LEMPPARILOUNASPAIKAT JA KAHVILAT TAMPEREELLA


Mitkä lounasmestat Mansessa osuvat lemppareihini? Mitkä kahvilat Tampereella olisi kokeilemisen arvoisia? Itsehän olen junan tuoma tamperelainen, ja pattiarallaa yhdeksän vuotta sitten vaihdoin kotiosoitteeni Jyväskylästä tänne Pirkanmaan helmaan. Hyviä ruokapaikkoja Tampereelta löytyy pilvin pimein, ja edelleen ihan valtaosa näistä on koeajamatta yhteisistä vuosistamme huolimatta. Tähän kuitenkin koottuna muutamat lounaspaikat ja kahvilat Tampereella, jonne on tullut ajauduttua useampaankin otteeseen eikä suotta. Hypätään siis suoraan kulhon äärelle!

LEMPPARILOUNASPAIKAT & KAHVILAT TAMPEREELLA

SITKO

Jos haluat oikeasti hyvää pitsaa, niin mene Sitkoon. Pohjat ovat leivottu Sitkon omaan hapanjuureen italialaistyylisesti ja täytteet ovat korkealaatuisia. Listalta löytyy varmoja tuttuja mutta myös rohkeita erikoisia. Oma lempparini (ja meidän äiskänkin pään sekoittanut) oli savulohi-sitruuna-pitsa ja hyvänä kakkosena parmankinkku-rucola. Ei sinänsä harmita, että kyseinen ravintola löytyy ihan muutaman korttelin päästä meidän residenssistä! 😀 Toimii myös niin arkisena lounassettinä tai viikonlopun juhlistamisessa.

NAPOLI

Napolin samanaikaisesti plussana ja miinuksena toimii hämmentävän laaja menu (100 pitsaa listalla), josta suosikin valkkaamisessa voi kestää. Homma kuitenkin pelittää sen verran hyvin, että täällä on tullut käyty pitsalla ja pastalla monta kertaa, ja etenkin Pasta Pesto kiskaisee veden kielelle jo pelkästä ajatuksesta. Iso plussa myös hintaan kuuluvasta salaattipöydästä ja kahveista. Napoliin kannattaa ruuhka-aikaan valmistautua jonottamaan, ja harvoin olemme suoraan päässeet pöytään. Jono kuitenkin kulkee nopeaan, ja jonotus on usein tämän arvoista.

FITWOK

Lemppari jo vuosien takaa! Todella riittoisat wokkiannokset laadukkaista raaka-aineista, jotka jokainen saa valita listalta kastikkeita myöten oman makunsa mukaan. Niin hyvää wokkia, että anoppi vielä Jyväskylässä asuessaan vaati joka kerta päästä tänne syömään Mansen reissuilla. Täällä on tullut käytyä toisinaan jopa laittoman paljon, mutta minkäs sille voi, jos hyvää on ja nälkä lähtee joka kerta!
fitwok

TORTILLA HOUSE

Ratinan ostoskeskuksessa sijaitseva fresh mexiä katutyyliin tarjoava koukuttavan hyvä ruokamesta, joka alunperin on lähtöisin Helsingistä. Jossain vaiheessa lähti vähän lapasesta, sillä reilun parin viikon sisällä päädyin tänne syömään viidesti. Huuups! Tämä siis kertokoon ruuan maistuvuudesta itsessään, vaikka ensimmäistä kertaa tänne minut ajoi anopin hehkutus.
Hintalaatusuhde todella kohdallaan, ja tuoreista sekä raikkaista aineksista valmistetut bowlit, soft tacot ja burritot ovat vain aivan järkyttävän hyviä. Annosten sisällön voi rakentaa itse eri vaihtoehdoista, mikä tarjoaa valinnanvaraa ja joustoa myös ruokarajoitteisille. Oma vakkarini on kanaburrito, jossa ei onneksi ole koosta tingitty ja nälkä lähtee ilman ähkyjä!

tortilla house tampere

MOKKAMESTARIT

Todella pieni mutta sitäkin laadukkaampi paikallinen paahtimokahvila lähellä rautatieasemaa, joka on kahvihifistelijöiden unelmamesta! Edellä mainittu FitWok löytyy naapurista, joten monesti onkin otettu etkot wokkien parissa ja siirrytty jälkkäri-sufeelle Mokkamestareiden puoleen. PS. Jos tykkäät makukahveista, niin nappaapa täältä kotiin viemisiksi Wanhan ajan vanilja-kahvi. On muuten todella hyvää!!

KAFFILA

Aivan ihana omintakeinen kahvila keskustorin tuntumassa, jonne on sijaintsina puolesta myös helppo sopia tärskyt frendien kanssa. Maukkaan ja herkulliset salaatit ja laadukkaat kahvit. Ainut miinus pamahtaa melko pienistä sisätiloista, ja ruuhka-aikaan voi olla melkoisen täyttä. Kesäisin kuitenkin ulkotilat toimivat, ja sisätilatkin ovat puolestaan viihtyisiä kuin mitkä!
kahvilat tampereella

PYYNIKIN NÄKÖTORNIN MUNKKIKAHVILA

Jos näitä legendaarisia munkkeja et ole vielä maistanut, niin olet missannut ja paljon! Aivan uunituoreita ja mehevän lämpimiä sokerimunkkeja, jotka suorastaan sulavat suuhun. Tilaa kahvilan sisällä on melko niukasti ja kevyttä jonoa on lähes aina, mutta varsinkin näin kesäisin ulkoterassilta pääsee haistelemaan Pyynikinharjun raikasta ilmaa, ja jatkoille voi siirtyä kauniisiin ulkoilumaastoihin huikein järvinäköaloin tai nautiskella maisemista näkötornin huipulta.

PELLAS CAFE

Tammerkosken sillan kulmilla sijaitseva ihana kahvila, jossa kesäisin voi haistella Hämeenkadun tunnelmaa ulkoterassilta käsin. Todella hyvät salaatit ja kevyet safkat, ja hyvä valikoima erilaisia teelaatuja teen ystäville. Pakko hehkuttaa myös järkyttävän hyvää brunssia viikonloppuisin, ja omat polttarithan käynnistyivät juuri kyseisten notkuvien pöytien ääreltä, hah!
kahvilat tampereella

Off-shouder-paita: TÄÄLTÄ*

Toki täytyy todeta, että läppärin kanssa on kulutettu myös Fazer Cafeen penkkejä jonkin verran, sillä olen kokenut sen todella toimivaksi ympäristöksi pistää kahvila-office pystyyn. Jos muita tamperelaisia silmäpareja sattuu olemaan ruudun takana, tai syystä tai toisesta satut tietämään Tampereelta aivan lyömättömiä lounasmestoja, rafloja tai kahviloita, niin iskehän tärppejä kehiin kommenttiboksin puolelle! Meidän äiskä saapuu huomenissa myös viettämään laatuaikaa Tampesteriin, ja tarkoituksena on alkajaisiksi painella Amurin helmeen aamupalaa nautiskelemaan, sillä sitä on kehuttu ja paljon!

Maukasta viikkoa joka nassuun!

KURKKAA MYÖS:
Tarvitseeko lomalla syödä fiksusti?
3x Kevyet kastikkeet ja lisukkeet ruuille!

EDELLINEN JUTTUNI:
Ovatko pienet rinnat naisella puute?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (38)
  1. Tulipa hyvään saumaan tää postaus, kun ollaan just loppu viikosta tulossa Tampereelle 😊

    1. Piia Pajunen
      31.7.2018, 07:45

      Jes! Mahtavaa, että osui hyvään saumaan! Tervetuloa Tampereelle! 🙂

  2. Cafe venla!! Ihanat ja maukkaat salaatit mitä täytyy aina saada tamperereissuilla! Kivan tunnelmallinen ja erittäin hyvä hinta-laatusuhde myös! 😋

    1. Piia Pajunen
      31.7.2018, 07:45

      Siis tätä pitäis kyllä käydä testaamassa, kun oon kuullut tästä muutenkin niin paljon kehuja, ja asutaan vielä aika huudeilla!

Kommentointi suljettu.