Piia Pajunen
Piia Pajunen

MILLAISTA LUULIN MUN ELÄMÄNI OLEVAN 28-VUOTIAANA?

elämäni 28-vuotiaana
No en ainakaan tätä. Tänään mulla nasahti mittariin huikeat 28 ikävuotta. Paljon on jo eletty sekä koettu, mutta sitä enemmän on vielä edessä. On koettu lapsuus, nuoruus, naiseksi kasvaminen ja aikuistuminen, joka tuntuu edelleen olevan päällä pauhaava prosessi. En toki tiedä tuleeko se koskaan valmiiksi, vaikka joskus luulin, että tässä iässä sitä olisi elämä täysin selvillä. Olisi valmis ammatti, tulevaisuuden suunnitelmat, talo (vähintäänkin rakenteilla) ja homma selkeillä raiteilla tyyliin sinne eläkeikään asti. Hahahahah! In my ass. 😀
Puhutaanpa nyt ihan rehellisesti. Se, mitä en osannut arvata, miten ennalta-arvaamaton elämä olisi niin hyvässä kuin pahassa. Kuinka paljon murhetta ja kurjuutta elämä osaisi tuoda tullessaan. Saatan vaikuttaa somen perusteella melko huolettomalta, ja oikeastaan kyllä livenäkin. Joo en mä stressaile hirveästi monestakaan asiasta, ja tavallaan omistan aika rennon rempseän asenteen moniinkin asioihin.
Tästä huolimatta kaukaiselta tuntuvat kuitenkin ne huolettomat vuodet, jolloin pistettiin velvollisuudet vain näppärästi sekä tunnollisesti purkkiin ja tartuttiin seuraavaan. Ehkä se, mikä tässä itselläni on iskostunut tajuntaani, että se elämä on tässä ja nyt. Ei ole enää ”sitten kun valmistun koulusta”, ”sitten kun kisakausi on ohi”, ”sitten kun saan tämän kesätyön purkkiin” ja ”sitten kun, sitten kun”. Nyt olen siinä tilanteessa, kun ei ole tavallaan mitään mitä paukuttaa kikkaillen ja pilke silmässä purkkiin ja odottaa seuraavaa ”projektia”. Tämä on tätä, eikä sillä ole selkeää päivämäärää milloin se loppuu. On elettävä tässä ja nyt. Ei sitten kun ja sitten kun.

Ennen on voinut aina luottaa tiettyihin edellä mainittuihin etappeihin. Lukukausiin, valmistumiseen yhdestä koulusta kerrallaan, selkeisiin määräaikaisiin kesätyösuhteisiin, treenikausiin ja kilpailukausiin. Ihan näin esimerkiksi. Elämä oli jotenkin selkeästi jaksotettua ja määrätietoista asioiden purkkiin laittamista. Siinä sivussa oli jotenkin helppo hönöillä ja perseillä, ja homma kulki aina eteenpäin. Niinhän se tavallaan menee edelleen, mutta ne tietyt selkeät etapit puuttuvat, ja välillä tuntuu, että vain seilaa avomerellä eteenpäin ilman navigaattoria (ja toisinaan prkl ilman purjeita ja pelastusliivejä).
Ja älkää käsittäkö väärin. Mä olen tosi onnellinen, ja mulla on ihan äärimmäisen ihania asioita elämässäni just nyt. On paljon mitä odottaa, mutta se vain tuppaa hämmentämään tätä ihmisolentoa, kun ei enää tiedä mitä oikeasti odottaa. Tämä on itselleni asia, jota joudun jatkuvasti työstämään. Toki samalla tämä tiedottomuus on niin ihanan kutkuttavaa ja kiehtovaa, ja luotto on kova, että tulevaisuus on valoisa ja jekkuja täynnä, mutta silti homma tuntuu niin erilaiselta, kun kaikki on tavallaan todella auki. Ymmärtääkö kukaan mistä mä puhun?
Olen kuitenkin tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa, jota en olisi koskaan osannut edes unelmoidakaan. Vaikka moni suunniteltu asia on mennyt suoraan sanottuna aivan päin honkia (ja lujaa pusikosta läpi), niin tie on syvienkin kuoppien ja rengasrikkojen jälkeen johdattanut minut melko jäynään pisteeseen (tai enemmänkin välietappiin). Teen aivan huikeaa mutta totaalisesti erilaista työtä, jota itse olisin koskaan kuvitellut tekeväni.
Olen yrittäjä, ja itseasiassa perustin juuri toiminimen oheen osakeyhtiön, ja en olisi ikimaailmassa voinut uskoa päätyväni yrittäjäksi. Olen saavuttanut urheilu-urallani omassa näkövinkkelissäni ihan mielettömiä asioita, ja päässyt toteuttamaan sillä rintamalla niitä villeimpiä unelmia. Minulla on maailman huikein aviomies ja mitä huikeimpia ihmisiä ympärillä. Kiitos kun olette. <3

elämäni 28-vuotiaana
Body-yläosa: TÄÄLTÄ* // Housut: TÄÄLTÄ* // Aurinkolasit: TÄÄLTÄ*

Jo pelkästään viimeisen vuoden aikana on tapahtunut ja paljon, ja tuossa eilisiltana vällyjen välissä mietinkin, millaista tismalleen vuosi sitten elämäni oli, mitä tavoittelin, mistä haaveilin ja mitä siihen kuului. Näinkin lyhyessä ajassa paljon on muuttunut, kun oikein lähtee miettimään, mutta toisaalta taas ei mikään.
Elämä yllättää väkisinkin ja jatkuvalla otteella. Joskus hyvässä. Joskus pahassa. Niistä paskimmistakin keisseistä onneksi pääsee yleensä yli ajan kanssa sekä sinnikkyydellä, ja aika moni kurasattuma voi lopulta johdattaa entistä paremmalle polulle. Jotenkin haluaisin naiivisti yrittää uskoa, että kaikella on tarkoituksensa. Menipä diipiksi shitiksi, mutta sitähän se elämä toisaalta on, hah! Tulevaa ja elämää ei voi ennustaa, ja ei kai tässä auta muuta kuin pitää kahvi ja huumori mustana sekä vaalia sitä pilkettä silmäkulmassa. Elämä on meinaan liian tärkeää otettavaksi liian vakavasti.

Sähinää viikonloppuun just sulle!

TSEKKAA MYÖS THROWBACKEJÄ:
O-ou! IRC-galleriakuviani teinivuosilta!
& Miten söin teininä?

EDELLINEN JUTTUNI:
Vakioruuat, joita pidän aina kaapissa

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (14)

  1. Maija H.

    Suuret onnittelut 28-vuotiaalle!

    1. Piia Pajunen

      Iso kiitos Maija! 🙂

    2. Dada

      Osuitpa niin naulankantaan!
      Nimim. Vakityö, omakotitalo, farmariauto, viimeisen vuoden sisään.
      Sitä edeltävät vuodet melkoista seilaamistakin, välillä ilman niitä snorkkeleita sunmuita, mutta on tämäkin erikoista. Vallan erikoista. Menneet vuodet itsellä muutoinkin hyvin tapahtumarikkaita, ja ns.nopeatempoisia, tavoitellen aina jotain. Kuulostit niin siltä millaisen ajatuskuvion kanssa olen itsekin pyörinyt juurikin viime ajat.
      Terv. soontobe30

      1. Piia Pajunen

        No jep! Tiivistit tän homman aika hyvin, eli elämä on tuntuu olevan tosiaankin vallan erikoista. Aina on tavoitteet olleet korkealla, ja onhan ne edelleen, mutta on vain hämmentävää, kun ei oikeasti tiedä mitä nyt. Kun mehän kasvetaan aika selkeissä muoteissa jo pikkunatiaisesta asti, ja selkeys tuo turvaa. Nyt kun se selkeä reitti esimerkiksi opiskelujen päättymisen jälkeen onkin täynnä tuhansia haaroja, niin pistäähän se vähän hämmentämään. Varsinkin, kun nykypäivänä ei ole enää kovinkaan yleistä, että se sama työ ja ura kantaa koulunpenkin jälkeen sinne eläkeikään asti.

      Comments are closed.