TÄYDELLINEN HYVINVOINTI ON EPÄTÄYDELLISTÄ

Kehoni on ollut jo vuosien ajan mulle olennainen työväline. Ennen se oli sitä ammattimaisessa kilpaurheilussa, ja nykyään tarvitsen kehoani edelleen vahvasti myös urheilun parissa työskentelevänä yrittäjänä. Kehoni myös mahdollistaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpitämisen, sillä saan treenaamisesta ja liikkumisesta aivan mielettömiä voimavaroja arkeen ja elämään. Entisenä kilpaurheilijana tietoisuus omasta kehosta on myös kohtuu korkealla, joten vaivojen kanssa kärsiminen tuntuu helposti epämiellyttävältä. Se huono puoli tässä tietoisuudessa on, hah!

Tämän vuoksi itselläni terveys ja hyvinvointi ovat korkealla prioriteeteissä. Toki täydellisyyteen näissä en edes halua pyrkiä, koska se ajaisi helposti vain pahempaan pyörteeseen. Epätäydellisyys on täydellistä, ja jos hyvinvointi pitäisi joka ikisellä osa-alueella ja jokaisena hetkenä olla 5/5, niin eihän tässä elämässä pääsisi mihinkään. Tekevälle sattuu, elämä on toisinaan stressaavaa ja tajunnanräjäyttävien yllätyksien lisäksi myös surkeitakin sattumuksia tapahtuu. Elämä on epätäydellisen täydellistä, ja epämukavuusalueilla on vain käytävä toisinaan. Joko tahtomattaan tai tarkoituksella. Ihan väistämättä.
Entä jos kosahtaa?
Elämän epätäydellisyys vetää joskus myös vähän kovempaa päin näköä. Silloin kun oikeasti romahtaa ja terveys ottaa kovempaa hittiä, niin homma voi olla aika rankkaa. Epätietoisuus terveyden kohdalla on mulle todella raastavaa. Olen hyvä sietämään painetta ja stressiä, mutta oman terveyden tai kropan prakatessa olen toisinaan erityisen taitava huolehtija ja märehtijä, ja monen monta kertaa vintti on mennyt sakeaan huuruun siinä stressin ja huolen paisuessa aivan infernaalisiin mittoihin. Tämän vuoksi minä sekä puolisoni olemme vakuuttaneet itsemme terveysvakuutuksella, joka elämänlaatua parantavana palveluna on asia, josta olemme molemmat valmiita maksamaan.

Vaikka olenkin saanut julkisella puolella useasti aivan äärimmäisen hyvää hoitoa, niin toisinaan fyysisesti kiireettömissä tapauksissa on voinut joutua jonottamaan aivan liian pitkän tovin. Tämä voi olla itselleni liikaa, sillä kun kehoni on minulle tärkeä työväline ja ylipäätään yrittäjänä ei sairaslomaakaan tuosta vain pidetä, niin muutamankin päivän odottelu peukaloita pyöritellen vaivojen velloessa voi olla liikaa. Kyllä siinä kupolille on työstettävää.

Aiemmat urheiluvakuutukseni ovat aina olleet OP:ssa ja minun sekä mieheni terveysvakuutukset ovat täällä nykyäänkin. Vakuutus on ehdottomasti asia, josta olen valmis maksamaan, ja olen päässyt (tai joutunut) turvautumaan niihin ennenkin. Tällöin olen ollut kiitollinen etukäteisviisaudesta, kun on päässyt nopeasti hoitoon ilman huolta pankkitilin paineen kestosta. Ai että, kun helpottaa!

Varautuminen voi olla metkaa
Välillä on hauskaa olla aikuinen. Ai miksi? Koska voi yllättyä saadessaan kiksejä esimerkiksi vakuutuksen hankkimisesta tai hyvästä palvelusta haastavien aiheiden parissa. Jos näin rehellisesti puhutaan, niin OP Vakuutuksille voin heittää peukkua ojoon seuraavista syistä:

  • OP:n verkkopalvelussa vakuutukset voi ostaa ja niitä voi muokata superhelposti (itsellähän menee vintti todella helposti huuruun monimutkaisten ja epäselvien kaavakkeiden kanssa).
  • Hoitoon Pohjola Sairaalaan pääsee lyhyellä varoitusajalla myös haastavammissa tilanteissa
  • Pohjola Sairaalan korvauspalvelupisteellä korvausasiat saa mahdollisen hoitokäynnin yhteydessä hoidettua suoraan, eikä tarvitse itse pyöritellä papereita ja lappusia enää kotoa käsin
  • Terveysmestari-palvelulla saat jo hoidontarpeen arvioinnin kotisohvalta ja ohjauksen oikean ammattilaisen vastaanotolle tarvittaessa. Myös vakuutuksen korvausasiat saadaan selvitettyä samalla.
  • Korvausasiat saa hoidettua verkossa ja OP Mobiilissa myös hämmentävän helposti, ja käsittelyajat ovat todella nopeita

Itse arvostan suuresti palvelun sujuvuutta ja helppoutta, ja tästä voin puolisoni kanssa antaa täyden kympin OP Vakuutukselle. Mikään ei ole mielestäni rasittavampaa ja tylsempää tällaiselle kärsimättömälle sielulle kuin vääntää vakuutusasioiden kanssa, ja koskaan aiemmin tämä ei ole ollut yhtä soljuvaa. Ah.

epätäydellinen hyvinvointi

Terveysvakuutuksella varmistat pääseväsi nopeasti parhaaseen mahdolliseen hoitoon, kun paha paikka iskee. Jatkotutkimukset ja lääkehoidot eivät vie konkurssiin, kun taloudellinen puoli tästä on turvattu. Lue lisää OP Vakuutuksen terveysvakuutuksesta TÄÄLTÄ.

Oletko sä vakuuttanut itsesi?

Vakuutuksen myöntää OP Vakuutus Oy. 1.6.2019 alkaen OP Vakuutus Oy:n on Pohjola Vakuutus Oy.

LUE MYÖS:
Flunssat kuriin! 5 toimivaa vinkkiä flunssan ehkäisyyn
EDELLINEN JUTTUNI:
Fitness Classic 2019 – Mielenkiintoisimmat sarjat

♥  MUUALLA:  ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram

hyvinvointi tyohyvinvointi
Kommentit (0)