KOKO ELÄMÄ SAMAN MIEHEN KANSSA? AHDISTAAKO?

KOKO ELÄMÄ SAMAN MIEHEN KANSSA
Sain aivan sairaan mielenkiintoisen postaustoiveen eräältä lukijalta. Hän kysyi, että mitä plussia ja miinuksia löytyy niin nuorella iällä aloitetusta parisuhteesta. Onko musta koskaan tuntunut ahdistavalta ajatus, että viettäisin koko elämäni yhden ja saman ihmisen kainalossa? Tunnenko jääneeni paitsi nuoruuden villistä vapaudesta olla kenen kanssa huvittaa ja milloin huvittaa?

Jo alusta asti…

Olin juuri siirtynyt lukion toiselle luokalle ja täyttänyt 17 vuotta, kun aloimme seurustelemaan. En ole ikinä ollut kovinkaan ”hyppijätyyppiä” missään asiassa, vaan olen aina halunnut lähes kaikesta jotain pitkäjänteistä ja kestävää. Sama pätee parisuhteeseen, ja vaikka nuori tuolloin olinkin, niin en olisi lähtenyt koko parisuhteeseen, jos olisin jo valmiiksi epäillyt sen olevan nopeasti taputeltu. Aika pian siis tiesin ja tunsin, että käsilläni on jotain todella arvokasta ja hyvää, josta kannattaa pitää kiinni. Mitäänhän en voinut tietää varmaksi, muttei elämä muutenkaan sitä koskaan ole. Tiettyihin asioihin vain kannattaa uskoa, jos jotain haluaa, vaikkei sekään aina onnistumista takaa.

Aina asiat voivat mennä pieleen

Oma mieheni on minulle se oikea. Ainakin nyt, ja rehellisesti uskon, että hän tulee olemaan sitä minulle hamaan tappiin asti. Toki realistina tiedän, että elämä voi yllättää sekä muuttua ja mitä tahansa voi sattua kohdalle. En kuitenkaan usko siihen, että elämä olisi parempaa sillä, että epäilisin tämän parisuhteen päättyvän ennen aikojaan tai varautuisin jatkuvasti siihen, että ketuiksi voisi mennä. En myöskään usko siihen, että olisin sen onnellisempi tai täydentyneempi, jos olisin elänyt useampia sinkkuvuosia tai saanut kokea useampia parisuhteita elämäni aikana. Joku muu olisi voinut olla, mutta minä koen elämäni ja matkani hyväksi juuri näin.

Kun näen vanhoja ihmisiä kävelevän kadulla käsi kädessä tai istuvan kahvilassa kaksin jakamassa kakkupalaansa, niin näen siinä aina minut ja mieheni. Jonain päivänä. Se on se, mitä elämältä haluan. Kun ollemme molemmat vanhoja ja kurttuisia. Elämän kuluttamia. Niin, että vieläkin hän tarjoaisi kysymättä hakkua tämän korvapuustista. Niin, että hänen kätensä vieläkin hamuaisi kohti omaani. Niin, että hän vielä kiusoittelisi kustannuksellani ja saisi minut nauramaan. Niin, että saisin valmistaa hänelle aamupalaa ja antaa lämpimän halauksen aamulla keittiössä. Vielä vuosikymmenten jälkeen vanhoina ja harmaantuneina.

Elämäni suurin saavutus

Pidän tätä parisuhdetta ja avioliittoa mieheni kanssa yhtenä suurimmista saavutuksistani. Ja vaikka olemme olleet vasta reilu 10 vuotta yhdessä, niin uskon tämän olevan vasta alkusoittoa. Tätä en missään nimessä vaihtaisi pois, enkä muuttaisi siitä pienintäkään palaa vain siksi, että olisin voinut kokea jotain muuta ja erilaista. En siis koe, että minulta olisi jäänyt mitään nuoruudestani kokematta, vaan päinvastoin. Koen, että olen saanut tukea ja turvaa. Saanut rakastaa ja olla rakastettu. Kaikkina huippuhetkinä sekä äärimmäisen vaikeina aikoina. Olen saanut rohkeutta olla oma itseni ja toteuttaa unelmiani toisen tukemana. Kasvaa itsenäisenä sekä kasvaa toiseen kiinni.

Olenhan minäkin hullutellut ja viettänyt nuoruusvuosia, eikä parisuhde ole ollut siinä esteenä. Meillä molemmat ovat saaneet olla sellaisia kuin ovat ja toteuttaa itseään omalla tavallaan. Olemme menneet ja kokeneet sekä yhdessä että erikseen. Mitä miinuksiin nuorena aloitetussa suhteessa tulee, niin niitä en keksi. Kokemuksia ja elämän reittejä on monenlaisia, ja jokainen niistä voi olla yhtä hyvä ja opettavainen niin ylä- kuin alamäissä. Ei meilläkään tosiaan helppoa ole aina ollut, mutta kaikesta ollaan selvitty, mutta parisuhde on aina tuntunut hyvältä.

KOKO ELÄMÄ SAMAN MIEHEN KANSSA
Jumpsuit: TÄÄLTÄ*

Elämässä on tehtävä niin kuin oikeasti sisimmässä hyvältä tuntuu, ja jokaiselle se merkitsee eri asioita. Minulle koko elämä saman miehen kanssa ei ole ajatuksena koskaan ollut ahdistava. Päinvastoin se ajatuksena tuntuu minusta ihanan rauhoittavalta, rakkaudentäyteiseltä ja huojentavalta. Se, mitä elämä tuo meille tullessaan joko yhdessä tai erikseen on sitten nähtävissä, mutta minä uskon loppuelämän kestäviin rakkaustarinoihin. Uskon myös, että meillä on käsissämme juuri sellainen.

Rakkautta ja pusuja tähän viikkoon!

VILKAISE MYÖS:
Meidän parisuhteen erikoiset faktat
& Asiat, jotka pidän puolisoltani salassa

EDELLINEN JUTTUNI:
Mitä päälle? Asut loppukesän ja syksyn juhliin!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (27)
  1. Ihana kirjoitus <3 pystyn samaistumaan niin!! Olin itse 18 ja mieheni 21 kun aloimme seurustella, nyt olemme olleet yhdessä 10v ja naimisissa kohta 8v. Monet elämänvaiheet, opiskeluiden, lasten ym. Myötä olemme kokeneet ja aina tuntuu että suhteemme vain paranee. Olen joka päivä kiitollinen että olen saanut rinnalleni näin mahtavan miehen<3 pieniä päivittäisiä tekoja toisen hyväksi ja toisen etua ajatellen, näillä meidän suhteemme porskuttaa onnellisena eteen päin =)

    1. Piia Pajunen
      7.8.2018, 11:06

      Kiitos sulle, ja ihana kuulla vastaavanlaisia tarinoita tosielämästä! Ja komppaan ehdottomasti noita päivittäisiä pieniä tekoja. Arjen parhautta ja pienet teot ovatkin ne tärkeimmät! <3

  2. Moikka! Ihana postaus ja kiva kuulla tuntojasi itsellekin todella tutusta asiasta. Olimme 15-vuotiaita kun tutustuimme poikaystäväni kanssa, ja yhteisiä vuosia on takana jo melko kiitettävästi (kuitenkin vähemmän kun teillä.) Vaikka en epäile etteikö poikaystäväni olisi minulle se oikea, tai ainakin erittäin pitkäaikainen kumppani, on minua välillä mietityttänyt, että jäänkö jostain paitsi viettäessäni koko nuoruuteni saman henkilön kanssa. Oliko sinulla ikinä tällaisia tuntemuksia, ja mitä neuvoja sinulla on niistä kärsivälle antaa?
    Ihanaa loppukesää!

    1. Sue: jäät joka tapauksessa elämässä paitsi vaikka mistä. Myös silloin jäät monesta asiasta paitsi, jos vietät nuoruuden sinkkuna tai monissa lyhyissä suhteissa. Seikkailijat jäävät paitsi esimerkiksi:
      – yhteisestä nuoruushistoriasta jota voit muistella sen saman ihmisen kanssa myöhemmin
      – niistä yhteisistä vuosista joille rakentuu aiemmin vakaata tulevaisuuden pohjaa
      – turvallisuuden ja hyväksynnän tunteista, jotka ovat lyhemmissä suhteissa aina epävarmempia
      – siitä ihanasta tunteesta kun ei tarvitse stressata tulossa olevia ”avec-tilaisuuksia” joihin näytät joutuvan yksin
      – mahdollisuudesta tehdä toiselle mukavia asioita useammilla tavoilla, kun jo tietää mistä toinen tykkää
      – kaikesta siitä mihin voit käyttää aikaasi kun ei tarvitse käyttää sitä Tinderiin, epäkiinnostaviksi tai kusipäisiksi osoittautuvien tyyppien treffaamiseen (ajanhukkaa), jätetyksi tulemisesta yli pääsemiseen ja niin edelleen… 🙂

    2. Piia Pajunen
      7.8.2018, 11:13

      Tässä Tuulia kerkesi jo tiivistämään mun mielestä älyttömän osuvasti myös omat ajatukseni. Joka tapauksessa jäät jostain paitsi AINA. Mitä tahansa päätätkään tehdä ja valita, niin koko ajan sinulta valuu tuhansia muita mahdollisia kokemuksia sormiesi välistä, mutta se ei ole välttämättä laisinkaan huono juttu.
      Aina saat jotain ja menetät jotain, mutta itse ainakin koen, että olen saanut parisuhteesta niiiiin paljon enemmän, mitä mitä olisin villimpää sinkkuelämää viettäessä voinut saada. Toisaalta, olisin varmaan ollut onnellinen niinkin, mutta itsellä osui jackpot kohdalle noinkin nuorena, ja oma tahtotilani oli (ja on edelleen) siellä pitkässä parisuhteessa. Eri asia tietty on, jos ei sitä halua. Kaikki eivät edes halua sitoutua nuorena, ja sehän tässä nyky-yhteiskunnassa meillä Suomessa onkin todella jees, ettei sitä tarvitsekaan tehdä. 🙂

Kommentointi suljettu.