17 x KESÄKUUN EKALLA VIIKOLLA

kesäkuun ekalla viikolla

Viime viikko oli ehkä saamattomin viikko ikinä. Mikä oli sinänsä nimenomaan parhainta ikinä. Toisaalta olisin mieluusti ollut saamaton muusta syystä kuin toistuvista muutaman tunnin yöunista ja reilun neljän tunnin silmät sepposen selällään keskellä yötä sängyssä (tai pitkin kämppää) haahuiluista, mutta menkööt!

Mahtuipa viikkoon silti kaikenlaista sutinaa, ajatusta ja kohdattua ilmiötä. Tässä pieni wrap up näistä. Tsup!

KESÄKUUN EKALLA VIIKOLLA…

Pääsin saunaan ekaa kertaa puoleen vuoteen. Ja vielä kahdesti ja puusaunaan. En ole KOSKAAN ollut näin pitkään ilman löylyjä.

Kävin ekaa kertaa puoleen vuoteen kotikotona Keski-Suomessa. Oli ihanaa ja jo itsessään se, että pääsi pois kaupungista laitakylille. <3

Söin laittoman määrän äiskän pyöräyttämiä dallas-pullia. Söin niitä myös aamuyöllä ennen kuutta yksinäni kotikotona keittiössä. Samalla neuloin junasukkaa. Parhaita tällaiset elämä wtf-momentit, missä monikaan asia ei normaalisti kohtaisi, ja päätyy miettimään, miten tähän tilanteeseen on päädytty. 😀

Fiilistelin aamuyöllä sähkökatkoa. Ei näistä kaupungissa ”kärsitä”. Nostalginen fiilis.

Vedin pari erittäin osuvaa treeniä salilla. Ihan parasta päästä taas liikuttamaan rautaa sille tarkoitetussa miljöössä. Tästä tulee itselleni todella kyvykäs olo vielä kahdeksannella kuulla paksuna ollessa. Tuo kyvykkyyden ja pystyvyyden tunne (ihan tilanteesta riippumatta) on itselle niin valtavan voimaannuttava tekijä ja iso ajuri treenaamisessa.

Fiilistelin, kuinka huippuja palautteita kevään valmennuksista oli tullut. On se vaan siistiä, että jengi on saanut niin monitahoisia vaikutuksia valmennusten kautta. Ja että nimenomaan voimaantunut niin fyysisesti kuin henkisesti ja saanut oppeja pitkälle takataskuun. Tuntuu hyvältä tehdä tuota työtä.

Näin paljon frendejä! Kuinka luksukselta tämä tuntuu kuluneen kevään jälkeen. On tehnyt niin hyvää henkisesti, ja enemmän kuin etukäteen arvasinkaan.

Hämmennyin taas kerran siitä, kuinka epätasa-arvoisesti vanhemmuudesta edelleen yhteiskunnassamme ajatellaan. Moni tuntuu unohtavan, että lapsella on (usein) myös isä, joka voi ottaa yhtälailla vastuuta ja olla osana lapsen hoitamista ja kasvatusta. Ihan kaikkea ei voi lakaista fysiologisilla asioilla. Olen itseasiassa yllättynyt siitä, kuinka paljon tämä epäkohta ja tasa-arvokysymys on noussut itsellänikin omassa ajatusmaailmassani näin olennaiseen osaan. PS. WTD-Natalla älyttömän hyvää asiallista tästä.

Pelattiin piiiitkästä aikaa lautapelejä. Löysin myös lautapelikaapista viime syksynä ostetun avaamattoman lisäosan vanhaan suosikkiin Cataniin. Tsiisus miten sumussa olen oikeasti mennyt viime syksyn, sillä en muistanut tätä hankintaa ollenkaan. Mutta ihmekös tuo.

Nauroin vedet silmissä näiden lautapelisessioiden äärellä. Tekipä hyvää!

Unettomina öinä hassasin nettikauppoihin. Lastenvaatteisiin taas meni. Can’t help myself. Mutta ostin alesta eli saletisti säästin. 😀

Paistettiin perunavohveleita. Tsiisus oli hyviä. Onneksi meiltä löytyy keittiön kaapista sellainen ”turhake” kuin tuplavohvelirauta. Tällaisina hetkinä voi todeta, että turhake voikin olla paras juttu ikinä. (Perunavohveleiden reseptiin ja lohitäytteeseen TÄSTÄ)

kesäkuun ekalla viikolla

Vein second-hand-storeen (Oldie Tampere) iiiison kasan hyväkuntoista vaatetta. Piti roudata myyntiin jo aiemmin keväällä, mutta Korona veti suunnitelmat jäihin. Sinne meni kolme Ikea-kassillista kamaa, ja vitsit miten hyvin on tavara on tuolla liikkunut, vaikka vieläkin on rekissä täydennettyä kamaa (menkää ihmeessä tsekkailemaan). Lämmin suositus manselaiset Oldien all-inclusive-palvelusta. Kaman saa kiertoon helposti ilman ylimääräistä vaivaa.

Löysin vihdoin hyvät raskausajan biker-shortsit, ja vielä kaksin kappalein. Molemmat tulee kyllä tarpeeseen, kun toisia voi pitää arki- ja toisia treenikäytössä. Toiset tilasin H&M:ltä ja toisista maksoin itseni kipeäksi ruotsalaiselta RestlessMama-brändiltä, hah. Mutta kunhan on hyvät, niin pärjäilee nyt kesän kuumemmillakin keleillä. T. ”Aina hiki”

Pohdittiin miehen kanssa elämän keskeneräisyyttä ja haurautta. Kun läheltä on lähtenyt taas yksi ihminen keskuudesta, niin se pistää ajattelemaan. Vielä kun omasta pienestä ja rakkaasta luopumisesta on niin lyhyt aika, niin tällaiset uutiset aina pysäyttävät. Oli kyse sitten vanhemmasta tai nuoremmasta.

Söin kaalikääryleitä. Maistui.

Kävin pitkästä aikaa shoppailemassa. Ei virtuaalisesti nettikaupassa vaan paikan päällä pyörimässä kaupoissa. Vihaan normishoppailua, mutta nyt oli pakko mennä mestoille testailemaan, koska en osaa yhtään hahmottaa, mikä vaate a) sopii päälleni b) näyttää hyvältä päälläni c) tuntuu hyvältä päälläni ja d) missä koossa. Onneksi löytyi jotain kesäpuettavaa, koska juuri mikään valmiiksi omistamani kesävaate ei tahdo mahtua päälle. Ja lopuissa tulee hiki alta kolmen sekunnin.

rv 34

Tähän loppuun kuva rannalta, jossa olen natiaisena lotrannut aivan laittoman paljon ja heitellyt voltteja laiturilta veteen. Ja sniikkaillut salaa ala-asteella viereiselle suolle ruokavälkällä frendin kanssa popsimaan karpaloita. Mitä muistoja!

Sopivasti säpinää kesäkuun tokalle viikolle!

TSEKKAA MYÖS:
Hyvät urheiluliivit – Omat lempparini

EDELLINEN JUTTUNI:
11 x Vain Pöpö-jutut (Pöpö on siis koira)

VALMENNUKSET:
Prove-valmennukset

hyvinvointi mita-minulle-kuuluu
Kommentit (0)