ISOJA MUUTOKSIA ELÄMÄSSÄ – 2018 HIGHLIGHTS x 6

*Sisältää mainoslinkkejä

En oikeasti pysty mun vekkuleilla aivosoluillani ihan täysin käsittämään, että mitä kaikkea tänä vuonna on oikein tapahtunut. Aika on taas painanut baanalla niin lujaa pedaali pohjassa, että hyvä kun on likka kerennyt pysymään kyydissä mukana. Ensin tässä tuli mietittyä, että mitä tänä vuonna on muka oikein tapahtunut. Edellinen vuosi kun oli yhtä tapahtumien ja onnistumisten ilotulitusta toisensa perään,  niin totta puhuen tuntui melko rauhalliselta tämän vuoden meiningit.

Sitten pysähdyin ja aloin oikeasti miettimään ja pistin aivosolut kohtailemaan keskenään. Tämä vuosi on loppupeleissä mullistanut aika hurjasti meidän talouden elämää, ja ehkä enemmän kuin minään aikaisempana vuonna, vaikka tavallaan kovinkaan ilotulitusta tämä vuosi ei sinänsä tarjonnutkaan. Mutta se on elämää se, ja mä rakastan ihan sitä tavallista arkea kaikista eniten. Arki ei meinaan koskaan kaikkoa, ja elämä on tässä ja nyt myös silloin, kun juhla ja suuret onnistumiset ovat kaukana.

Mitä merkittävää tänä vuonna sitten tapahtui? Otetaan pikakelaus tämän vuoden meininkeihin!

2018 KOHOKOHDAT

VIETETTIIN POLTTAREITA

Tytöt riipaisivat mulle niin ihanat ja mun näköiset polttarit, ja tällä olikin mahtava laittaa alkuvuosi käyntiin! Sellaiset sätkyt sain, kun mun yllätettiin (ylläri ylläri) keittiöstä rakentamasta herkkuleipiä ja vietiin sitten paremmille eväille. Tämä oli viikonloppu, jota todella tarvitsin, ja oli ihanaa, että mulle tärkeät ihmiset olivat mukana. <3

MENTIIN NAIMISIIN

Musta tuli heti vuoden alussa tammikuussa rouvashenkilö, ja vihkisormus sujahti Tampereen Finlayssonin kirkossa nimettömääni. After partyillä sitten todellakin mentiin ja krebattiin, enkä ole koskaan elämässäni tanssinut yhtä paljoa yhden illan aikana. Mini-honeymoonille suunnattiin Islantiin, ja tavoitteena olis vähän ottaa tulevana vuonna vähän jatkoa tälle, kun jäi pidempi reissu tältä vuodelta vetämättä, heh!

MEILLE TULI PÖPÖ

Häiden jälkeen tuli loogisesti perheenlisäystä! Tämä oli ehkä yksi tärkeimmistä ja elämää rikastuttavimmista muutoksista tänä vuonna. Miten rakas tuosta pienestä kotisohvan vatipäästä onkaan meille tullut, ja tämä vekkuli olento varasti paikan meidän sydämistä, sohvalta ja Addun laukusta. Voi jösses!

Järkyttynyt reppana lähtemässä uuteen kotiin. En kestä!! 😀

PISTIN PYSTYYN OSAKEYHTIÖN

Yrittäjyys oli putputellut jo sen verran pitkälle, että loppukesästä tuli oikeasti ajankohtaiseksi pistää osakeyhtiö pystyyn ja lähteä ajamaan toiminimeä alas. Vaikka yrittäjyys on välillä aika työlästä ja haasteellista puuhaa, niin en silti vaihtaisi tätä mihinkään. Pääsen toteuttamaan oikeasti omaa itseäni ja visiotani, ja työskentelemään sellaisten asioiden parissa, mitkä ovat itselle antoisia ja merkitseviä. Omalla tahdillani ja omalla tavallani. Onhan tässä kuljettu jo aikamoinen matka, ja saa nähdä, mitä ensi vuosi tuo yritysrintamalla tullessaan!

PERUSTIN PROVE-VALMENNUKSEN

Ehkä paras päätös Pöpön lisäksi! Olin pyöritellyt ajatusta laadukkaaseen ja tuloksekkaaseen treeniin pohjautuvan nettivalmennuksen toteuttamisesta jo vuodesta 2015 asti, ja tänä vuonna vihdoin sain tämän tehtyä. Onneksi vasta nyt, sillä aiemmin en olisi pystynyt rakentamaan tällaista pakettia, mitä minulla on nyt tarjota.

On oikeasti mahtavaa päästä jakamaan omaa tietotaitoa ja intohimoa treenaamiseen ja urheiluun. Ei ihan yhtä kertaa ole ollut tippa linssissä syksyn valmennusten palautteita lukiessa, ja tämä syksy on todellakin vahvistanut sen, että haluan tehdä jatkossakin töitä valmennuksen parissa. Mulle on tärkeää se, että pystyn vaikuttamaan ihmisten elämiin positiivisesti ja tekemään jotain hyvää ihmisille, ja tämä on itselleni omien vahvuuksieni pohjalta todella erinomainen väylä toteuttaa tätä.

TYÖLLISTIN MIEHENI. SAY WHAT?!

Hassua, miten kilpaurheilusta ja bloggaamisesta alkanut pienimuotoinen yritystoiminta vei lopulta siihen pisteeseen, että nyt meitä on vuoden alusta kaksi diplomi-insinööriä pyörittämässä tästä kehkeytynyttä yritystä, jonka alla nettivalmennukset ja sosiaalinen media pyörii ja tuo meille leivän pöytään. Osakeyhtiöni jakautuu nyt alkuvuodesta hänenkin omistukseen, ja meillä on ilmeisesti sitten perheyritys tässä käsillä, heh.

Työmäärän en usko hellittävän, vaikka koko ensi vuoden on apukäsi matkassa, mutta onhan tämä nyt ihan mieletöntä, että tällainen on rakennettu ihan tyhjästä. Muutama vuosi taakse päin olisin nauranut vedet silmissä, jos joku minulle olisi tällaisen ennusteen antanut, hah! On se vaan jännää, mihin elämä tässä kuljettaa.

MITÄ MUUTA MAINITSEMISEN ARVOISTA

  • Reissasin Balilla likkain kanssa (tällä hetkellä kolottais taas reissuhammasta)
  • Aloitin CrossFitin (ihan vain harrastemielessä ja nirsona lähinnä mielekkäimmät osa-alueet päältä valkkaillen, heh)
  • Nappasin koulintaani ensimmäiset kilpailuvalmennettavani fitnesslajeihin, ja tästä olen haaveillut jo pitkään!
  • Tuomaroin myös ensimmäiset fitnesslajien MM-kilpailuni
  • Kilpailin kasvattilajini cheerleadingin parissa vanhojen SM-tason urheilijoiden höntsäjoukkueessa. Tää oli huikeeta!
  • Rakastuin kyykkäämiseen! Niin huikeeta hommaa, aijjjettä!
  • Tutustuin moniin mahtaviin ihmisiin matkan varrella. Boom! Ihmiset on parasta!
  • Pääsin ensimmäistä kertaa Johanneksen suvun mökille Savoon, ja rakastuin korviani myöten! Mökkielämää ilman sähköjä. Ensi kesänä pakko päästä takaisin!
  • Hyppäsin työskentelemään osittain MOW Supernowan coworking-hubiin. Paras päätös ikinä!
  • Pääsin toteamaan, että Ingman Creamyn Rocky Road-jätskin reseptiikka on selkeästi muuttunut, ja seassa on nyt entistä enemmän vaahtokarkkeja. I know, tää oli tärkee, mutta sytytti vaan niin pirusti viime viikolla! 😀

isoja muutoksia

Adidas-housut: TÄÄLTÄ*

Onhan tässä paljon muutakin mieletöntä tapahtunut, vaikka toisaalta tämä oli melko tasainen ja työvoittoinen vuosi. Niinhän se kuitenkin on, että mikään ei tule ilmaiseksi, ja joskus duunia on vaan tehtävä omien unelmiensa eteen, kunhan ei liikaa uppoudu pelkkään suorittamiseen. Ensi vuoden tavoitteena mulla onkin selkeästi ottaa enemmän aikaa itselle ja mulle tärkeille asioille myös duunin ulkopuolelta, vaikka tykkäänkin ihan julmetusti siitä mitä teen. Vuosi 2019, mä oon hiljalleen valmis sua varten, mutta eka latailen vähän akkuja tässä vielä joulun pyhinä ja uuden vuoden vietossa!

Mikä on ollut sun kuluneen vuoden parhaimpia juttuja?

Mahtavaa loppuvuotta 2018! Whoop whoop!

TSEKKAA MYÖS:
Treenillä oikeita tuloksia? – PROVE by Piia
EDELLINEN JUTTUNI:
16 x Haaste vähän letkeämpään jouluun!

♥  MUUALLA:  ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram

hyvinvointi perhe
Kommentit (4)
  1. Vaikutat kyllä melkoisen mahtavalta ja aikaansaavalta tyypiltä, vau! Olisi siistiä lukea, mitä kaikkea sun ja sun miehen työtehtäviin kuuluu tai mitä kaikkea teette esim. viikon aikana töiden suhteen. Oon aina utelias tietämään, mitä työnimikkeiden taakse kätkeytyy, ja esim. just tällaiset someen ja valmentamiseen liittyvät työnkuvat kiinnostavat erityisen paljon sikäli, kun on itselle vieraampaa alaa 🙂 Terveisin lääkefirman konttorirotta 😀

    1. Mä oon kyllä tarpeen tullen tehokas, ja (yleensä) oikeissa paikoissa todella laiska, hah! 😀 Toi voisi olla kyllä todella mielenkiintoinen postausidea avata vähän sitä, mitä meidän työviikkoon kuuluu. Toki mun ja meidän paletti on todella vaihteleva ja hakee vielä yhdessä muotoaan, kun tämä meidän yhteinen yrittäjyys on vielä niin alkuteillä. Mua kyllä itsekin kiinnostaa aina suuresti etenkin muiden yrittäjien toimenkuvat ja mitä niiden päivät pitävät sisällään!

      Itsellä kuitenkin on “haasteena” se, kun teen niin erilaisia toimenkuvia, ja viikot ovat todella vaihtelevia. Somessa blogia, IG:tä ja toisinaan myös YouTubea, nettivalmennusten osalta ylläpitoa, kehittämistä, rakentamista ja markkinointia sekä lisäksi mulla on vielä muutamia kisavalmennettavia, joille sitten taas henkilökohtaista yhteydenpitoa, valmennusta ja treeniohjauksia. Viikkoni voi siis olla todella erilaisia, sillä nämä toimenkuvat kun tuovat aina eri vaiheissa erilaisia tehtäviä eteen. 😀

      “Aikaansaaminen” on kyllä silti musta vähän yliarvostettua siinä mielessä, että itse olen vähän taistellut sen kanssa, että missä on raja, ja kuinka paljon tarvitsee ja kannattaa tavoitella vielä lisää. Vaikka tykkään kaikesta mitä teen, niin jatkuvan kehittymisen ajatus kyllä välillä pistää itselle liikaa kierroksia koneeseen, eli tavoitteena ensi vuodesta saada itselleni hieman armollisempi ja tasapainoisempi myös vapaa-ajan puolesta. 🙂

  2. Kuulostaa todella mahtavalta vuodelta. Kova työ palkitaan aina jossain vaiheessa! 💪👌 Itselläni kohta tänä vuonna oli 7 päivän välimeren risteily, joka oli samalla meidän häämatka. 😍 Toinen mullistava ja suuri asia oli asunnon myyminen ja muuttaminen. Uusi oma asunto on tosin vielä hakusessa. Ehkä se on sitten ensi vuoden yksi suurimmista asioista/päätöksistä. Mukavaa uutta vuotta teille! 😍

    1. Oi, mikä häämatka, ja kuulostaa aivan todella ihanalta! <3 Ja asuntoasiat ovat kyllä aina mielenkiintoisia ja mullistavia, ja täällä päässä pohdittu myös, missä vaiheessa pitäisi asuntoa lähteä vaihtamaan. Toivottavasti teille pian löytyy uusi ja teidän näköinen asunto!

      Kiitos sulle ja ihanaa vuoden vaihdetta myö sinnekin! <3

Kommentointi suljettu.