OMG – ENSIMMÄISET INSTAKUVANI VUODELTA 2013!


Terppa terppa sinne uuteen viikkoon! Tässä tulikin yksi päivä skrollattua oman IG-feedini alkujuurille tirskitelemään, että millaisia kuvia mä oon sinne ihan alkajaisiksi vuosia sitten tuikannut. Tikulla silmään joka vanhoja muistelee, in my ass, hah!
Kun 2013 tähän hiljalleen nousevaan palveluun liityin, niin älypuhelinten kamerat olivat vielä osittain hieman kehnompia, IG:seen sai laittaa vain neliön mallisia kuvia (eikä lainkaan videoita) ja filttereitä oli vain muutama, ja ne joko mätkäistiin 100% päälle tai jätettiin muokkaamatta, koska sellaista vaihtoehtoa ei ollut. Gosh, mä tunnen kyllä itseni vanhaksi! Tässä kuitenkin kahdeksan ihan ensimmäistä Instaan mäjäyttämääni kuvaa järjestyksessä, joten tättärää! Olkaa hyvät! 😀

ENSIMMÄISET INSTAKUVANI x 8

Oikealla ihan ensimmäinen instakuvani, joka on otettu Primen kampaamosta keväällä 2013, kun Umppu pisti mulle pienen make overin kehiin kampaamon omia kuvauksia varten, ja siitä lähtien en ole muilla kampaajilla käynytkään. Jälkimmäisessä kuvassa painetaan palaa pumppiin Wolfilla ja porskutellaan kohti tämän likan ihkaensimmäistä vaparifitnessskabaa. Huikeita muistoja ajoilta, jolloin myös WFC oli yleisilmeeltään punaisen sijaan sininen. 😉

Sitten Instaan iskemäni 3. ja 4. kuva, jossa intoa puhkuen aikalailla ekan kisaprepin fiilareita. Tarviiko enempää sanoa, kun kuvat  puhuvat puolestaan, hah!

Viides kuva on mun ihkaensimmäinen eka ”absie” TTY:n legendaarisen Tamppi Areenan pukkarista, ja kuvan laatuhan suorastaan huimaa päätä. Tällöin ei muutenkaan ollut oikeastaan niin justiinsa, erottiko kuvasta ihan kamalasti mitään, heh. Kuudentena jatkeena tuohon ensimmäiseen Instassa julkaisseeni kuvaan Umpun stailaama Primen omiin kuvauksiin ehostettu likka. Hauskoja muistoja!

Jaaaa urheilun huumalla jatkuu, joka onkin ollut aina aika isossa keskiössä elämässäni. Screenshotteja ensimmäisestä vapaaohjelmakoreografiastani, jota tuli paukutettua kyllä tunteella, ja jatkona tälle kollaasi, jossa fiiliksiä viisi viikkoa ennen ekaa koetosta kisalavoilla. Kollaasit tuntuivat olevan ihan kovaa huutoa!

ensimmäiset Instakuvani
Helmi-neule: TÄÄLTÄ* // Valkoiset farkut: TÄÄLTÄ*

Etukäteen olisin ehkä ennustanut hieman suurempaa jälkihäpeää, mutta eipä tuolta nyt niin epämääräisiä otoksia oikeastaan löytynytkään. Somessa on kyllä se hauska puoli, että se tallentaa hyvin muistiin monet tapahtumat, sattumoiset ja meiningit vuosien varrelta. Olipa ihana muutenkin selata kuvia muutamien vuosien takaa ja muistella menneitä. Samalla siinä tuli huomattua, että aika paljon elämä on porskuttanut eteenpäin ja silmään osui asioita, joita ei edes muistanutkaan. Some on hauska vesseli, jos sen oikein oivaltaa ja jos sitä oikein käyttää. 😉

Mojovaa maanantaita just sulle!

TSEKKAA MYÖS:
Miten söin teininä?

EDELLINEN JUTTUNI:
Herkkukorneri – Uutuussuklaat arvostelussa!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (0)