HERKKUKORNERI – UUSIA JÄTSKEJÄ TESTISSÄ!

Näin lauantain kunniaksi ollaan siellä asian ytimessä, eli jäätelöiden äärellä lusikat kourassa! Pitkästä aikaa riipaisin taas Herkkukorneria kehiin, ja työnjako miehen kanssa meni seuraavasti: Mies ostaa jäätelöt, maistellaan näitä yhdessä (mies syö salaa loput ennen kuin ehdin tajuta) ja minä isken riipaisevat ja lahjomattomat arviot tekstimuodossa blogiin. 😉

Ja uusille silmäpareille vielä kerrotakoon, että tässä raati on äärimmäisen tiukka, ja täysiin pisteisiin vaaditaan jo kylmän kermaiselta jäätelöherkulta melkoisen hurja suoritus. 4/5 arvosana ei myöskään ihan ilmaiseksi ja joka jädelle irtoa. Voila, tässä tulee tämän kertaiset neljä premium-jäätelöä, joista spoilerina yksi oli aivan ylitse muiden!

HERKKUKORNERI – Jätskejä testissä

3 KAVERIA – KORVAPUUSTI

Korvapuustin makuista kermajäätelöä ja taikinaista korvapuustikastiketta.

3 KAVERIA - KORVAPUUSTI

Vanha suosikki on takaisin limited editionin muodossa! Pakkohan sitä oli siis saada, kerran pienimuotoista hypeä tämän ympärillä on jo ollutkin. Jo ensimmäisellä kauhaisulla jäätelön kätköistä paljastuu lähes luvattoman paljon korvapuustikastiketta. Omnom. Nyt ei olla säästelty, ja tämä lupaa hyvää!

Mmmm. No joo. Siis jäätelöhän tosiaan maistuu juuri siltä, mitä se lupaakin. Korvapuustin maku ei jää epäselväksi, ja nousee erittäin miellyttävällä tavalla vahvasti esiin. Tavallaan tosi hyvää, mutta ehkä me molemmat kuulutaan siihen ihmisryhmään, joka mieluummin syö korvapuustinsa pullan muodossa. Voisin silti kuvitella, että tällä olisi hauska herkutella isommallakin porukalla, jos pitäisi useampi jäätelötötsä ostaa jaettavaksi. Eli toimi, muttei ihan kärkeen tällä kertaa.

Minä: 3,5/5 & Mies: 3,5/5

VALIO JÄÄTELÖFABRIIKKI – LEMON CURD

vaniljakermajäätelöä ja sitruunatahnakastiketta

VALIO JÄÄTELÖFABRIIKKI – LEMON CURD

Tuossa laskiaisen alla popsittiin miehen kanssa niin herkulliset lemon curd-täytteellä höystetyt laskiaispullat huiviin, että himo jäi tuohon kirpeän makoisaan sitruunatöhnään. Valio Jäätelöfabriikin Lemon Curd lähti matkaan jäätelöaltaasta ja odotukset olivat jokseenkin korkealla. Koska nannaa halusi lisää!

Ensikauhaisulla jäätelö on Jäätelöfabriikin jätskeille tuttu superpehmoinen ja suoraan kauhottava. Himoissaan ei siis tarvinnut odotella jäätelön pehmentymistä. Kauhoessani palloja kulhoon iski kuitenkin pienimuotoinen huoli ja hätä päälle. Missä se luvattu ja odotettu lemon curd-tahna on?!

Noh. Ihan hyväähän tämä on, mutta sokkotestissä väittäisin tämän olevan premiumjätskin sijaan tavallista sitruunatiiliskivijäätelöä litran kartonkipakkauksesta. Koska se lemon curd huusi poissaolollaan. Ei tätä syödessä nyt paha mieli tullut, ja ihan kivan raikasta, mutta odotukset eivät juurikaan täyttyneet kastikkeen jäädessä todella olemattomaksi.

Minä: 2,5/5 & Mies: 3/5

MAGNUM PINT – CHOCOLATE HAZELNUT PRALINÉ

Suklaa-hasselpähkinäkermajäätelöä, karamellisoituja hasselpähkinänpaloja, maitosuklaakerroksia ja lohkeavaa maitosuklaakuorrutetta

MAGNUM PINT - CHOCOLATE HAZELNUT PRALINÉ

Uh, saman sarjan “Salted caramel” lukeutuu allekirjoittaneen lempparijätskeihin, joten odotus oli kova. Magnumin jäätelösarja on mielestäni onnistunut hienosti erottautumaan purkkijätskien joukosta runsaan “lohkeavan” suklaakuorrutteen (ja purkkia sisältä kiertävän suklaareunusteen) avulla. Ja vielä menestyksekkäästi ja makunystyröitä hivelevällä tavalla, koska rohkeat vedot eivät aina ole yksinkertaisesti toimivia.

Oijoi. Kun ohjeiden mukaan purkkia sivusta painamalla mojova suklaakuori raksahtaa rikki, niin vesi herahtaa kielelle. Jäätelökauhan kauhoessa jäätelön seasta paljastuu hasselpähkinän palasia sekä silminnähtäviä suklaalohkareita (ihan suklaan muodossa, ei kastikkeena). No eipä ole säästelty!

Maistellaan. Maku on selkeästi hasselpähkinäinen. Punnitsen hetken, ovatko suklaalohkareet liian kovia ja isoja, mutta tulen siihen lopputulokseen, että toimii. Nojoo! Kyllähän tämä maistuu ihan makoisalle, mutta Salted Caramel vie näistä selkeästi voiton. Möyheämpi lopputulos olisi voinut tulla vielä Nutella-tyylisellä kastikkeella (ja suomalainen jäätelö on vaan oikeasti aina kermaisempaa), mutta eipä tästä jäänyt tylsä ja pettynyt olo. Ja halusin ottaa tätä oikein mielelläni lisää.

Minä: 4-/5 & Mies: 4-/5

3 KAVERIA – SUKLAATRYFFELI

Suklaajäätelöä ja suklaahasselpähkinätryffeliä

3 KAVERIA - SUKLAATRYFFELI

Itse en ole lähtökohtaisesti suklaajäätelön ystävä, mutta runsailla sattumilla höystettynä voi olla, että homma saadaan toimimaan. Joten ensi ajatelma tästä oli, että tulossa on täysi hitti tai totaalinen huti. Ensikauhaisu käänti kuitenkin mittarin ehdottomasti hitin puolelle, sillä kauhan upotessa pehmoiseen jäätelöön paljastui sellaiset pehmoiset tryffelimäjäykset, ettei mitään rajaa. Morjens, äkkiä lusikkaa suuhun!

Ja voi kyllä! Runsas tryffelitäyte suorastaan sulaa suuhun ja tämä laadukkaan suklaajäätelön yhteispelinä toimii aivan järjettömän hyvin. Ahhhh. Makean möyheän ja täyteläisen jäätelön ystäville taattua tavaraa! Miehen mukaan ainut miinus monotonisuudesta, mutta kuulemma toisaalta hänen mukaansa ei tätä olisi muuten voinut toteuttaakaan. Omasta mielestäni erikoisemmat sattumat olisivat vain häirinneet tätä samettisen pehmeää suutuntumaa, joten en muuttaisi tästä mitään. En sitten millään.

Meni allekirjoittaneen lempparijätskien joukkoon, ja sinne ei to-del-ka-kaan tuosta noin vain sujahdeta! Aijai, ihanaa tavaraa!

Minä: 5/5 & Mies: 4,5/5

.

.

.

Lopuksihan se olisi viimeisen tuomion aika, ja voittajaksi selviytyi tällä kertaa…. Drums please:

  1. 3 kaveria Suklaatryffeli 9,5 pistettä – Nannaa ja tryffeliä koko purkin kyllyydestä
  2. Magnum Pint Chocolate Hazelnut Praline – 7,5 pistettä – Omaperäinen ja hauska hasselpähkinäjäätelö reilulla suklaalla
  3. 3 kaveria Korvapuusti7 pistettä – Selkeästi tunnistettava ja maistuva korvapuustijäätelö runsaalla kastikkeella
  4. Valio Jäätelöfabriikki Lemon Curd5,5 pistettä – Oikein makoisa perusjätski, mutta premium-luokassa jää pliisuksi

KYLLÄ! Suklaatryffeli kiilasi tällä kertaa ylivoimaisesti kärkisijoille, ja aivan taatusti tämä tulee löytymään jatkossakin meidän pakastimen kätköistä. Ja miehelle lähtikin heti ilmoitus, että tätä et sitten salaa yksinään syö. 😀

herkkukorneri

Fila-paita: TÄÄLTÄ*

Juuri tuossa tsekkailtiin, että kevään uutuusjätskejä on alkanut ilmaantua ihan yllättäen kylmäaltaiden kätköihin, joten voipi olla, että pian seuraa taas uutta Herkkukorneria! Niitä odotellessa tsekkaa ihmeessä pari aiempaa Herkkukorneria Jätskien osalta sekä Fazerin uutuusboksin kohdalta. Omnom!

Kermaista viikonloppua isolla kauhalla!

LUE MYÖS:
Herkullisen peltileivän resepti

EILINEN JUTTUNI:
10 x hetket, kun tuli feilattua (ja ehkä vähän hävetti)

VALMENNUKSET:
Prove by Piia-valmennusten startit 23.3.!

treeni-ja-ravinto hiilihydraatit onnellisuus
Kommentit (20)
  1. Toi korvapuustijäätelö on mun tän hetken suurin heikkous, eilen meni koko purkillinen illan aikana 😄 mäkään en tykkää suklaajätskistä erityisemmin, mutta täytyy sun innoittamana testaa tota suklaatryffeliä 😊
    Ihan toiseen asiaan, oon kiinnostunut ostamaan sun nettivalmennuksen ja seuraava startti näyttäis olevan tän kuun lopulla. Mulla on kuitenkin vielä mun pt:n kanssa huhtikuulle treenejä + saliohjelma ja vasta sen jälkeen haluisin messiin nettivalmennukseen. Millonkohan seuraava startti on tän maaliskuun startin jälkeen? Mietin jos siihen lähtisin mukaan sitten 😊

    1. piiapajunen
      9.3.2020, 14:56

      Jäätelö on kyll koukuttavaa tavaraa, kun osuu omat lempparit kohdille! 😀

      Ja hei mun valmennuksissa seuraavat startit on kaavailtu ensi syyskuulle, eli silloin pääsee ehdottomasti myös mukaan. Eli otahan ihan rauhassa PT-valmennuksista kaikki irti! Tietty jos tuntuu, ettei sinne asti halua odotella, niin valmennusstarttien materiaalit ovat aina auki 10 viikkoa ylimääräistä ja omassa tahdissa saa ehdottomasti kulkea. Eli jos vaikka ostaa valmennuksen nyt aiemmin näiden 23.3. yhteistarttien kohdalla (myynnissä 6.4. asti), ja aloittaa toukokuun alussa, niin kerkeää aivan hyvin ja rauhassa vetää valmennuksen läpi. MUTTA, ehdottomasti silloin kun itselle parhaaksi tuntuu, ja syksyllä myös pääsee mukaan! 🙂

  2. Itekään en tosta korvapuustijädestä niin innostunut, pulla pullana heh😁 Mutta toi suklaatryffeli lähtee nyt sit ehdottomasti kokeiluun! Ja meillä on sama lemppari; Magnumin salted caramel pint on kyllä jäätelöiden jumala 😍

    1. piiapajunen
      9.3.2020, 14:56

      Nyt osui selkeesti makumaailmat yksiin! 😀 Toi Magnumin salted caramel oli kyll kovaa kamaa, ja melkein kun karkkia söis. 😀 😀 😀

Kommentointi suljettu.