BUCKET LIST KESÄLLE 2020

Tuleva kesä tulee olemaan melkoisen erilainen. Ei pelkästään sen vuoksi, että tämä tilanne nyt globaalisti ja täällä Suomenmaalla on nyt heittänyt sianpyllyä, mutta tuon kummun sisästä pitäisi poksahtaa maailmaamme tuo pieni ihminen heinäkuussa, niin pistäähän se maustetta kesään. Mutta aika kovasti odotettua sellaista!

Perutut festarit ja muut tapahtumat eivät ole omia suunnitelmia sotkeneet edes alkukesältä, koska en muutenkaan hirveästi ihmismassassa saati menossa ja meiningissä viihdy. Ulkomaillakaan en kesäisin ole tottunut pärräämään, koska Suomen kesä on itsessään niin huikea. Heitä mut siis korpeen ilman sähköjä pariksi viikkoa, niin meitsi on onnesta soikeana!

Itselle haaveilu on omanlainen voimavara, ja tarvitsen tietynlaisia ”henkisiä ankkureita”, joihin voin väsyneempinä, raskaampina ja puuduttavina hetkinä tarttua. Sellaisia edessä olevia ihania ja keveitä asioita, päiviä tai hetkiä. Nyt kun näyttäisi siltä, että näitä ankkureita voi alkaa taas oikeasti muodostamaan (esim. pääsiäisankkurista mökkeillen frendien kanssa meni tosiaan pahasti naru katki), niin ai että. Tuntuu hiton hyvälle ja huojentavalle.

Ja vaikka tykkäänkin siitä, että isot linjat elämässä on tiedossa ja hallinnassa, niin en tykkää liiallisesta suunnitelmallisuudesta. Myös perinteet vain perinteiden vuoksi ei osu omaan makumaailmaan, jos ne ei sillä hetkellä tunnukaan hyvältä. Myöskään loppukesää en edes liikaa halua hahmotella etukäteen, koska elämä sitten muotoutuu sellaiseksi mitä sen on tarkoitus beben kanssa, mutta ainakin alkukesälle olisi seuraavanlaisia settejä tarkoitus pistää toteutukseen! Katsotaan, mitä toteutuu ja mikä ei, mutta aina on kiva vähän haaveilla. 😘

BUCKET LIST KESÄLLE 2020

Syödä: kesäkeittoa, grillimakkaraa, herneitä (ja mielellään ihan järjettömän PALJON), mansikoita, avomaakurkkuja ja grillissä tehtyjä feta-pekoni-kasvisnyyttejä. Ai niin ja aurajuustoherkkusieniä grillin kautta myös, kiitos! Oi, ja sitten vielä kun bebe on pihalla, niin imen huiviini kaikki uudet ja vanhat salmiakkijäätelöt.

Käyttää huulipunaa. F*ck corona ja silleen, koska tällä huulipuna-addiktilla on viimeksi ollut mattaa huulissa aivan hävyttömän kauan sitten. Alkukesästä kirin tätä takaisin, jos on edes yksikin hyvä syy poistua pihalle.

Pöpön uintitreenit. Ollaan kesäisin aina uitettu Pöpöllä muutama lyhyt veto luonnonvesissä. Ollaan käyty Pöpön kanssa koirauinnissa, josta saatiin ammattilaisilta hyvin osviittaa siitä, miten fyysisesti treenauttaa tuollaista rukkasen kokoista koiraa fiksusti vedessä (rakastan tässäkin ”valmennusfilosofiaa” että vähemmän mutta laadulla). Hyvää fysiikkatreeniä tuolle pikkukikkareelle!

Kulkea paljain varpain. Kengät ovat yliarvostettuja. Sukkia en muutenkaan käytä edes talvella sisällä, ellei ole pakko. Nurmikko paljaiden varpaiden alla. Mmmmhhh.

Soudella. Taisin jo eräässä aiemmassa postauksessa höpötellä, että vuokrattiin kesäksi soutuvene. Tänä juhannuksena en kuitenkaan osallistu viime vuoden hapokkaaseen soutukisaan miehet vs. naiset, jossa kellotettiin kummat kiertää läheisen saaren nopeimmin. Karvas mutta täpärä häviö tuli, mutta syytän kohdalla ollutta voimakasta sivuaallokkoa. Ja miehillä oli musat mukana.

Uida ja saunoa. Koska se on ihan totta PARASTA koko Suomen kesässä hands down.

Mökkeily. Itsellähän ei ole mökkiä, mutta onneksi on frendit, hah!

bucket list kesälleGrillata. Ja vaikkei grilliä itsellä olekaan, niin tässäkin lähipiiri pelastaa. 😎 Grillissä vaan kaikesta ruuasta tulee ihan saakelin hyvää.

Konmarittaa. Just höpöttelin frendin kanssa puhelimessa, että meillä on sen verran hyvin säilytystilaa, että nuo kodin kaappien hyllyt ovat vähän hönöillen käytetty ja täytetty, kun ei ole tarvinnut liikaa miettiä. Edelleen on tyhjiä hyllyjä, mutta puolet täytetyistäkin voisi organisoida fiksummin ja ylipäätään tsekata, että tekeekö tavaralla yhtään mitään. Koska luultavasti ei tee.

Ehostaa kotia. Mutta vain sen verran, mitä jaksaa ja kinostelee. Tästä en siis sen enempää stressiä tai tavoitteita ala ottamaan, ja järjestelyt beben tuloakin varten on jo kotosalla sen verran hyvällä kuosilla, että ei tarvitse paineita tästä riipoa.

Tehdä vähemmän töitä. Tai oikeastaan vähiten töitä kesällä näin vuosikausiin, ja omistaa aika tuolle maailmaan heinäkuussa poksahtavalle bebelle. 🧁 Kesäloma on ollut itselleni aika vieras käsite, mutta nyt aion rauhoittaa kesän ihan kunnolla.

Treenata. Tää on näin entiselle henkeen ja vereen painaneelle kilpaurheilijalle ihan hurjan tärkeää henkisesti. Jos vain jossain muodossa pystyisin raskauden loppuun asti treenailemaan, niin olisin todella tyytyväinen, ja so far so good, eli hyvälle näyttäisi näkymät. Sitten taas luvassa astetta keveämpää menoa äitiysfyssarin ohjeistuksien mukaan niin kauan kuin on tarvis. Mielenkiintoinen prosessi ja ihmiskoe tästä siis tulossa.

Liikkua paljon ulkona. Aurinkoa ja ulkoilmaa. Pääsenpähän korkkaamaan nuo vaunulenkitkin tuotapikaa, eli hyvä tekosyy kuluttaa aikaa ja pärrätä iisisti pihalla.

Synttärit. Haaveilisin myös vähän siitä, että saisin järkkäiltyä edes pienen pienet ja iisit synttärit elokuussa (pyöreitä meinaan poksuu, *pop*). Viime elokuussa olin järkkäämässä isompiakin synttärikemuja, mutta jouduin silloin(kin) juhlat perumaan, koska elämä nyt sattui vetämään aika ison voltin tällöin. Juhlafiilis oli niin sanotusti aika kaukana. Pitää vielä katsella, että mikä tilanne elokuussa Suomessa on, mutta jos edes pienet ja chillit, mikäli yleinen keissi on hallinassa tämän maan sisällä. Enkä nyt muutenkaan ole mikään raikuvien kekkereiden ystävä. 😀

Fila Turtle-T-paita: *TÄÄLTÄ

Oh gosh, miten tavallisen kuuloisia juttuja. Mutta siksi juuri niin IHANAN kuuloisia asioita kesälle, ja tarvitsen kyllä juuri tällaista. Tavallisuutta. Olemista. Kevyttä puuhastelua ja rötväämistä fiiliksen mukaan. Aina kun ei jaksa suorittaa tai juosta asioiden perässä. Tai mä en ainakaan jaksa.

Ja tajusin oikeastaan juuri, että olen tuntenut itseni oikeasti palautuneeksi ja keveäksi viimeksi viime kesänä. Tämä juuri ennen kuin elämä iski pahinta eteen, ja siitä kaikesta tässä toivutaan edelleen, vaikka välillä tässä pissin vahingossa itseänikin silmään reteän luonteeni puolesta. Henkisen kuormituksen ristituli on kuitenkin ollut moneltakin suunnalta aika hurjaa, eivätkä nämä kevään erityisolosuhteet ole varsinaisesti tässä auttaneet. Eli valoisasti ja huojentuneena haaveillen kohti kesää, lämpimiä kesäiltoja sekä kaikkea sitä uutta ja ihanaa. Jota niin kovasti on jo odotettu. <3

Paukkuja uuteen viikkoon! ☀️

TSEKKAA MYÖS:
Myyttejä sometyöstä – Helppo raha & huolettomuus

EDELLINEN JUTTUNI:
Vakkari arkimeikki – Mitä meikkejä käytän?

VALMENNUKSET:
Prove-valmennukset

Kommentit (4)
  1. Täällä taas huulipuna on tän koronakevään ykkösilahduttaja 😍
    Teen töitä kotona, reenaan kotona ja oon toooooosi paljon kotona, niin aina kun poistun ulos (lenkille, pyöräileen, kauppaan, ratsastaan, ihan mihin vaan) minä tällään sen kirkkaan punan huuliin ilostuttamaan! Vappuna tälläsin sen yksikseni kotisohvallekin 😅

    Muutoin odotan hyvin samanmoisia juttuja kun sä plus auringossa makaamista kirjaa lukien, ai että! Tänään paistoi ja neljä tuntia levytettiin kaverin kanssa ja haisteltiin aurinkorasvan tuomaa ihanaa kesäfibaa, vaikka asteita tais olla +9 😅

    Lähialueen ja lähikaupunkien luontoreitti on tulleet jo keväällä pirun tutuiksi, mutta niissä kyllä kesänkin viihtyy tallomassa! Festarit jne. ei muakaan harmita – ei liiemmin kuuluis muutenkaan elämään.

    Mulla on eka palkallinen kesäloma sitten vuoden -09 jälkeen nyt käsillä, ja vaikka se pitääkin pitää koronan vuoksi kahtena kahden viikon pätkänä (heinä&syys), niin oon niiiiin happy!

    Ai että, kesä tule jo ♥️♥️

    1. piiapajunen
      17.5.2020, 20:34

      IHANA toi huulipunapiristys! 😍 Ois ehkä itekin vaan pitänyt väkisin läimiä sitä väriä huuliin vaikka neljän seinän sisällä, heh.

      Ja toi aurinkorasvan tuoksu on jotain niin ihanaa auringon kuumentamalla iholla. Oo. Saitpa mut vielä entistä enemmän haaveilemaan kesästä, ja TULISPA SE JO ❤️

      + Hei aivan ihanaa, palkallinen kesäloma!!

  2. Sulla on kyllä kaikista bloggareista paras ulosanti. Ai että tykkään lukea sua! 😂

    Onko suositella hyviä äitiyscollareita? Siistit ja nätit! Ja mahan kunnolla peittäviä. 😊

    Noiden nyyttien ohje? Mitkä on susta parhaat grilleherkut postausta odotan myös kun kesä lähestyy. 😅

    1. piiapajunen
      18.5.2020, 17:14

      Voi veljet, kiitos! Tulipa tästä kommentista hyvä mieli 😘

      Mulla ei oikein collareihin ole mitään suosituksia, kun olen enemmän trikookansaa, ja käytössä on siis tasan kahdet äitiysytrikoot (ja joskus yhdet ylihinnoitellut äitiysleggarit). Tai itseasiassa tilasin muistaakseni jo viime kesänä nuo yhdet ”collarin tyyliset” ohuehkot pussilahkeiset äitiysolohousut netistä, kun bongasin alesta kymmenellä eurolla, mutta en kuollaksenikaan muista, että mistä ne olivat. Ja taisi olla poistokamaa, mutta olivat kyllä hyvät! 😅

      Nyyttien ohje pitäisi laittaa omana postauksenaan! Tän voisin testata kyllä ihan uunissa tehtynä itsekin (ilman grilliä) ja pistää sitten jakoon. Omnom.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *