HÄLYTYSKELLOT DIEETEISTÄ – Järki käteen ja kyseenalaista

Ai että! Dieetti käyntiin ja hommat uusille uomille! Eipä siitä ainakaan haittaa ole, jos vähän kokeilen ottaa niskasta itseäni kiinni ja testata mihin musta on. No itseasiassa. Siitä voi olla aika hurjaakin haittaa, ja pari viikkoa sitten julkaisinkin tähän liittyen oman postauksen (lue täältä). Ja viestejä tämän postauksen jälkeen lähti ropisemaan, ja aivan kauhuissaan sain lukea, mihin jamaan monet naiset iästä ja taustasta riippumatta ovat päätyneet. Siksi jatkan tänään aiheesta.

Osalle nämä asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Osan mielestä varmasti vingutan samaa levyä, mutta kokemus on osoittanut, että sille on vahvasti tarvetta. Ne, joille nämä ovat itsestäänselvyyksiä ja lähinnä turhautuvat tästä saarnaamisesta, eivät kohtaa ympäristössään, elämässään ja työssään samoja asioita kuin esimerkiksi minä ja moni muu alalla toimiva.

Kun saat jatkuvasti viestiä siitä, kuinka ihminen luettelee kaikki oireet väsymyksestä, ahdistuneisuudesta, ruokapeloista, kehonkuvan häiriintymisestä, järjettömän vähäkalorisesta syömistä aina ahmisongelmiin, koko ajan lopulta nousevaan painoon  ja pakottavaan tarpeeseen treenata X kertaa viikossa, niin pakkohan näitä asioita on yrittää työstää.

Ja kaikki nämä oireetovat alkaneet vasta, sen jälkeen kun normaalipainoisena dieettikierteeseen ajautui trendikkäiden muutos”valmennusten” myötä. Monia massadieettejä peräkkäin. Lopulta paino on vain entistä suurempi, kroppa ei reagoi enää mihinkään ja itseruoskiminen painaa niskaan, koska on niin surkimus, ettei saa tuloksia. Kun on korostettu, että näillä ohjeilla varmasti kilot karisee ja pysyy poissa, ja että se on vain itsestä kiinni.

Ja ei tarvitse olla näinkään pahassa kusessa (vaikka moni on). Treenaamisesta on tullut isolle porukalle lähinnä ulkonäköön ja kulutukseen keskittyvää pakkopullaa, ja ahdistutaan, jos treeni jää välistä. Ruokavaaka ja paperilappu määrittää lähes kaikki suuhun sujahtavat muruset, eikä osata olla ilman. Sosiaaliset tilanteet ruokailuun yhdistettynä ahdistaa, eikä työpaikan tai opinahjon ruokalassa uskalleta käydä syömässä. Itseään syytetään, itseä tarkkaillaan, ollaan tyytymättömiä omaan kehoonsa, ollaan väsyneitä, ahdistuneita, häpeissään epäonnistumisestaan ja ihan romuna. Ja neuvottomia, miten tilannetta päästäisiin purkamaan.

HÄLYTYSKELLOT DIEETEISTÄ

Tässä muutamia pohdintoja, milloin olisi syytä lähteä kyseenalaistamaan, että mitä oikeasti pikadieeteillä ja “tehokuureilla” sinulle oikeasti myydään ja onko se sinulle ylipäätään sopivaa tai missään määrin järkevää. Ja tämä(kin) postaus on lähinnä kohdennettu normaalipainoisten ihmisten dieettaamiseen ja “rasvanpolttokuureihin”, joka on yllättävän yleinen ilmiö. En siis heitä lusikkaani soppaan terveyttä haittaavan ylipainon kattilaan, vaikka paljon samoja asioita näissäkin on pohjalla.

“Kilot pysyvät varmasti poissa”

Tätä lupausta ei yksinkertaisesti voi kukaan antaa, ja tässä jo sanojen välissä täysi vastuu sysätään osallistujan niskaan. Kun ohjeilla ja toteutuksella kilot pysyvät “varmasti poissa”, ja jos ei pysykään, niin syy on siis toteuttajassa ja tämän saamattomuudessa. Tottakai kilojen poissapysyminen pudotuksen jälkeen vaatii panostusta. Sen ei kuitenkaan kuuluisi olla lähtökohtaisesti hyvin epätodennäköistä (ja vaatia epäterveitä pitkäaikaisratkaisuita), jota se usein on, kun puhutaan normaalipainoisille kaupatuista överivedoista, joissa painetaan äärimmäisen rajoitetulla dieetillä ja energiansaannilla sekä pusketaan hikihatussa treenejä kasaan sillä tahdilla, että heikompia hirvittää.

Jos rasva on poltettu ja paino pudotettu hirvittävällä rääkillä ja järjettömällä energiavajeella, niin miten tällaista tilaa voidaan ylläpitää? Voiko tällainen överikuuri olla kenenkään elämäntapa? Veikkaan että ei. Eikä ihan totta sekään, että valitaan koko loppuelämän ajan kaikki ateriat kolmesta ihanan joustavasta ja terveellisestä vaihtoehdosta. Ei muutama valmis resepti tee ravinnosta joustavaa ja oikeaan elämään soveltuvaa suurimmalle osalle meistä.

Se, että joku tällaisen prässin ja myllyn läpi pystyy onnistuneesti menemään, ei tarkoita, että kaikkien pitäisi, ja että kaikki tällä onnistuisivat. Vika ei siis välttämättä ole sinussa, vaikka näin annetaan rivien välissä olettaa. Toki jokaisella yksilöllä on myös oma vastuunsa “onnistumisessa”, mutta “onnistua” ihan jokaisella järjettömällä tavalla ei vaan jokainen pysty eikä välttämättä edes kannata. Ja kyllä varmasti moni voi onnistua lyhyellä tähtäimellä, ja näillä heti perään napatuilla muutoskuvilla luodaankin illuusio siitä, että jokaiselle tämä on mahdollista. Vaikka eipä kukaan kysele, miltä nämä ihmiset näyttävät puolen vuoden päästä. Tai miten pahasti heidän treeni- ja ravintosuhteensa on lähtenyt vinoutumaan.

“Tee niinkuin minä”

Älä ikinä tee, kuin joku toinen. Vain koska se toimii hänellä. Mä en ainakaan ikinä haluaisi, että kukaan tekisi suoraan apinamaisesti kuin minä syömisten ja treenien kanssa. Sehän olisi ihan järjettömän tyhmää?

Kuinka hullua on, että jonkun pitäisi lähteä kopioimaan samaa treeni- ja ravintorutiinia kuin koko elämänsä treeni- ja valmennusalalle omistautunut henkilö? Tai fitnesskisoja täysillä kiertävä kilpaurheilija? Tai miten ihminen, joka tekee fyysisesti kuormittavaa vuorotyötä ja on kahden alle kouluikäisen lapsen vanhempi voisi edes lähtökohtaisesti olla varustettu samoilla resursseilla, realiteeteillä ja arvomaailmalla kuten alalla pitkään toiminut valmentaja. Mietipä itse.

Miten on edes ajatuksen tasolla loogista, että esimerkiksi tämä edellä mainittu ihminen treenaisi ja söisi kuten minä, kun mä yrittäjänä pystyn itse valitsemaan joustavasti työaikani, treenaamaan lähes mihin tahansa aikaan päivästä, kenellä ei ole lapsia huolehdittavanaan, kenellä ei ole vuosikausien kilpaurheilutaustaa, samaa valmennustietoutta ja kokemusta sekä ymmärrystä ravitsemusasioista sekä psyykkisen hyvinvoinnin vaikutusmekanismeistä. Tai samaa yrittää 22-vuotias täyspäiväinen opiskelija luento- ja tenttihuuruissaan, joka tekee ohessa duunia kaupan kassalla ja yrittää pysyä yliopiston sosiaalisissa iltariennoissa kiinni.

Sehän olisi ihan hullua laittaa toinen samaan muottiin kuin joku toinen. Ja vaikka ikä ja elämäntilanne olisivatkin päällisin puolin lähes samankaltaiset, niin tästä paletista jää aivan järjettömästi kokonaisuuteen vaikuttavia tekijöitä huomioimatta, jotka vaikuttavat monin tavoin lopputulemaan.

Ja btw miksi ylipäätään jokaisessa valmennuksessa tuntuu, että on pakko opetella syömään uudestaan? Miten yhtäkkiä joka kerta pitäisi olla aina pyörä keksittynä uusiksi, ja miten edellisen valmennuksen ohjeistukset sitten yhtäkkiä ovatkin automaattisesti aivan kelpaamattomat?

“Syödään vain puhdasta ja terveellistä ruokaa”

Lauseessa itsessään on jo oma dilemmansa. Ymmärrän varsin hyvin, että tällä haetaan hyvää ja lempeää lähestymistapaa, mutta vastakohta puhtaalle on kuitenkin aina “likainen” ja terveelliselle “epäterveellinen”. Liiallinen jaottelu rivien välissä hyvään ja pahaan jää yllättävän herkästi kaikumaan ihmisten mieliin . Ja varsinkin kun “likaiseen” ja “epäterveelliseen” ei anneta mitään liekaa, ja annetta mahdollisuutta oppia elämään sovussa ja tasapainossa näiden kanssa.

Tämä sanavalinta ei kuulosta välttämättä kaikkien korvaan kovin haitalliselta, mutta ihan totta tällä on oma vaikutuksensa ihmisten ruokasuhteeseen, ja olen joutunut todistanut niitä paljon aika ikävissäkin kokonaisuuksissa. Likaisten ja epäsuotuisan listalta löytyy opituista kaavoista riippuen usein mm. leipä, tortillat, karjalanpiirakat, riisifrutit sekä tavallinen kotiruoka kuten lihapullat, perunamuussi tai jauhelihakeitto (siis sellaiset, joita ei ole tehty reseptikirjan fitness-versiona). Jossain on menty pieleen, kun makaronilaatikko kulkeekin yhtäkkiä kategoriassa “cheat meal”. Ja joka kerta vuosienkin jälkeen tuoretta leipää haukatessa tuntuu pisto rinnassa, että tekee jotain väärää ja itselleen huonoja valintoja.

“Ylimääräiset pois, ja voit hyvin!”

Mitkä ylimääräiset? Varsinkin kun näitä megadieettejä markkinoidaan ihan normaalipainoisille ihmisille. Tiedän useita vastaavanlaisia pikadieettejä ostaneita, eikä kukaan heistä ole ollut lähtökohtaisesti “pudottamisen tarpeessa”. Oikeasti ylipainoisille painonhallintaan voi olla terveydellisesti ja hyvinvoinnin kannalta erittäin kannattavaa panostaa, mutta yleisesti ottaen normaalipainoisilla dieetit eivät tutkimustiedonkaan mukaan tee kovinkaan hyvää jälkeä pitkällä tähtäimellä, vaan loppupeleissä saattavat aiheuttaa jopa isojakin ongelmia ja suoranaista henkistä ja fyysistä pahoinvointia.

Hyvinvointia ei ole se, että treenaaminen liitetään lähinnä kaloreiden kuluttamiseen ja rasvan polttamiseen. Hyvinvointiasi ei paranna rasvaprosentin vetäminen mandollisimman alas ja jopa epärealistisiin tavoitteisiin tähdäten. Kevyempi olo voi tulla hetkellisesti pikadieetin aikana tai lopussa, mutta entä se tunkkaisuus ja henkinen tuskaisuus sen jälkeen, kun dieetti oikeasti loppuu, ja paluu normaaliin iskee vasten kasvoja. Aika monta “kevyttä oloa” mäkin olen päässyt näiden dieettien jälkimainingeissa todistamaan.

Se kevyt olo on osittain illuusio, ja harva on edes lähtökohtaisesti kykeneväinen omassa elämässään pitämään palettia kasassa loppuelämäänsä sillä, että syö kaavamaisesti päivästä toiseen ja ainoastaan tiettyjä “sallittuja puhtaita ja terveellisiä” vaihtoehtoja noudattaen. Kevyemmän olon ja pöhön pois saat sillä, että liikut sinua miellyttävällä tavalla sekä panostat hyvään yöuneen. Syömisessä sopivat annoskoot, kasvisten lisääminen ja kohtuu-järkeviin ateriaväleihin panostaminen toimii usein aika hemmetin hyvin. Ja kyllä jokainen tietää, ettei hamppariaterioita, noutopitsaa, karkkipusseja, nugetteja ja ranskalaisia kannata lähtökohtaisesti jokapäiväiseen ruokaympyräänsä sijoittaa.

Ja ei. Et tarvitse keventymiseen nesteenpoistodieettiä tai detoxeja. Sinulla on maksa, munuaiset ja iho, jotka hoitavat puhdistamisen ja “keventymisen” tätä kautta. Ihmisen kuuluukin sisältää lähtökohtaisesti aika paljon nestettä, että se ylipäätään pysyisi hengissä.

“Lopetin juuri dieetin, ja voinko lähteä uuteen dieettiin mukaan?”

Vastuullinen valmentaja sanoo tähän lähtökohtaisesti, että ei. Niin hemmetin monta viestiä olen saanut näistä dieettikoukuista, ja tutkittukin tieto on sen todistanut, että useat dieetit peräkkäin sisältävät aikamoisia riskejä ja haittavaikutuksia. Ja nämä “haittavaikutukset” eivät ole mitään vitsejä, vaan ihan todellista totta. Trust me. Tässä on hyvä myös muistaa se, että sinä olet yhtälailla tavallinen kuolevainen, etkä ole immuuni näille vaikutuksille ja riskeille. Myös lähtökohtaisesti sporttinen ja hyväkuntoinen voi kosahtaa ojaan näiden kohdalla.

Toki valmentaja ei voi automaattisesti skannata jokaista massavalmennukseen lähtevää, mutta edes etukäteen kysyessä asiasta pitäisi ymmärtää ja tiedostaa oma vastuunsa sekä osaamisensa rajat. Mikään valmennus ja dieetti ei voi sopia jokaiselle ja vielä niin, että kannustetaan dieettien toistamiseen ja jojoiluun.

Ja ei. Jos imetät tai olet juuri synnyttänyt, niin tavalliset massa(dieetti)valmennukset eivät ole luultavasti sinua varten. Täysimettäessä äidin päivittäinen energiantarve voi nousta jopa 500-600 kilokalorilla, ja liian suuri kalorivaje voi pahimmillaan katkaista maidonnousun. Myös synnytyksen jälkeen on hyvä varmistaa erkauma-asiat oikeasti huolella ennen kuin lähdet tykittämään kuormittavaa treeniä pedaali pohjassa kehiin. “Musta tuntuu ihan hyvältä” ei välttämättä pidä aina paikkansa, eikä valmentaja voi tietää, missä palautumisesi tila menee, vaikka valmentaja kuinka kertoisi kovia treenejä sisältävän massadieettivalmennuksen soveltuvan hetki sitten synnyttäneelle.

Nopea jälkitarkastus lääkärillä ei myöskään aina riitä tai tarkoita automaattisesti sitä, että nyt voi painaa satanen lasissa kuten ennenkin. Tiedän myös tapauksia, jossa lääkärin peukusta jatkaa treenejä onkin löytynyt jopa kuuden sentin erkauma äitiysfysioterapeutin tarkastuksesta samalla viikolla (ja “tuomiona” huomattavasti pidempi treenihimmailu). Osassa jälkitarkastuksissa lupa on annettu pelkällä silmämääräisellä vilkaisulla lääkärin toimesta. Osalla palautuminen on nopeaa ja osalla hitaampaa, mutta näillä ei kannata leikkiä, vaikka ammattitaitoiselta vaikuttava valmentaja tsemppaisikin sinua lähtemään mukaan pian lapsen maailmaan saattamisen jälkeen kyselemättä jälkitarkastuksista ja palautumisesi tilasta.

HÄLYTYSKELLOT DIEETEISTÄ

Dieetti ei ole synonyymi hyvinvoinnille

Edelleenkin korostan, että tarkoitukseni ei ole osoittaa ketään sormella (ihmiset kun ostavat valmennuksia myös kansainvälisiltä fitness-julkkiksilta joilla meno myös aika hurjaa), vaan antaa ihmisille ajateltavaa. Syyttely ja pään aukominen ei tuota koskaan mitään. On vaan yleisesti oikeasti hyvä tietää, millä “kikoilla” ja perusteettomilla lupauksilla sekä väitteillä kaikkea meille myydään, sillä halvalla menee monien terveys ja hyvinvointi. Ihan sekä fyysinen että henkinen.

Kaikki hyvältä kuulostava ei ole aina hyvää. Kaikki hyvinvointina kaupauttava ei ole aina hyvinvointia. Jollekin se voi olla sitä, jollekin toiselle ei. Hyvinvointia et voi suorittaa tai ostaa. Sitä ei voi kiirehtiä tai kopioida. Hyvinvointia et voi lukea papeista eikä se löydy pelkkää vaakalukemaa tai rasvaprosenttia tuijottamalla. Ja usko tai älä. Voit olla perkeleen hyväkuntoinen ja “fit”, vaikka kehossa olisikin vähän rasvaa.

Kriittisesti ajattelevaa alkuviikkoa!

LUE MYÖS:
Sinä nuori, joka haluat olla fit

EDELLINEN JUTTUNI:
12 asiaa elämästä – Jos saisin tehdä mitä vaan…

treeni-ja-ravinto dieetti ruokavaliot kuntosali
Kommentit (19)
  1. Aamen! Oon itse funtsinu, että miten ihmeessä näitä massavalmennuksia pitävät tyypit edes pystyy olemaan kaikkien asiakkaiden tukena, jos niitä on “JO YLI TUHAT” niinku tuntuu joka mainoslauseessa lukevan 🤷🏻‍♀️ Onneksi teitä fiksujakin löytyy, joten keep up the good work! ❤️

    1. piiapajunen
      30.1.2020, 17:20

      Kiitos sulle tuhannesti! <3 Ja tietty voi laajemmatkin massavalmennukset olla laadukkaita, ja esimerkiksi jos apuna on muita ammattitaitoisia valmentajia messissä, niin laatu on varmasti mahdollista pitää edelleen hyvänä. Apujoukkojen määrä ei tietenkään kerro aina laadusta (jos apukäsillä ei ole riittävästi ammattitaitoa), mutta jos sitä ammattitaitoa löytyy apukäsiltä, niin homma voi toimia tosi hyvinkin. 🙂

  2. Tämä on niin asiaa, kiitos kun kirjoitat näitä!
    Pakko samaan syssyyn todeta, ja älä tosiaan ota pahalla, mutta yksi syy miksi en ole fitnesstä urheiluna ymmärtänyt on tuo ruuan rajoittaminen. Fysiologisestihan kunnon kasvu on treeni+lepo ja nimenomaan levossa ravinnon avulla saadaan kroppa vahvemmaksi kuin se aiemmin oli. Kestävyysurheilua harrastavana on aivan mahdotonta ymmärtää ”urheilua” jossa kroppaa tuhotaan ensin treenaamalla (treenihän käytännössä rikkoo kropan) ja estetään palautuminen rajoittamalla ravintoa. Suorituskyky siis laskee. Koska fitness on trendilaji, on monilla nuorilla jostain syystä käsitys, että oikeissa urheilulajeissakin noudatettaisiin dieettejä ja rajoitettaisiin ruokaa, vaikka urheilijoilla prio1 on riittävä energiansaanti koska muuten urheilu loppuu aika pian ja ainakin kisamenestykselle saa sanoa hyvästit. Esimerkkinä kilpauimarit syövät 4000-5000 kcal vuorokaudessa.
    Syy miksi kirjoitin tämän kommentin sinun blogiin on se, että vaikutat fiksulta ja järkevältä fitnessihmiseltä ( suurin osa tuntuu olevan näitä dieettikauppiaita) ja toivoisin jonkinlaista postausta missä avaisit tätä filosofiaa. Olisi ihan mielenkiinnosta kiva lukea 🙂

    1. piiapajunen
      30.1.2020, 17:38

      Kiitos sulle! Ja en tosiaan pahastu, ja musta asiallinen keskustelu on aina hienoa!

      Itse taas olen tutustunut niin moneen eri urheilulajiin urheilijoiden ja valmentajien kanssa kommunikoidessa, ja etenkin urheiluravitsemuksen opintojen kautta eri lajien ravitsemus ja haasteet siellä saralla on tullut tutuiksi. Monissa muissakin lajeissa (myös kestävyyspuolella on _paljon_ tosikeissejä) on yhtälailla mahdollista, että urheilija hajoittaa itseään liian niukalla energiansaannilla, ja suhteellinen energiavaje onkin todellinen ongelma ihan läpi urheilumaailman.

      Fitnessurheilussa ravintoa rajoitetaan vain kilpailukausilla valvotuissa olosuhteissa, ja ravinnonsaanti nostetaan aina kilpailukauden jälkeen takaisin riittävälle tasolle. Monissa painoluokkalajeissa sekä lajeissa, joissa kevyemmästä ruumiinrakenteesta on selkeää etua tätä rajoitusta tehdään jatkuvasti, ja rajuja ongelmia syntyy. Lisäksi tätä toteutetaan usein omin päin, koska valmennuspuolella ei ole tarjolla kovinkaan usein ravitsemuspuolen ammattitaitoa ja osaamista. Fitnessurheilussa taas varsinkin nykyään lajin valmentajilta edellytetään tietyn tasoista koulutusta (sisältäen ravitsemuspuolen osaamisen), että valmennustoimintaa kilpailupuolella voi ylipäätään harjoittaa.

      Tämä siis supertiivistetysti tästä, ja voisin kirjoittaa tästä monien sivujen mittaisen tarkastelunkin pohdintoineen. Tai itseasiassa tästä olenkin pidempiä harjoitustöitä urheiluravitsemuksen opintojen puolella tehnytkin eri lajien ja case-urheilijoiden osalta. Minkään lajin urheilija ei ole suojassa “urheilijoiden hajottamiselta”, ja sinänsä on myös todella suppeaa ajatella, että tätä tapahtuu lähinnä fitnesslajien parissa ja vain väliaikaisen ravinnon rajottamisen puolesta.

      Ja siis rehellisesti sanottuna fitness-urheilu on järjestä kaukana, mutta niin on mun mielestä kaikki muutkin lajit. 😀 Vastoin monien ajatusta, en siis pidä fitness-lajeja urheilulajien kuninkaana, vaan mielenkiintoisena lajina siinä missä muutkin. Kilpaurheilu on harvoin järjellistä ja harvoin siinä yksinomaan tähdätään hyvinvointiin, vaikka fakta on se, että vain kokonaiskuvassa hyvinvoiva urheilija pärjää todennäköisesti paremmin (etenkin pitkällä tähtäimellä).

      Voisin ehkä joskus tehdä fitnessurheilustakin postauksen, mutta toisaalta koen sen jotenkin tosi irralliseksi ja marginaaliseksi osaksi itseäni nykyään, vaikka ammattilaisliigassa lajissakin pitkään kilpailin ja edelleen tuomaritoiminnassa mukana sekä kilpailijoita pienessä määrin valmennan. 😀

Kommentointi suljettu.