Piia Pajunen
Piia Pajunen

Mitä tehdä kun syöminen lähtee lapasesta?

Suurin osa varmasti tietää tunteen, kun ruokatorvesta uppoaa alan hieeeman enemmän sapuskaa ja herkkuja kuin alunperin oli ajatellut. Itsekin piti eräs kaunis viikonloppu ottaa hieman maksalaatikkoa (fiksaationsa kullakin) ja Turkinpippurijäätelöpuikko treenibuusteriksi ennen olkapäätreeniä, mutta siinä syödessä kasvoi tunnetusti nälkä, kulho sekä tämän tytön hymy. Onneksi huomasin kaapinhyllyllä jo jonkin aikaa lojuneen Oreo-suklaalevyn, jonka parasta ennen päiväys oli ylittynyt jo viime kuussa. Täytyihän tämä yksilö nyt herranisä pelastaa parempiin suihin! Niin, ja tietty maistella muitakin hollilla olevia makupaloja.

IMG_8719
Olin pelastaja

Tässä kuitenkin vinkkini turpeasta tilanteesta selviytymiseen. Etsi kaapista mahdollisimman löysä treenipaita. Koripallovatsa jää piiloon sekä muilta että ennen kaikkia itseltäsi. Vältyt näin onnitteluilta tulevan perheenlisäyksen johdosta, ja salin joka seinämälle viritetyt peilit eivät mainosta sinulle näyttäväsi tänään kuplavolkkarin nielaisseelta Barbapapalta. Voit siis keskittyä esimerkiksi yläraajojesi lihaksiin pakkautuneen Fanipalapaketin tuomaan raamikkuuteen.
Nauti siitä, että treeni kulkee ja pumppi lihaksissa on hurja. Tämä tietenkin sillä edellytyksellä, että syömäsi ruoka ei pyri suoraa kyytiä takaisin ylös. Muista siis odottaa tarpeeksi pitkään ja tarvittaessa suosiolla seuraavaan päivään ennen treenille lähtemistä. Ruuankin pitää keretä sulaa. Nappaa treenin päätteeksi ylpeydellä kuva paineisista lihaksista tai mahdollisista verisuonista, jotka puskevat pintaan. Iloitse siitä jäätelöstä ja naminami-vanukkaasta, joka kirmaa suonissasi kuin villi varsa kuljettaen ravintoa lihaksiin.
IMG_8751
Löysä paita: check!

IMG_8758
Kuva pumpista tai letkuista: check!

Viimeinen ja tärkein vinkki: Älä koskaan jää katumaan ja surkuttelemaan tapahtunutta ylilyöntiä oli se sitten suunniteltu tai suunnittelematon. Syömisestä tuntuu tulleen nykyään niin totista, että voi olla paikallaan muistuttaa, että ruuallakin voi välillä ihan oikeasti pitää hauskaa! 😉
xoxo,
Piia

Kommentit (10)

  1. Millero

    Ihana Piia! 🙂 <3

    1. Piia Pajunen

      Hih ja pus! 😉

    2. Lotta

      Moi Piia!
      Luin sun blogiasi jo sen ollessa Fast Spacen otsikon alla, ja tänne siirtymisesi oli todella mukava yllätys, sillä luen myös Fittarin blogeja suurella sydämellä!
      Halusin vain tulla kertomaan, että kirjoitustyylisi humoristisuuden – mutta tarpeen vaatiessa, hyvinkin informatiivisen – ja persoonallisuuden vuoksi tsekkaan lähes päivittäin josko sulta olisi tullut tekstiä! 😀 Tän kertainen teksti oli myös niin huvittava, mutta samalla ihanan maalaisjärkinen että alkoi ihan hymyilyttää. 🙂
      Hauskaa Pääsiäisen jatkoa!
      Terkuin, Lotta

      1. Piia Pajunen

        Kiitos huikeasta kommentista ja samalla mahtavan analyyttisestä kommentistasi (rakastan analysointia, hah!) 🙂 Yritetään pitää tahtia yllä näppäimistön sauhuttamisen suhteen!

      Comments are closed.