15 x ASIAT, JOTKA KETUTTAVAT SUHTEETTOMAN PALJON

On se vaan niin, että toisinaan ne sellaiset pikkuruiset ärsyttävät asiat nyppivät ja turhauttavat kohtuuttoman paljon. Niin, että jopa itseäänkin alkaa lopulta huvittamaan, kun turhautuu ja päätyy puhisemaan oman pään sisällä vähän turhankin mitättömistä.

Jos kuitenkin oikeasti kiristää pinnaa pahemman kerran ja sarkasmi ei kuulu ykkösosa-alueisiisi, niin suosittelen skippaamaan koko tämän kertaisen setin. Eli suomeksi: ei se nyt oikeasti niin vakavaa ole. 😉

15 x Asiat, jotka ketuttavat suhteettoman paljon

Kun juustoa höylätään epätasaisesti ja vain keskeltä. Rai-vos-tut-ta-vaa.

Kun noin 25 vuotta myöhemmin päätät kuunnella Spotifysta Jari Sillanpään Pariisi-Helsinki-biisiä, ja tuskastut yli puolen minuutin introon.

Kun testaat ”terveysherkkureseptiä” ja se maistuukin ihan sahanpurun ja ydinjätteen sekoitukselta.

Ihmiset, jotka eivät osaa painaa suojatien “valonappia” liikennevaloissa. Ja parkkeeraavat laumana samalla sen pömpelin eteen odottelemaan ja ihmettelemään, kun valot eivät vaihdu.

Kun nilkkasukat rullaantuu kumppareissa. Every. Single. Time.

Sellaset pikkasen huonot nilkkasukat. Ne sellaiset, joista et tykkää yhtään, ja jotka valitset sukkalaatikosta vain, jos on ihan pakko. Et kuitenkaan halua hävittää niitä, koska ne eivät ole rikki, joten siellä laatikossa ne pyörii.

Kun menet kauppaan ostamaan vessapaperia, ja ostat kaikkea muuta paitsi vessapaperia.

Lusikka dippiastiassa. Niinkun oikeesti. Tiellä joka ikinen kerta kun isket sipsiä tai porkkanatikkua astiaan. Miksei dippiä vaan voi pyöräyttää kerralla kuntoon, ja ottaa lusikkaa pois kun aletaan napostelemaan, ettei tarvitsisi koko aikaa väistellä metalliesineitä. #rankkaelämä

Kun hiukset jäävät laukun olkahihnan väliin. Ja hirveä rimpuilu ja kasa pakkoliikketä, että saat ne hiukset vapautettua.

Kun hiukset jäävät vetoketjun väliin. Ai saateri. (Btw: Salilla hiusten jääminen jumiin taljaan on myös melko ikävän tuntuista)

Pikkukivi kengässä. Ja kun olet ravistellut sitä 12 kertaa sieltä pois, mutta mystisesti se hengaa edelleen mukana.

Ihmiset, jotka kulkevat maski nenän alla. *tähän se meemi, jossa kikkeli roikkuu ohi kalsareiden vyötärön*

Kun tiputat rahkapurkin jääkaapista lattialle, ja se levähtää jalkojen juureen “sillein ihan sairaan ärsyttävästi”.

Kun elmukelmu menee AINA ryttyyn, eikä koskaan asetu nätisti, jos sitä johonkin tarvitsisi.

Ihmiset, jotka tulevat rahoittavalle pilatestunnille supisemaan ja juoruilemaan. Kun haluaisit rahoittua ja keskittyä tekemiseen, mutta joudut kuuntelemaan ihmisrivien yli, miten Reetta on vaihtanut työpaikkaa ja muuttanut yhteen uuden miehen kanssa. 😀

No juu. Eipä mulla muuta. Älkää ottako vakavasti. En ota minäkään. 🙂

Mistä asioista sulla menee rillit huuruun ja panta kireälle, vaikkei tosiaankaan tarvitsisi? 😀

Reteää viikonlopun odotusta! 

EDELLINEN JUTTUNI:
Miten lisätä kasviksia ruokavalioon?

VALMENNUKSET:
Prove-valmennukset

hyvinvointi onnellisuus
Kommentit (36)
  1. Huh, kylläpäs nousi sykkeet näitä lukiessa 😀
    Yksi mikä saa itsellä karvat pystyyn on se kun odotat jonossa kaupan kassalla, kaiuttimista kuuluu ”Kassoille tarvitaan lisää henkilökuntaa” -kuulutus, toiselle kassalle saapuu työntekijä ja eiköhän siinä jonon vieressä seiso tai saavu juuri paikalle joku uuvatti joko kiiiiilaa vauhdilla sujuvasti koko jonon ohi eikä edes vaivaudu ajattelemaan josko jonossa olijat voisivat mennä ensin.

    1. sudenkorento
      15.10.2020, 21:38

      Siis ARRRRGH tämä! En ymmärrä miten kukaan voi perustella itselleen, että tää on ok. Ja yllättävän moni on sitä mieltä et se on, kun he nyt vaan sattui tulemaan paikalle sopivasti ja ei oo heidän vika et muut on joutuneet jonottamaan. Ei toki ookaan, mutta en käsitä miten voi oma napa olla niin tärkeä.

      Näköjään lähti heti itselläkin verisuonet pullistumaan pelkästä ajatuksesta 😂

    2. Tän takia oon aina myyjänä noissa tilanteissa, että “SEURAAVA JONOSTA voi tulla tänne” 😜

    3. Hahaha! Mulla taas näissä tilanteissa menee hermo, kun seisot itse siinä jonon perässä, ja kaikki edellä olijat jäävät uumoilemaan, että mihinköhän se aukeaa ja pitäisikö mennä vai jäisinkö sittenkin tähän ja mitään ei tahahdu, kassa seisoo tyhjänä ja lopulta se täyttyy juuri näistä muista ihmisistä, jotka eivät ole kerenneet edes seistä jonossa. 😀 😀 😀

  2. Kohta 1-199:
    Ihmiset, jotka jaksavat jauhaa maskeista ja koronasta joka hiton päivä.

    1. Elämme raskaita aikoja ystävä hyvä 😀

Kommentointi suljettu.