suurempien päätöksien tueksi. Edelliset tärppini löydät TÄSTÄ (part 1) ja TÄSTÄ (part 2).

KOLMETOISTA SYYTÄ

Supermielenkiintoinen konsepti, jonka arvelin jo lyhyen kuvauksen perusteella koukuttavan allekirjoittaneen täysin, ja niinhän se teki. Teini-ikäisen Hannah Bakerin hämmentävän itsemurhan jälkeen luokkakaveri saa käsiinsä laatikollisen kasetteja, joiden avulla avautuvat asteittain syyt, jotka johtivat Hannahin traagiseen päätökseen päättää elämänsä. Piristävästi mukavan erilainen ja omanlainen konseptinsa, joka oli kyllä paikallaan!

BLACKLIST

Tätä suositeltiin mulle edellisissä Netflix-postauksissa useampaan kertaan, ja itseltäni meni (aivan liian) pitkään ennen kuin uskalsin tähän tarttua. Ensimmäisen jakson katsottuani totesin, että piru vie, miksi en uskonut suosituksia aiemmin siltä seisomalta. Harvoin jo heti ensimmäinen jakso potkaisee kiinnostusviisarin kaakkoon, sillä yhden 40 minuuttisen aikana ehdin jo esittää mielessäni sata ja yksi kysymystä niin rikosmaailman syövereihin kuin henkilösuhteisiin liittyen, joihin janosin saavani vastauksia.
Ainoat miinukset muuten niin kauniin naispäähenkilön peruukinomaisesta kampauksesta sekä ensimmäisen kauden huimasta 22 jakson kestosta. Ensimmäinen tuotantokausi ei silti käynyt tylsäksi, vaikka yhden tuplajakson olisin voinut tiivistää paketiksi.

THE OA

Jos haluat katsoa jotain hieman massasta poikkeavaa, mutta silti niin koukuttavaa, niin The OA voi olla melko passeli veto. Nuori nainen katoaa kotoaan, ja ilmestyy takaisin useamman vuoden jälkeen erikoisen tarinan ja kykyjen kanssa, ja tämä sitoo yhteen toisilleen entuudestaan täysin tuntemattomia ihmisiä asian selvittämiseksi. Sarja oli osittain melko hämmentävä, mutta omalla tavallaan erittäin kiehtova. Erilainen, mutta osuvaa vaihtelua!

HOW I MET YOUR MOTHER

…eli Suomeksi ensisilmäyksellä. Tätä valtavaksi hitiksi ja lähes Frendien tasoiseksi spektaakkeliksi noussutta komediasarjaa tuski tarvitsee sen suuremmin esitellä, mutta sanottakoon, että sarjassa seurataan Tedin tarinaa lastensa äidin löytämiseen Manhattanilta ystäväpoppoonsa tohinoissa. HIMYMiä tsekkailtiin jo Suomen puolella keväällä, ja nyt tykitetään sarjan viimeisiä jaksoja täällä rapakon takana iltaisin ennen vällyjen väliin simahtamista. Täydellistä. <3
Sarja on siitä osuva, että sitä voi katsoa niin fokusoituneessa kuin leppoisassa tunnelmassa, ja 20 minuutin jakso hujahtaa hyvin myös lyhyemmälläkin hengähdystauolla kotisohvalta käsin vaikka välipalaa popsiessa. Aina kun ei ehdi pidempää putkea tykittää, vaikka kuinka haluaisi. Sopivasti huumoria ja inside-vitsejä, jotka toistuvat nerokkaasti jopa useiden sarjan kausien ajan, mutta takuuvarmoja mielenkiintoisia juonteenkäänteitä kovana kombinaationa. PS. Barney Stinson on kuningas! 😀

SKAM (Yle Areena)

Okei okei, tämä löytyy Yle Areenan puolelta. Norjalaisen lukiolaisten elämään keskittyvä draama hitusella huumoria, ja tämähän on ollut aivan valtava hitti kaikissa Pohjoismaissa. Tiesin jo valmiiksi, että tämä tulee koukuttamaan, ja niinhän siinä tälle likalle kävi. Tämänkin sarjan kohdalla plussaa ensimmäisen kauden pääosin vain vartin mittaisista jaksoista, jonka johdosta SKAMia on tullut usein tykitettyä arkiaamuisin näppärästi yhden jakson verran aamupalan ohessa. Ja hei, Yle-verolle vihdoin oikeasti hyvää vastiketta, ja mitä nöyrin kiitos Norjalle tästä lahjasta maailmalle!

Korkeavyötäröiset housut: TÄÄLTÄ* // Reebok-tennarit: TÄÄLTÄ*
 
Allflicksiä (listattuna Suomen Netflix-sisältö uutuuksineen) selaillessa pistin myös juuri ilokseni merkille, että Orphan Blackistä on pamahtanut vihdoin Suomen Netflickissä viides kausi ilmoille, ja se meneekin ehdottomasti Blacklistin ja HIMYMin kausien jälkeen töllötyslistalle, jau! Paljon kehuttu The Crown olisi myös tykitysvuorossa hamaassa tulevaisuudessa, kun elämä jossain vaiheessa antaa sille sijaa ja aikaa (I wish).
Osuiko näistä joku viihteen kaipuisille sieluille siellä päässä tai onko näitä jo koluttu läpi? Heitän myös teille haasteeksi vinkata kommenttiboksiin myös parhaimpia tärppejä omasta takaa, sillä näiden aiempien saamieni vinkkien perusteella olen löytänyt ihan mielettömän hyviä viihdeläjäyksiä löhöhetkiäni kruunaamaan. Apuja siis kaivataan täälläkin päässä, joten auttakaa naista mäessä, ja heittäkää myös samalla muille tätä blogia silmäileville lisätärppejä tuonne alle!

Viihtyisää alkanutta viikkoa! Pus!

Tsekkaa myös: Täydellinen huulipuna, joka kestää

Edellinen juttuni: 4-jakoinen treenitoteutukseni Miami Beachillä

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (25)
  1. Outlander!! Niiiin koukuttava ja kiinnostava sarja ettei parempaa ole hetkeen nähty. Historiaa, toimintaa ja kiihkeä rakkaustarina. Skottiaksentti vie sydämen mennessään ♡

    1. Piia Pajunen
      13.6.2017, 00:47

      Ei vitsit! Siis tota olen jossain vaiheessa Netflixin tarjontaa selatessa vähän tarkastellut, mutta en kuitenkaan katsomaan asti koskaan olen päässyt. Pitää ehdottomasti laittaa katselulistalle! Kiitos!!

  2. Kiitos hyvistä suosituksista, tulikin samalla poimittua muutama tärppi aiemmistakin postauksista itelle talteen! Pari tuttua sieltä löytyi, Moderni Perhe ja HIMYM nyt ainakin! Noista edellämainituista on tullut jo pari tuottaria luukutettua uudestaankin, eikä kyllästytä vieläkään!
    Ja suosittelen ehdottomasti ja erittäin lämpimästi tsekkaamaan ainakin Suits (parhautta!!), Sherlock (suomennettuna Uusi Sherlock, eli se missä on Benedict Cumberbatch ja elokuvan pituuset jaksot) ja Outlander ❤️

    1. Piia Pajunen
      13.6.2017, 00:50

      Moikka Minni, ja huikeaa, että tärppejä osui! Moderni Perhe ja HIMYM ovat kyllä silkkaa kultaa! Suitsia yritettiin lähteä joskus katsomaan, mutta ei miehekkeen kanssa kumpikaan oikein päästy vauhtiin tässä. Sherlockia ollaan muuten joskus katseltu, mutta uusimmat jaksot ovat jääneet totaalisesti katsomatta, eli kiitos tästä muistin virkistyksestä, sillä oli unohtunut koko sarja muistin päältä! 😀 Ja Outlander on nyt kyllä ehkä pakko jossain vaiheessa katsoa läpi! Veikkaan, että osuu aika pätevästi meikäläisen makuun 😀

Kommentointi suljettu.