Pauliina's fit world
Pauliina's fit world

Viimeiset herkuttelut ennen kiristelyä

Kaupallinen yhteistyö: Wellcamp

Viimeisimmästä dieetistä onkin vierähtänyt sen verran aikaa, etten itseasiassa edes muista sen ajankohtaa. Olisiko se jopa ollut vuonna 2017, kun viimeisin bikini fitness -dieetti loppui.

Tämän vuoden rennompi ote syömisissä ja treeneissä näkyy vyötäröllä. Paino ei ole niinkään noussut, mutta nykyinen kehonkoostumus ei miellytä itseäni. Jos jenkkakahvoista saa napattua kiinni niin tiedän, että on aika hiukan kiristellä. Pieni pehmeys on vain mukavan näköistä enkä enää haluaisi vetää itseäni kisakireäksi muuta kuin aikomuksena kilpailla.

Tällä hetkellä mulle riittää noin neljän tai viiden kilon painon pudotus, joka saa pudota rasvamassasta pois. Mulla ei ole varsinaisesti tarvettaa laihduttaa, joten kovin radikaaleja keinoja ei tarvitse ottaa käyttöön. Suunnitelmallisuutta ja kärsivällisyyttä se kuitenkin vaatii.

Mielestäni jokaisen on hyvä seurata omaa vyötäröään ja rasvan kertymistä sille säännöllisin väliajoin. Monen kohdalla juuri vyötäröltä näkee elämäntapojen vaikutuksen. Vyötärön kohdalla sijaitsee myös sisäelinten ympärillä oleva rasva, joten pidän tiettynä oman terveyden merkkinä sitä, että en kerrytä laardia vyötärölle.

dieetti-rasvanpoltto-sali

Suhtaudun syömiseen ja herkutteluun rennosti, mutta asetan itselleni tiettyjä rajoja. Jos viikonloppuna tilaa ruokaa kotiin niin viikon syö puhtaasti. Se auttaa hallitsemaan painoa. Jos jokaisen herkkupalan pistää suuhun mitä näkee niin kyllä se paino alkaa nousta nopeasti. Olen syönyt viime vuosina myös yhä enemmän intuitiivisesti. Tiedän milloin esimerkiksi tiettyjä ravintoaineita on tullut päivän aikana syötyä tarpeeksi, jolloin loppupäivästä en syö niitä niin paljoa. En käytä mitään kalorilaskuria vaan muistan ruokien ravintoaineet hyvin myös ulkoa – personal trainerin työn kirouksia.

Nyt koostin itselleni ruokavalion, joka lähtee samantien käyttöön. Tämä on mun ns. dieettiruokavalio, jolla lähden pudottamaan rasvaa. Ruokavaliossani on tällä hetkellä 2000 kaloria ja liikuntaa tulee salista 3-4 kertaa viikossa sekä sen lisäksi alan tehdä aamuaerobisia kolmesti viikossa. Yleensä näillä toimenpiteillä painoni alkaa tippua ja sen enempää rykimistä ei tarvitse tehdä. Jos haluaisin lähteä tavoittelemaan kisakuntoa niin silloin lisättäisiin pikkuhiljaa viikko viikolta liikunnan määrää ja vähennettäisiin ruokaa.

Olen todella kiitollinen, että mulla on aina ollut kroppa, joka toimii hyvin. Mulla on myös kroppa, joka vastaanottaa salitreeniä ja pystyn edelleen muokkaamaan jonkin verran kehoni lihasmassaa, vaikka varmasti aika lähellä maksimia se on mitä voin luonnollisesti saavuttaa.

joulu-viini-lasit-dieetti
Minijoulun tunnelmaa. En tajunnut ottaa meidän ihanista ruoista kuvia!
joulu-dieetti-ruokavalio-rasvanpoltto
Herkkuja ja lahjoja

Kun paino tippuu muutaman kilon, tulee olosta kevyempi ja tälläinen kiristely toimii myös hyvänä kropan puhdistuskuurina. Kahden viikon välein aion herkutella ja muuten pysyn ruokavaliossa ja treeneissä. Kiristelyn ollessa käynnissä tulee automaattisesti syötyä enemmän kasviksia ja vihanneksia, joka myös osaltaa piristää mieltä ja kroppaa.

Vietimme eilen miehen kanssa ”minijoulua” ja myös oikeana jouluna aion herkutella, mutta sen jälkeen lähtee kunnolla käyntiin 6-8 viikon kiristely kohti Dubaita ja lomaa 🙂

Haluaisitko säkin aloittaa kiristelyn tai isomman elämäntapamuutoksen? Mun tiimissä on tilaa muutamalle uudelle etävalmennettavalle. Voit aloittaa sulle sopivana ajankohtana joko joulu- tai tammikuussa. Saat nyt 3 kuukauden henkilökohtaisen etävalmennuksen hintaan 179€ (norm. 249€), kun lunastat tarjouksen joulukuun aikana 🙂 Katso lisätietoja täältä.

Kommentit (6)

  1. Merkurius

    Onkohan sull pikkusen vääristynyt kehonkuva kun koet, että tuosta pitäisi laihduttaa, vai haetko vaan huomiota?

    1. pauliinafitworld

      Kyllä siellä jenkkakahvoissa on se pieni vara, mistä voi ottaa pois 🙂 Jos ei ole tarkkaa silmää niin ei välttämättä osaa sitä katsoa. Mulla on tulossa tammikuussa eräs tosi tärkeä juttu, jossa haluan olla kunnossa eli kunnon tavoite on tätä varten 🙂

    2. A

      Toivottavasti osaan muotoilla kommenttini oikein, sillä tarkoitus ei ole todellakaan loukata. Olen vain ennenkin miettinyt, että kun moni niin sanottu hyvinvoinnin asiantuntija (esim. PT) mainostaa noudattavansa itse tasapainoista ruokavaliota ja kohtuus kaikessa jne. Niin miksi sitten kuitenkin tuleekin tarvetta ”kiristellä” tai ”pudottaa ylimääräisiä”? Jos painoa/rasvaa on tullut lisää eikä voida hyvin, niin eikö se silloin nimenomaan ole merkki siitä, ettei ruokavalio olekaan ollut niin onnistunut? Vai onko kyse jonkinlaisesta tarkoituksellisesta lihaksenkasvattamisbulkista, jonka yhteydessä kylkeen on kertynyt vähän ylimääräistä?

      Muutenkin mietityttää kuinka syömisestä on tullut nykyään niin hirmuisen vaikeaa. Itse olen pyrkinyt unohtamaan kaikki paperille laaditut ohjeet sun muut ja luottamaan kehon omiin viesteihin, eli juurikin tuohon sinunkin mainitsemaasi intiutioon. Voihan joskus olla isompi/pienempi nälkä tai tehdä mieli ihan eri juttuja kuin paperilla lukee! Toki jos keho tuntuu huutavan koko ajan vain suklaata tms. niin ehkä silloin kannattaa huolestua ja todeta kärsivänsä todennäköisesti jostain puutteesta 😀

      Oikein ihanaa joulua sinulle! 🙂

      1. pauliinafitworld

        Mä oon herkutellut hyvin hyvällä omallatunnolla viimeiset puoli vuotta, joka näkyy kropassa vaikka kuinka viikolla söisi puhtaasti. Ei siis mitään sen kummempaa 🙂 Tottakai jos olisin herkuttelematta kokonaan ei ”turhaa” rasvaa kertyisi kroppaan. Jokaisella on se oma ihannepaino, jossa tuntuu parhaimmalta ja mulle se on tällä hetkellä pari kiloa vähemmän. En perusta bulkeista. Kerran olen vetänyt sellaisen 10 kilon bulkin ja siinä hommassa ei ole mitään järkeä. Vauhdikas vuosi vain verottaa 😉

        Ihanaa joulua myös sinulle! 🙂

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *