17 x PÄÄSIÄISENÄ – Tunteita, oivalluksia ja palautumista

Korona teki pääsiäisestä hieman erilaisen. Vaikka olisi ollut ihan sairaan ihanaa hönöillä frendien kanssa mökillä, lämmittää pihasaunaa ja säätää keskenään (sielläkin) eristyksissä, niin täytyy sanoa, ettei tällainen pääsiäinen kotimotissa ollut yhtään hassumpi. Ei minkään tason aikatauluja, eikä kiire yhtään mihinkään. Ei velvollisuuksia, eikä duuneja. Mitä nyt tänään tulin blogin päivittämään, koska oikeasti teki mieli. Eli ilmeisesti lepo ja rötvääminen on tehnyt tehtävänsä.

Pääsiäisestä onkin tullut mulle viime vuosina ihan uudella tapaa tärkeä pyhä. Koska olen huomannut, että sen tarjoama kiireetön pysähdys keskelle kevättä on tullut aina todella tarpeeseen. Tässä kasa asioita, jotka tekivät tästä pääsiäisestä oikeastaan aika todella ihanan (ja tarpeellisen), vaikka kyllähän tässä on taas tunteita pyöritelty laidasta laitaan. Mutta sekin on ollut tärkeää.

NYT PÄÄSIÄISENÄ

Puhuttiin miehen kanssa paljon. Menneistä, tulevasta, iloista ja suruista. Viime kesästä ja syksystä. Peloista ja haaveista. Siitä, mikä on ollut tärkeää, ja miten monet asiat on kokenut.

Kävin kaupassa ekaa kertaa kuukauteen. Tuntui ihan hassulta lähteä ihmisten joukkoon näin pitkän ajan jälkeen. Mulla oli siis ollut kurkku on-off-kipeänä jo jonkin aikaa, niin senkin takia olen halunnut vältellä ihmisten ilmoille poistumista.

Veimme hautausmaalle muistolehtoon kynttilän pienelle pojallemme. Hän olisi ollut nyt kolme kuukautta. Ikävä on luja, ja välillä tuntuu, että se vain kasvaa.

Ollaan pelattu meidän pelikahvilasta vuokratulla PC:llä frendin ja tämän poikaystävän kanssa ysäri-startegiapelejä tuntikaupalla. Matseja taitaa olla plakkarissa 6, joista voitin 5. Ai että!

Kokosimme pinnasängyn, joka on odottanut puoliksi koottuna yli kolme viikkoa uutta osaa viallisen tilalle.

Samalla kuunneltiin äänikirjaa ”Sapiens -Ihmisen lyhyt historia”, ja ihmeteltiin ihmiskunnan omituisia itsestäänselvyyksiä. Vahva suositus tuolle kirjalle.

Aloin neulomaan itselleni lapasia. Ja bebelle villasukkia. Korona made me do it.

Söin suklaamunia. Töhnämunia ja pikkumunia. Parhaimmaksi osoittautuivat Lidlin belgialaisten pikkumunien lajitelma sekä Maraboun töhnämunat (ne ”normaalit”). Vähän Ässä-Mixejäkin maistelin.

Vaihdettiin puhtaat lakanat. Parhautta.

pääsiäisenä

Köllittiin aamulla (ja välillä iltapäivisinkin) pitkään sängyssä ja katseltiin sarjoja kahvia hörppien. Moottoroidut sängyt on kyllä ollut paras investointi taannoin vuonna 2015. Ah.

Katsottiin Netflixistä Rahapajaa ja Bel Airin prinssiä. Ja Ruudusta Lapsi tuntemattoman kanssa sekä telkkarista sattumalta Kaappaus keittiössä. Todella harvoin tulee tsekkailtua, mitä telkkarista tulee (edes jälkikäteen streamattuna), ja nyt siihenkin oli aikaa.

Laitettiin hyvää ruokaa. Tein myös bravuuriani riistapataa pitkään uunissa hauduttaen. Mies taikoi kylkeen perunamuussit, ja kombo kyllä toimi!

Testailtiin vähän erilaisia järjestyksiä makuuhuoneissa. Tehtiinkin pieniä muutoksia tulevia järjestelyitä ajatellen.

Bongasin itseltäni ensimmäistä kertaa ”linea negran”. Sen tumman viivan, joka useille piirtyy alavatsan poikki raskauden edetessä.

Poljin parina päivänä spinnivedot. Ja bodailin kotosalla lisäpainoilla. 100 toistoa lattiapenkkiä kyllä tuntui rintalihaksissa.

Totesin, että olen ollut raskaana vuoden sisään yli 300 päivää. Aika hurjaa.

Soiteltiin parina aamuna kavereille aamukahvipuheluita. Juotiin kahvia, hörpittiin smoothieta ja jauhettiin shaibaa.

Ihanaa loppupääsiäistä sinne ja paukkuja uuteen “lyhyeeseen” viikkoon!

KURKKAA MYÖS:
Burrito Bowl-resepti – Helppoa, freesiä ja hyvää!

EDELLINEN JUTTUNI:
Kumpi todennäköisemmin? Minä vai mies?

VALMENNUKSET:
Prove-valmennukset kotitreeni-lisätarjouksella!

hyvinvointi mita-minulle-kuuluu onnellisuus
Kommentit (2)
  1. Tykkäsin tästä postauksesta ja lujaa! Sun blogi on mun lemppari ja sä oot vuodesta toiseen yhtä inspiroiva tyyppi ☺️ hyvää kevään jatkoa teidän koko perheelle! T. Pitkäaikainen lukija

    1. piiapajunen
      15.4.2020, 11:14

      Oi vitsit! Aivan ihana kuulla <3 Tulipa tästä ihan sairaan hyvä fiilis, joten KIITOS ja ihanaa kevään jatkoa sinnekin! ☀️

Kommentointi suljettu.