Voiko ilman liikuntaa laihtua?

Ei ole ihan täysin tuulesta temmattua, että vatsalihakset tehdään keittiössä. Vaikka kyseessä on vanha klisee, on siinä mukana paljon totuutta.

Mitä jos liikunnalle ei ole aikaa?

Olen valmentanut paljon erilaisia naisia ja miehiä ja tiedän, että joskus arki on yksinkertaisesti niin kiireistä, että liikunnalle ei jää aikaa. Liikkumattomuuteen voi olla muitakin syitä, kuten esimerkiksi sairaus tai väsymys, joka meinaa painaa sängyn pohjalle vaikka kuinka yrittäisi saada itseään liikkumaan. Tälläisissä tilanteissa liikkumattomuus voi olla jopa parempikin juttu, koska kroppa on usein sillon stressitilassa. Varsinkin kovatehoinen liikunta saa silloin kropan käymään ylikierroksilla, joka ei ainakaan edesauta palautumista.

Näissä ja vastaavissa tilanteissa ajatus painonpudottamisesta voi tuntua mahdottomalta ja saavuttamattomalta. Näin se ei kuitenkaan ole – painoa on nimittäin mahdollista pudottaa myös ilman liikuntaa.

voiko ilman liikuntaa laihtua - miten laihtua ilman liikuntaa

Käsitykset liikunnan merkityksestä ovat muuttuneet

On ehkä hiukan huolestuttavaakin mihin suuntaan liikunnan ohjeistus on viime vuosina mennyt. Monella luokseni tulleella asiakkaalla on todella sitkeässä se käsitys, että liikuntaa tulee harrastaa älyttömiä määriä, jotta voi laihtua. Monella loksahtaa leuka, kun lähettämässäni valmennuksessa ei olekaan tarvetta käydä treenaamassa joka päivä. Tämä johtuu siitä, että 80% painonpudotuksesta tai mistä tahansa muusta ulkonäöllisestä tavoitteesta saavutetaan ruokavalion avulla.

On esimerkiksi turha käydä salilla lihasmassan kasvatuksen toivossa, jos ruokavalio ei ole kunnossa – näkyviä tuloksia ei silloin yksinkertaisesti tule.

Tämän vuoksi moni saattaakin käydä salilla monia vuosia, treenata lujempaa kuin kukaan muu, mutta siitä huolimatta tulokset eivät ole näkyviä.

Millaisella ruokavaliolla laihtuu?

Kuten ei treenienkään, ei ruokavalionkaan suhteen kannata mennä äärimmäisyyksiin. Paino alkaa monesti tippua lähellä omia ihannekaloreita, joka tarkoittaa sitä, että koko ajan ei tarvitse kärvistellä nälässä. Monesti tehdäänkin se virhe, että ruokavaliosta nipistetään kaikki mahdollinen pois ja sitten kärsitään niin paljon, että ruokavalio on pakko lopettaa syömällä ohi.

Kroppa on niin fiksu, että se kyllä nappaa takaisin kalorit, jotka on siltä pidemmällä aikavälillä riistetty.

Liian vähäinen syöminen onkin useimmiten syynä siihen miksei paino ole lähtenyt tippumaan. On hyvä kiinnittää huomiota myös arkeen, jossa voi boostata painonpudottamista paljonkin. Yksi parhaimmista rasvanpolttovinkeistäni on nukkua riittävästi. Sen parempaa laihdutuskeinoa ei ole olemassa. Kun nukumme riittävästi, kehon hormonitoiminta toimii optimaalisesti ja kroppa ”uskaltaa” päästää ylimääräisistä rasvoista irti.

Tästä voikin tiivistää, että jos mielii pudottaa painoa, ovat oikeanlainen ruokavalio ja riittävä uni siihen tarvittavat asiat. Kuulostaa loppujen lopuksi aika yksinkertaiselta, eikös? Jos kaipaat apua oikeanlaisen ruokavalion laadintaan, ota minuun yhteyttä: pakarinen.pauliina@gmail.com. Olen auttanut urani aikana lukuisia naisia pääsemään kuntoon, jo pelkän ruokavalion avulla.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *