16 x HAASTE VÄHÄN LETKEÄMPÄÄN JOULUUN!

*Sisältää mainoslinkkejä

Aah! Joulun aika on parasta (ja pahinta) siitä syystä, että tällöin pääsee sulloutumaan oman perheen tai lähimmäisten kanssa tiiviiseen sumppuun kinastelemaan ja kikattelemaan. Mitä meidän perinteiseen jouluun tulee, niin jollakin aina palaa käämit jossain vaiheessa (se saattaa olla myös minä, not gonna lie), mutta perhe on siitä parasta, että hetken hengittely riittää, ja homma jatkukoon, haha!

Näin aikuisena sitä haluaa joululta ihan eri asioita kuin penskana. Nykypäivän hälinässä ja vauhdissa ei aina pääse viettämään oman perheen kanssa aikaa kuten lapsuudessa. Asutaan myös isosiskoni ja isoveljeni kanssa kaikki eri kaupungeissa, ja siksi onkin ihan luksusta, että ollaan kaikki yhdessä koossa saman katon alla! Läheisyys, tunnelma ja rentoutuminen on itselläni juuri niitä aisoita, joita mä haluan vaalia, mutta aina ei kuitenkaan jaksaisi leikkia liikaa aikuista, ja pieni taantuminen lapsuuden tunnelmiin tekisi nykypäivän suorittamisen sijaan aika eetvarttia! Tältä pohjalta heitinkin kehiin pienen haasteen vähän letkeämpään jouluun!

HAASTE VÄHÄN LETKEÄMPÄÄN JOULUUN

  1. Santsaa lisää. Jos oikeasti sun tekee mieli. Jouluna ei lasketa kaloreita.
  2. Vertaa siskon, veljen tai serkun kanssa, että kummalla on suurempi kumpu joulupöydän päätteeksi.
  3. Heitä luuri hetkeksi joulusukkaan piiloon ja unohda somettelu. Joulu on kerran vuodessa, ja luuri kuitenkin kädessä joka päivä!
  4. Haasta lähipiiri pelaamaan jotain kaapissa pölyttynyttä lautapeliä tai pelikorteilla vaikka perinteistä paskahousua. Pieni kilvoittelu tekee perhesuhteille hyvää, kun tunteet nousevat rehellisinä pintaan, hah!
  5. Sano kyllä kaikkeen. Jos joku perheenjäsenistä tai sukulaisista ehdottaa jotain yhteistä tekemistä, niin heittäydy mukaan.
  6. Nuku huoletta pitkään ja valvo tasan siihen asti, kun juttua ja tekemistä riittää. Ei jouluna tarvitse olla säntillinen tai suorittaa hyvinvointia kellon tarkkuudella.
  7. Katso telkkarista vähintään yksi lasten tai koko perheen jouluohjelma, ja taannu hetkeksi keskenkasvuisen tasolle. Ihanaa!
  8. Hönäile yökkäreissä tai oloasussa ja villasukissa niin paljon kuin mahdollista. Unohda esteettisyys!
  9. Tee hieronta tai selän rapsutteluvaihtarit. 15 min toiselle ja läpystä vaihto! Ihanaa! <3
  10. Anna yläfemma pukille, jos sellainen teille tulee. Tai vaihtoehtoisesti tarjoudu itse pukiksi tai muoriksi!
  11. Pelleile, vitsaile ja kiusoittele. Pieni leikittely kuuluu jouluun, eikä silloin tarvitse käyttäytyä kuin aikuinen.
  12. Unohda mahdolliset kaunat. Elä tässä hetkessä ja hengittele. Ei elämä tai perhesuhteet ole niin vakavia.
  13. Lähde pulkkamäkeen, hiihtämään, kävelylenkille tai lumikenkäilemään jonain joulupyhien päivänä. Ulkoilmassa liikkuminen tekee oikeasti gutaa sielulle ja helpottaa jouluähkyä.
  14. Anna halaus lähimmäisellesi. Kaivaudu perheenjäsenen kainaloon tai kutkuttele jalkapohjia telkkarin ääressä. Pieni läheisyys tekee hyvää, vaikkei joka päivä tulisikaan sitä suomalaisessa juroudessa harrastettua.
  15. Jos menee hermo perheeseen tai sukuun, niin painele vaikka salille tuulettumaan (ihan kun ei olis kokemusta tästä, hah). Kyllä joulunakin saa ottaa vähän omaa aikaa, ja usein se kannattaakin, jos sillä saa fiiliksen pysymään korkeammalla.
  16. Jos joulu ei tunnu lunastavan odotuksia, niin ei hätää. Joulu tulee uudestaan joka vuosi!

Miltäs tällainen haaste kuulostaa? Sytyttikö haaste tai joku kohdista erityisesti?

letkeämpään jouluun

Karvamatto: TÄÄLTÄ*
Kuviolliset tyynyt: TÄÄLTÄ*

Pöpöllekin on tulossa koiraseuraa parhaasta päästä, ja tämä papana pääseekin painimaan oikein olan takaa chihukaveri-Maukan kanssa Pöpön vähän rauhallisempaa iskä-doggieta unohtamatta. PS. Mun Instagram-tilillä on joulupäivän aamuun asti PROVE by Piia -valmennusten arvonta, jossa voi voittaa itselleen ja ystävälleen haluamansa valmennuksen tammikuun startteihin! Kurkkaa tää arvonta mun IG-tililtä TÄÄLTÄ!

Aivan ihanaa ja rentouttavaa joulua jokaiselle!

TSEKKAA MYÖS:
Junnaako treenitulokset? 6 syytä, mikset kehity
EDELLINEN JUTTUNI:
Miksei jouluna(kaan) saisi olla vatsa täynnä?

♥  MUUALLA:  ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram

hyvinvointi perhe
Kommentit (1)
  1. Ihana postaus ja pisteet santsikierrokselle!

    Huippua ja rentouttavaa joulua sulle, Piia♥

Kommentointi suljettu.