Piia Pajunen
Piia Pajunen

MIKÄ HITON TÄYDELLINEN ELÄMÄ & ONNELLISUUS?

täydellinen elämä
Olin niin pitkään huomaamattani porskutellut siinä hemmetin muotissa, ja kun eteeni tuli se vaihe, jossa millään muoteilla ollut enää mitään väliä, olen joutunut kyntämään läpi aika ison työmaan oman kupolini sisässä. Itsellä tämä vaihe tuli aikamoisessa rysäyksessä. Kilpaurheilun lopetus ja valmistuminen yliopistosta. Ne kaksi asiaa, joiden tuomaan turvaan on ollut aina helppo tukeutua. Urheilu sekä koulunkäynti ja opiskelu ovat olleet iso osa itseäni ja iskeneet raamit. Niiden turvaan olen melko tiukkaan voinut turvautua, ja niihin olen voinut itse vahvasti vaikuttaa. Asioita, jotka pitävät itseni ojossa, ja joihin minä voin vahvasti omalla toiminnallani vaikuttaa.
Huomasin kyllä jo pari vuotta ennen tätä alkavani ”oireilemaan”. Tajusin, että valmistuminen ja ”oikea elämä” uhkaa. Ei voinut vaan enää seilata huolettomana tähän opiskelun tuomaan pilariin tukien. Se kyllä iski alitajuntaan lujaa, kun näin jälkikäteen tätä kokonaiskuvaa katselee. Toisaalta suoriuduin tästä omaan makuuni kuitenkin jokseenkin mukiinmenevästi, sillä en ollut koskaan määrittänyt itseäni vain yksi- tai kaksiulotteisesti. Toki opiskelu ja etenkin urheilu olivat olleet mulle aivan järkyttävän merkittäviä aisoita, ja siten myös iso osa itseäni.
Ja älkää käsittäkö väärin. Mä nautin aiemmin niistä selkeistä linjoista, ja se oli mulle omalla tavallaan täydellistä elämää. Käytiin koulut ja vielä ihan mukiin menevästi. Koulun penkillä hankittiin ymmärrystä maailmasta, syvennettiin ajattelukykyä ja treenattiin aivosoluja sopivan kriittiseen ajatteluun sekä jatkuvan oppimisen malliin. Urheilupuolella mentiin tavoitteet korkealla ja pilke silmäkulmassa. Painettiin duunia päivästä ja vuodesta toiseen urheilun parissa, hengitettiin intohimoa, koettiin tunneskaalan kaikkia eri ääripäitä ja lopulta toteutettiin unelmia.
Ainut vaan, että kun valmistuminen siitä ”viimeisestä” oppilaitoksesta alkoi uhmaamaan ja perspotku ”valmistuneena” maailmaan lähestyi, niin hitto että alkoi hämmentää. Enää ei ollut niitä muotteja. Kukaan ei määrittänyt, mitä sinun pitäisi tehdä. Joka paikassa toitotettiin vain sitä, että sinusta voi tulla mitä vaan, ja pitää tehdä niitä asioita, joita elämässä haluaa. No jumankekka. Mitäs jos ei tiedä, mitä haluaisi oikeasti tehdä ja käsillä olisi lukematon määrä suuntia, joita kohti voisi lähteä purjehtimaan?

Tätä ennen on aina oikeasti halunnut lähinnä keskittyä opiskelemaan ja kilpaurheilemaan, mutta entä tämän jälkeen? Ja tätä kilpaurheilun jälkielämää vartenhan niitä kouluja on käyty, koska tiesin sen olevan ”vain” minulle elämääkin suurempi polun pätkä matkan varrella. Silti se todellisuus tämän kohdatessa oli aika hämmentävä tilanne, vaikka siihen oli yrittänyt varautua etukäteen.
No miten sen täydellisen elämän voi luoda? Ensinnäkin, vihaan termiä ”täydellinen elämä”. Ei sellaista olekaan. Elämä on epätäydellistä ja täynnä epävarmuutta, huolta, murhetta ja valintoja. Elämä ei ole koskaan täydellistä. Kun teet yhden valinnan, suljet aina jotain toista pois. Kun teet päätöksen, että katsot illalla Netflixiä sohvalla, suljet samalla pois mahdollisuuden, että voisit viettää tapahtumarikkaan illan ystäviesi kanssa ihan muualla. Kun teet päätöksen, että rupeat täyspäiväiseksi yrittäjäksi, poissuljet mahdollisuuden, että samaan aikaan loisit uraa täyspäiväisenä uraohjuksena toisten leivissä. Näin se vaan menee sekä pienessä että isossa mittakaavassa, mutta lähes mitä tahansa voit muutta huomista ajatellen.
Tuntuu, että nykyaikana elämä on pelkkää onnellisuuden, tasapainon, hyvinvoinnin ja täydellisyyden jahtaamista. Elämä ei kuitenkaan ole lähes koskaan mitään näistä 100%. Omasta näkökulmastani elämä on loppupeleissä aika pitkälti hyväksymistä. Et voi koko aikaa olla 100% onnellinen, hyvinvoiva ja tasapainoinen. Ja ihan totta näitä asioita kannattaa vaalia, mutta niihin neuroottisesti tarttumalla ei tule kyllä lasta eikä paskaa.
Onnellisuuden (sekä ilon ja onnistumisen tunteiden) jahtaaminen itsessään ja sellaisenaan myös on siinä mielessä ongelmallista, että onnea ei saa onnellisuudesta. Onnellisuus tulee aina tiettyjen asioiden tai tekijöiden kautta. Jahtaa siis mieluummin niitä asioita, joiden parissa tunnet syvää onnellisuutta ja iloa. Millaisissa hetkissä tunnet olevasi onnellinen, ja mitkä tekijät näissä tilanteissa tuovat sinulle sitä? Siinä on jo itsessään osuva suuntaviiva sille, mihin mieluummin kannattaisi elämässään panostaa.

Idea tähän postaukseen tulikin siitä, että eräs lukija heitti mulle kiperän kysymyksen. Miten siihen omaan täydelliseen elämään voisi pyrkiä, ja miten elää sellaista elämää, mikä on itselleen merkityksellistä? Suoraan sanottuna, hitostako minä tiedän, mutta muutamia asioita olen tässä aikuisuuden alkuvaiheilla oppinut. Miten päästä edes vähän lähemmäksi sitä itselleen merkityksellistä ja täydentävän tuntuista elämää?

  • Jäätävä klisee, mutta me olemme kaikki erilaisia ja omia yksilöitämme, ja meidän ei tarvitse haluta samoja asioita kuin muut. On ihan okei toteuttaa ja vaalia elämässä eri asioita kuin muut lähipiirissäsi. Ystävällesi tärkeä asia voi tuntua sinusta ihan merkityksettömältä, eikä meidän kaikkien tarvitse tehdä samoja asioita tai pystyä samaan kuin muut.
  • Mieti oikeasti, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä. Kirjaa ne vaikka paperille ylös tärkeysjärjestykseen. Toteutatko näitä itsellesi tärkeitä asioita arjessasi ja oikeassa suhteessa?
  • Rajoitukset ovat vain omassa päässä. Jos oikeasti haluat tehdä jotain, niin tee! Ikinä aika ei ole täysin oikea millekään, ja valintoja on aina tehtävä.
  • Muut ihmiset puhuvat aina. Loppupeleissä heitä ei kiinnosta pätkääkään muu, kuin heidän oma elämänsä, ja puheenaiheet vaihtuvat aina lennosta seuraavaan. Kukaan ei ruodi elämääsi ja valintojasi loppupeleissä sen enempää, vaikka jotain saattaisi vähän ihmetyttääkin. Eihän kukaan muukaan elä elämäänsä sinun mielipiteiden ja arvojesi pohjalta. Ei siis sinunkaan tarvitse.
  • Elämä on valintoja ja luopumista. Aina, kun valitset jotain, hylkäät jonkun toisen. Aina kun valitset olla valitsematta, valitset nykytilan ja hylkäät sen kaiken muun. Toisinaan paska juttu, mutta totta.
  • Hyväksy se, että toisinaan saa pelottaa, ahdistaa, olla karmea fiilis, stressata tms. Eri asia on, että miten annat näiden vaikuttaa omaan toimintaasi. Nämä kaikki ovat ihan normaaleja tunteita, joita kaikki tuntevat joskus. On kuitenkin loppupeleissä jokaisesta itsestään kiinni, kuinka lujaa haluaa toimia näistä huolimatta.
  • Elämä ei ole niin fataalia, kuin se monesti tuntuu. Aina kun joku ovi sulkeutuu, niin uusia avautuu. Trust me. 😉
  • Kun pääset elämään juuri sinun näköistä elämääsi, niin se usein tuntuu todella palkitsevalta. Unohda siis raamit, ja muodosta oma elämäsi itse!
  • Onnellisuus ei muodostu siitä onnellisuudesta, ilosta ja onnistumisista vaan juuri itselle tärkeistä ja merkityksellisistä asioista. Vaali näitä asioita elämässäsi, jotka tekevät sinut onnelliseksi. <3

College-paita: TÄÄLTÄ*

Ja vaikka tämä postaus saattoi kuulostaa paikoittain aika karulta, niin eihän elämä sitä kuitenkaan ole, hah! Elämä on itsessään aika mahtavaa, kun sen oikein oivaltaa. Välillä on kuitenkin ihan normaalia, että tuntisi olevansa hukassa, ja joskus pitää vähän eksyä, että takaisin tielleen löytää. Tällöin osaakin arvostaa sitä elämää ja nykytilannetta entistäkin vahvemmin, kun tietää, että tässä ja nyt on ihmisen hyvä olla. <3

Kompasseja, karttoja ja suuntaviivoja viikonloppuun!

VILKAISE MYÖS:
Kun sun työ ei ole millään tavalla arvokasta
& Kauhuskenaario tulevaisuudestani

EDELLINEN JUTTUNI:
Virheitä salilla, joita itse tein pitkään

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (10)

  1. Essi

    Moikka Piia! Mun piti tulla jo sun edelliseen postaukseen kommentoimaan, mutta ehditkin julkaista jo uuden 😀
    Tässä oli tosi monia juttuja, joita itekin välillä pyörittelee päässään.. Tuntuu, että nyt kun on 18, pitäisi olla jotenkin ”aikuinen” ja tietää elämästä ja tulevaisuudesta vaikka mitä.. Mutta eihän se aikuisuus todellakaan yhdessä tai kahdessakaan yössä päähän pamahda (saati kymmenessä vuodessa, hah), eikä elämää tosiaan pysty pilkulleen ennalta suunnittelemaan. Elämä on jatkuvaa oppimista ja kehittymistä ja sehän tästä mielenkiintoista tekeekin! 🙂
    Mutta nyt, aiheesta poiketen, ajattelin kysyä vielä pari kysymystä sun valmennusta koskien. Nyt nimittäin vähän vaikuttaisi siltä, että saattaisi ”budjetissa” olla sittenkin sen kokoinen aukko 😀
    En tiedä muistatko enää tilannettani edellisistä kommenteistani, mutta mietin vaan, että sopiikohan valmennus minulle, vaikka punnitseminen ja makrojen tarkkailu on mennyt melkoisen tarkaksi. Koulussa pystyn (sun avulla ;)) syömään kouluruokaa silmämääräisesti arvioiden ja vähän näyttää myös siltä, että kotonakin alkaa pikkuhiljaa tulemaan rentoutta asiaan. Vielä vaa’an kokonaan pois jättäminen tuntuu kuitenkin liian isolta askeleelta. Pystyisköhän sun valmennus auttamaan tai onko se kannattavaa tällaisessa tilanteessa?
    Sitten ehkä vähän oudompi kysymys 😀 Eli siis onko Facebook-ryhmä sellainen, että kaikki näkee ketkä siihen osallistuvat? Tai kaikki kaverit? Vai näkeekö sen ainoastaan ryhmään kuuluvat ihmiset? Jostain syystä itseäni kuumottaa kamalasti ajatus, että kaikille puolitutuillekin tulee ilmoitus, että ”Kaverisi Essi on liittynyt valmennukseen”, haha 😀
    Ja vielä loppuun, että pystyykö liikkeiden suoritusjärjestykseen vaikuttamaan? Esim. mun täytyy treenata takareidet ennen etureisiliikkeitä, ettei polvet kipeydy.
    Ja ainiin! 😀 Ehtiikö tässä viikonlopun aikana vielä opiskella ja perehtyä materiaaleihin, vaikka ne onkin julkaistu jo keskiviikkona? Nyt tuli (taas) niiiin pitkä kommentti, mutta loppuun jälleen suuren suuri kiitos! Oikeesti oot tällä blogillasi ja ihanilla vastauksillasi parantanut mun elämänlaatua niin äärettömän paljon ettei oo tosikaan! Kiitos Piia ja mahtavaa syksyä sinne! <3

    • Piia Pajunen

      Elämä on todellakin jatkuvaa oppimista, ja sen minkä oon oivaltanut on, että tässä ei ole koskaan valmis (millään tavalla), vaikka jotenkin sitä luuli, että sitten kun on ”aikuinen” tai ”valmistunut” kouluista niin kaikki olis selvillä elämästä. Ei siis stressiä, ja aina elämä vie eteenpäin ja opettaa uutta, eikö koskaan kuulukaan olla hommat täysin selkeenä. 😉
      Ja uskon, että toi ravintopuoli valmennuksesta vois sopia juurikin sulla, ja siellä on vaihtoehtoina tarkemmin lasketut energiasisällöt tai täysin ilman vaakaa kulkevat ruokavaliot. Molemmissa on myös ohjeistuksissa se, että aina on hyvä juuri nauttia safkat siitä tarjolla olevasta ruuasta, eli ruokavalio ei ole kiveen hakattu. 🙂
      Rentous syömisessä on tossa valmennuksessa ihan ykkösprioriteeteissä safkapuolella, mutta koko valmennuksen isoin fokuskohde on siellä treenin puolella, ja ravintopuoli on enemmänkin tukevana osiona. 🙂
      Ja halutessaan valmennuksen treenien liikeiden suoritusjärjestystä saa myös muuttaa ja soveltaa, jos se toimii itselle paremmin. Ja en osaa itseasiassa sanoa tosta FB:stä, mutta ryhmä on kuitenkin suljettu, eikä sen sisältö näy kenellekään ulkopuolisille. Veikkaan, ettei tosta tule mitään megaisoa ilmoitusta kenellekään, ja halutessaan FB-ryhmään ei ole pakollista edes liittyä, ja kaikki materiaalit ja olennaiset kattavat sisällöt on rakennettu valmennussivuston sisään. 🙂
      Varmasti ehdit vielä paneutua matskuihin, vaikka lähtisit sunnuntai-iltanakin vasta mukaan. Eli ei siis hätää! 🙂

  2. Veera P.

    Siis puhut niin totta!! Tai siis kirjoitat. 😁 Ihan loistavaa ja sellaisia ajatuksia ja asioita, jotka olisi hyvä muidenkin hiffata. 👊❤️

    • Piia Pajunen

      Kiitos! Näitä asioita on tullut pohdittua aika paljonkin, ja itse kyllä tehnyt kanssa isoja oivalluksia tän homman (eli elämän :D) parissa, heh!

  3. Hanna

    Kiitos paljon tästä postauksesta, sait jälleen jonkun lampun syttymään päässäni! Minuakin on ahdistanut kun tuntuu että onnellisuus ja hedonismi ovat elämän keskiössä ja monet blogit ja lehtijutut keskittyvät siihen onnen jahtaamiseen. Siksipä on alkanut ahdistaa kun ei sitten koekaan 24/7 auvoista onnen tunnetta.
    On vapauttavaa tajuta että hyväkin elämä potkii joskus päähän ja saa aikaan ketutusta. Eräs ihanan realistinen määritelmä onnellisuudelle onkin se, että onni on sitä ettei potuta ihan joka päivä 🙂 elämä on paljo aidompaa ja siitä saa enemmän irti kun hyväksyy epätäydellisyyden ja antaa luvan tuntea myös ne negatiiviset tunteet. Silloin ne mahtihetket kirkastuvat eikä onnen tunteeseen tule ns turruttua.

    • Piia Pajunen

      Elämä ei koskaan voi olla kirjaimellisesti täydellistä, ja ei hyvän ja onnellisen elämän kuulukaan olla joka hetki täyttä riemua ja ruusuilla tanssimista. Ja se on oikeasti aika tärkeää, ettei sysää niitä negatiivisia tunteita sivuun, vaan ottaa ne itse vastaan. Ei siihen voi vaikuttaa, mitä ajatuksia tai tunteita päähän tupsahtaa, mutta siihen tietty voi vaikuttaa, että miten niiden pohjalta toimii. 🙂
      Vitsit, tästä voisin jauhaa vaikka 100 tuntia! Kiitos mielenkiintoisesta kommentistasi, ja keskustelun jatkamisesta! 🙂

  4. Annie

    En tiedä täydellisyydestä, mutta itse valmistuin tuossa puolitoista vuotta sitten opinnoistani ja pääsin töihin. Jonkin aikaa töissä pyörittyäni tuli sellainen kauhistus, että ei hitto, mitäs nyt… Kouluaikaan oli aina tiettyjä niin sanottuja määräaikoja. Että tämä perioidi kestää nyt tämän aikaa ja sen jälkeen opiskellaan loppukevät jotain muuta. Tämä kesätyö on aika tylsää, mutta ei se mitään, enää kuusi viikkoa niin se päätyy.
    Nyt sitten edessä häämöttikin vain sellainen tuntematon tyhjyys! Että jos ei itse muuta mitään tai tee mitään ratkaisuja, niin se on tätä samaa ysistä viiteen samassa paikassa, samoilla päivärutiineilla vaikka vuodesta toiseen niin kauan kunnes eläköityy/irtisanotaan/jotain muuta. Ehkäpä mulle vaan sopii paremmin tuollainen valmiimmin muokattu ”määräaikaiselämä”, koska tänä syksynä aloitin jatkotutkinnon opiskelun. Voin taas miettiä, että ei tää kurssi oikein kiinnosta, mutta ensi kuussahan se jo loppuu… 😀

    • Piia Pajunen

      Siis toi sun eka kappale oli ihan kuin mun päästä! Noita asioita kanssa paljon tuli pyöriteltyä, että oli helppo jotenkin vain porskutella menemään, kun kaikki kesäduunit, lukukaudet, tiukat kurssiläjäykset opinoissa tms. olivat vain väliaikaisia vaiheita, jotka menivät ikään kuin automaattisesti ohi, ja aina tuli jotain seuraavaa. Ja sitä oli helppo jotenkin käsitellä ja fiilistellä elämää siinä sellaiseen, kun tiesi, että kohta taas vaihtuu, ja tämä on vain väliaikainen vaihe 😀
      Itsellä olikin iso hämmennys edessä, kun tämä vaihe ikäänkuin päättyi ja sitten huomasi, että tämä on nyt se ”loppuelämä” tässä ja nyt. Vaikka siis elämä muuttuu väkisinkin koko ajan, mutta sen jaksotus on ihan erilaista ja juurikin itse omissa käsissä, eikä ulkoisten määreiden varassa. 😀

  5. ida ihana

    Jotenkin tosi fiksu ja aikuinen kirjoitus 🙂 omannäköisen elämän rakentaminen ei aina ole helppoa, mutta ainakin itse pysähdyin sitä miettimään ja löysin sen nimenomaan henkilökohtaisen kriisin ja siitä toipumisen myötä.
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Hennamk

      Olisin voinut kirjoittaa saman kommentin. Elämän realiteetit iski itselle tajuntaan vasta eron jälkeisen identiteettikriisin jälkeen, jonka myötä 26vuotiaana menetin omalla tavallaan lapsuuden viattomuuden ja opin ymmärtämään omaa toimintaani ja hyväksymään itseni. Opettelen edelleen hyväksymään sitä, että en voi hallita kaikkea, ja elämän pettymyksistä, surusta ja menetyksestä selviää helpommin, kun ei ole ajatellut jokaista asiaa loppuun, vaan antaa tilaa myös virheille ja harhasuunnille.
      Apulannan sanoin:
      ”Viime yönä minä ymmärsin
      Että mitä se tarkoittaa
      Et joku toinen on jumala
      Ja minä en.”

Kommentoi »

Comments are closed