MITEN JA MIHIN RAHAA KANNATTAA KÄYTTÄÄ?

*Sisältää mainoslinkkejä

Rahankäyttö. Siinä vasta kinkkinen mutta sairaan kiinnostava asia. Rahasta, tuloista, menoista, sijoittamisesta, säästämisestä ja rahan käytöstä saa aikaan aivan todella mielenkiintoisia keskusteluita jo ihan vain siksi, että meillä eri ihmisillä on todella suuria eroja näihin liittyvissä lähtökohdissa, ajatuksissa, toteutuksissa ja periaatteissa.

Yksi asia kuitenkin välillä särähtää korvaani. Se, miten ja mihin joku toinen käyttää rahojansa tuntuu herättävän suhteettoman paljon arvostelua ja ihmettelyä. Jokaisella meillä eri asiat ovat eri tavoin merkityksellisiä. Jos talous sekä rahankäyttö ovat kestävällä ja vastuullisella pohjalla, niin eipä siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä, jos omaan kuvioon on tyytyväinen. Joku tykkää autoista, viineistä ja merkkilaukuista, ja toinen urheilusta, ruuanlaitosta ja matkailuista. Jollain on rahaa näihin käytettävissä enemmän ja toisella vähemmän, ja joku tinkii muualta toteuttaakseen itselleen tärkeitä asioita. That’s it.

Ja otsikon kysymykseen omasta takaa vastatakseni sanoisin, että rahaa kannattaa käyttää asioihin, mihin itsellä on (kestävällä kantilla) varaa ja mikä itselle tuntuu merkitykselliseltä ja oikeasti antoisalta. Tässä muutamia asioita, mitkä ovat itselleni korkealla prioriteeteissä sekä puolestaan vähän enemmän tinkimisen puolella.

Korkealla prioriteetissä

Asuminen. Olen valmis tinkimään monestakin asiasta sen vuoksi, että pystyn asumaan tällä hetkellä hyvin sekä jossain vaiheessa unelmieni kodissa. Nykyinen asunto ollaan omistettu (pankin lainan avulla) hieman yli pari vuotta, ja tämä on kyllä aivan ihana, mutta jonkin verran viime aikoina on kiehtonut asumisen päivittäminen. Oma piha kerrostalon parvekkeen sijasta houkuttaisi.

Urheilu. Urheilu on mulle äärimmäisen rakas ja tärkeä asia, josta en ole koskaan tinkinyt mistään hinnasta. Urheiluun lasken myös kaikki oikeasti siihen vaikuttavat asiat, kuten kausimaksut, valmennukset ja tarvittavat treenivarusteet sekä ehdottomasti myös hierojat, fyssarit, kiropraktikot tms. Jos en ole kunnossa, en pysty urheilemaan, ja se käy mulle kalliiksi henkisen hyvinvoinnin puolelta muuta kautta.

Tämän olen kyllä oppinut esimerkin kautta kotoa. Mulla harvemmin oli nuorena merkkivaatteita, ja parilla farkkuparilla pärjäsin mainiosti, enkä edes halunnut pyytää enempää, sillä tiesin, että urheilu kyllä maksettiin. Aina löytyi asianmukaiset varusteet, eikä koskaan kotona kyseenalaistettu urheiluun menevien kulujen tai hankintojen tarpeellisuutta, josta olen ikuisesti kiitollinen.

Minä itse. Tästä itseasiassa yllämainittu urheilu on mulle valtavan iso osa, sillä se vaikuttaa aivan suunnattomasti omaan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Lisäksi etenkin omaan hyvinvointiin ja terveyteen haluan panostaa, enkä tästä suostu tinkimään. Tähän huomaan sijoittavani aika paljon rahaa tarvittaessa ilman sen suurempia punnitsemisia, ja jo opiskeluaikoina tingin mielelläni monesta muusta, mutta en tästä.

Sijoittaminen ja säästäminen. Säästämiseen ja harkitsevan rahankäytön olen oppinut kotona, ja sijoittamiseen mieheltä. Mulla on oikeastaan aina ollut sukanvarressa säästöjä. Ainakin edes jonkin verran. Myös opiskeluaikoina säästötilillä oli aina pientä puskuria yllättäviä tilanteita varten kesätöistä säästettynä, ja mun mielestä oli jotenkin todella tyydyttävää elää myös melko säästeliäästi. En silti kokenut, että mistään oli luovuttava. Valmistumisen jälkeen mulla on siirtynyt Nordnetiin joka kuukausi yksi siivu kuluttomiin rahastoihin ja matalakuiluisiin indekseihin, ja puskuria pyrin pitämään aina tilillä. Nautin omalla tavallani siitä, että rahaa on säästössä.

Pöpö. Koiraan kyllä saa tietyissä tilanteissa uppoamaan rahaa, eivätkä eläinlääkärikulut ole aina halvimmasta päästä. Rahaa on siis mennyt Pöpöön huomattavasti enemmän, mitä olisin osannut ajatella. Toki vakuutus on ollut tässä aika kovaa valuuttaa, ja onneksi sellainen Pöpölle otettiin, ja se on tullut tarpeelliseksi monissa yllättävissäkin keisseissä.

mihin rahaa kannattaa

Missä yritän säästää?

Ruoka. Tavallaan, muttei kuitenkaan, ja periaatteessa tämä on samaan aikaan korkealla prioriteeteissä, koska tietystä tasosta ja sopivasta nautiskelusta en halua tinkiä, ellei taloustilanne sitä vaadi. Olen viime aikoina selkeästi hieman löysännyt tässä asiassa lompakonnyörejä, sillä huomasin eläväni edelleen välillä kuin opiskelija, vaikkei siihen taloustilanteen puolesta ollutkaan enää erityistä tarvetta.

Tässä yritän säästää erityisesti siten, että valitsen ruokaostoksiini usein edullisemmat kaupat, ja pyrin välttämään paljon “turhuuksien” tai mahdollisesti käyttämättä jäävien tuotteiden ostamista. -30% tarrat vetävät mua puoleensa ja lujaa, ja muut erikoistarjoukset houkuttelevat. Monesti päätän kaupassa mitä syödään sen perusteella, mitä on tarjouksessa. Toki näin en tee aina ja joka tilanteessa, mutta alitajuisesti tämä ohjaa minua aika tehokkaasti. Olen myös aina tottunut kuljettamaan paljon eväitä mukana, ja tässä myös usein tulee säästettyä myös lounaiden puolesta melko paljon.

Auto. Auto meiltä kuitenkin löytyy osittain olosuhteiden “pakosta”, ja sehän on tavallaan aika iso rahanreikä. Auto on kuitenkin melko huono sijoitus pitkällä tähtäimellä, ja ostettiin ensimmäinen oma auto viime vuonna sillä ajatuksella, että hintalaatusuhde oli kohdillaan, kärry oli turvallinen ja käyttökelpoinen myös pidemmällä tähtäimellä. Itseäni ei houkuttele toistuva auton päivitys uudempaan ja hienompaan. Perushyvällä kyllä pärjää. Toki never say never, mutta tällä hetkellä hienot autot eivät kuulu kiinnostuksen kohteisiini.

Ylimääräinen tuhlailu. Jos oikeasti ei ole perusteita uuden hankkimiseen, niin en hanki. Jos oikeasti pärjään vallan hyvin ilmankin, niin jätän mieluummin ostamatta. Vihaan ylimääräistä tavaraa ja materiaa, ja monesti huomaan vähemmän olevan itselleni enemmän.

Oikeasti tarpeeseen ja käyttöön ostan enemmän kuin mielelläni, ja esimerkiksi hyvät urheilu- ja ulkoiluvälineet ovat sen verran kovassa käytössä, että näihin olen valmis panostamaan. Vaatteitakin on välillä hankittava, ja kyllä mäkin nautin tästä, jos saan käsiini upean vaateyksilön, joka tulee oikeasti käyttöön. Jos jokin hankinta oikeasti helpottaa arkeani tai elämääni, niin en laske sitä ylimääräiseksi tuhlailuksi.
Bonarit
Bonarit ovat mulle sellaisia ihania asioita, jotka ovat ihania ja itselleni tärkeitä arjen luksuksia, mutta joita en halua joka päivä. Olen myös huomannut, että itse ainakin turrun helposti moneen, jos “makeaa tulee mahan täydeltä”. Mieluummin hemmottelen itseäni harvemmin, jolloin uudet hankinnat tai arjen luksukset oikeasti tuntuvatkin merkittävämmiltä. Bonareihin lasken mm. ulkonasyömiset, elektroniikkahankinnat, lautapelit (heh), “extrakosmettiikka”, “extravaatehankinnat” ja monet muut vastaavat, joita ilman pystyn elämään ilman hankaluuksia.

Harmaa neule: TÄÄLTÄ*

Menikö yhtään yksiin oman raha-ajatusten kanssa? Vai panostatko ja tingitkö ihan eri asioista? Nämä kiinnostavat itseäni, ja mun mielestä on sairaan mielenkiintoista kuulla eroja ihmisten rahankäytössä. Toki yllä olevia kohtia auki kirjottaessani pystyin myös toteamaan, että tinkiminen ja panostaminen ovat välillä aika ristiriitaisia ja moniulotteisia asioita, ja jaottelua oli sinänsä yllättävän vaikea avaavasti selittää.

Sun näköisesti taloudellista viikon vaihdetta!

KURKKAA MYÖS:
Paljon rahaa on okei käyttää viikossa ruokaan?
EDELLINEN JUTTUNI:
Väärässä olemisen vaiettu hienous

♥  MUUALLA:  ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram

hyvinvointi ihmissuhteet perhe
Kommentit (4)
  1. Nämä säästö asiat on aina kiinnostavia! Itekin järkeilin tässä aikani kun Helsinkiin syksyllä muutin kun asunnon myin pois toisella paikkakunnalla et jumankauta miten paljon saisin säästöön jos oikeesti muuttaisin ihan kotopuoleen päin jos nyt maksan vuokraa 35 neliöstä melkein 800 e niin siellä kotona päin se olisi siinä 300-350 e välillä… Että taitaa tulla muutto ja kun töitä teen kotoa käsin niin mikä mahdollisuus. Aina voi tulla takaisin 😀 ja kun ei muutenkaan tuota rahaa kulu kuin pakollisiin: ruoka, auto, kuntosali öööö nii jaa, eipä kait sit muuta 😳 Oon ollut nuorempana löyhä rahankäyttäjä mutta nyt sekin rauhoittunut kun mitään ylimääräistä ei oikeestaan tarvii, joskus jtn kivaa voi ostaa mutta mitäpä sitä tuhlailemaan. Uskon, etten enää asuntoakaan osta vaan vuokralla saa mennä, aina omat koukeronsa oman omistaessa vaikka on kiva ajatella, et on ”oma” ja sitten maksettu pois.

    1. piiapajunen
      28.1.2019, 15:25

      Muakin kiinnostaa hirveästi rahaan ja säästämiseen liittyvät asiat. Asumiseen liittyvät menot ovat kyllä todella paljon riippuvaisia lokaatiosta ja kaupungista. Paljon meinaan tästäkin ollaan keskusteltu eri kaupungeista oman asunnon ostaneiden ystävien kanssa, sillä hintaluokat vaihtelevat ihan todella hurjasti sen mukaan, missä päin Suomea asustaa.

      Itsekin olen entistä enemmän näin aikuisiällä huomannut, että ylimääräisiä ei hirveästi tarvitse. Toki uudet hankinnat ovat välillä tarpeen ja ne kyllä saattavan ilahduttaa suurestikin, mutta liika on liikaa, ja vähemmälläkin pärjää. 🙂

  2. Jes, hyvä postaus! Itselleni tuli parikymppisenä yllätyksenä, että joidenkin mielestä sijoittamisella on jotenkin elitistinen maine. Meillä on kotona aina (sijoitettu ja) tuettu urheilua ja kouluttautumista, ja niihin tykkään itsekin panostaa. Tosin sillä varauksella, että tavistallaajana en halua maksaa esim. kuntosalista maltaita, kun kivalle salille pääsee halvemmallakin. Kaiken kaikkiaan koen olevani aika hintatietoinen!

    1. piiapajunen
      30.1.2019, 12:04

      Kiitos! Mäkään en koe, että sijoittaminen olisi millään tavalla “elitistä” touhua. Itse tulen myös “duunariperheestä”, ja meillä on kyllä sijoitettu rahoja “kevyisiin sijoitusrahastoihin” kotona aiemminkin, ja myös tuettu urheilua ja opiskelua, jos niihin on ollut halu. Hintatietoisuus on kyllä itsellä kanssa kohtuu korkea monissakin asioissa, mutta välillä olen valmis maksamaan tietyistä asioista enemmänkin, jos koen saavani niistä selkeää lisähyötyä. Esim. saleista ja urheilumaksuista en tingi, jos saan omiin (jokseenkin vaativiin) tarpeisiini enemmän isommalla summalla. Toki en ehkä olekaan ihan tavallinen harrastelija näissä, heh. 😀

Kommentointi suljettu.