Vihdoin se tankkauspäivä!

Tässä istuskelen maha täynnä mun pihviaterian jälkeen. Tänään on siis tankkauspäivä, joka ei kylläkään tässä tapauksessa tarkoita kasaa herkkuja ja sokeria. Ainut herkku, mitä minulla tälle päivälle on, on Nutella. Tosin siinä sitten taitaa olla niitä kaloreita ainakin parin suklaakakun edestä 😀 No, pakko hillitä itseään, ettei ihan koko purkkia tule vedettyä.

Aamu alkoi ihanan rentouttavasti, kun suuntasin hierontaan. Tänään oli vuorossa alakroppa ja eilen olin hieromassa yläkropan. Tuntuu, että olen kuin uusi ihminen näiden hierontojen jälkeen. Katsotaan, että mitä tämä hieronta + tankkauspäiväcombo tulee tekemään lauantain kunnolle. Kuntohan on aina vähän arvoitus ja lopullisesti sen näkee vasta lavalla. Kisakropan luominen onkin siis aikamoinen taiteenlaji ja pienetkin asiat voi vaikuttaa sen onnistumiseen.

Olen ollut jotenkin todella hyvällä tuulella kaksi viimeistä päivää. Tänäänkin hieronnasta tullessani juttelin ihan tuntemattoman vanhan naisen kanssa koko ratikkamatkan ja juttuhan alkoi siitä, kun nainen kehui mun kenkiä 😀 Siitä se juttu sitten lähti ja puhuttiin asioista välillä matkailu ja politiikka.

Ehkä tähän minun hyvään fiilikseen vaikuttaa myös mieheni sanat ennen kuin eilen mentiin nukkumaan. Olin nukkunut eilistä edeltävän yön todella huonosti, ehkä korkeintaan kolme tuntia. No, koko päivä meni vähän sumussa ja illalla pesin sitten meikit ja hengailin oloasussa kotona menossa nukkumaan. Tuntui, että oli samaan aikaan huono vartalo -ja naamapäivä ja kaikkea siltä väliltä. Sitten mies katsoo minua suoraan silmiin ja tokaisee:

”Sä olet kyllä niin kaunis”.

Oikeesti melkein pari kyyneltä tirautin siinä, kun kuulin noi sanat. Rakastan miehessäni juuri tuota piirrettä, että hän osaa yllättää sanoillaan tai teoillaan, koskaan ei tiedä mitä on tulossa.

Mä en ole ennen ollut kauhean hyvä kokki ja kun aloitin fitnesstouhun niin söin rehellisesti pelkkää kuivaa kanaa, pastaa ja maitorahkaa, koska en ymmärtänyt, että terveellinen ruoka voi olla myös monipuolista. Kun tapasin mieheni niin meni ”fitnessruuatkin” ihan uusiksi. Olen oppinut kokkaamaan salaatteja, paistamaan pihvejä, tekemään kanaa varmaan kymmenillä eri tavoilla ja oppinut syömään varmaan kymmentä uutta hedelmää ja rasvan lähdettä, kuten pähkinöitä ja auringonkukansiemeniä, mieheni ansiosta.

Ja tässä se mun itse paistama pihvi!
 
Ajattelin, että voisin täällä blogissa jakaa joskus parhaita reseptejä meidän tekemiin ruokiin. Espanjassa olessamme meillä oli aikaa myös kokata, joten siellä päivittäiset ruuat oli todella monipuolisia. Ja voi että sitä lihavalikoimaa on ikävä ja niitä hintoja! Suomessa on ruokakaupoissa lihan kanssa se ongelma, että kaikki on niin uitettu marinadissa, että oma mahani ei ainakaan enää kestä niitä, kun se on tottunut puhtaaseen ruokaan. Espanjasta sai kyllä myös maustettua lihaa, mutta maustetta oli vain lihan päällä ja sopivasti. Ravintolassakaan lihan kanssa ei ollut turhia kastikkeita. Kerrankin tilattiin lihalautanen, jossa oli varmaan viittä erilaista lihaa, mutta ei yhtään kunnon kastiketta. Lihat oli kuitenkin tehty niin hyvin, että ne olivat hyviä ihan melkein sellaisenaan. Ja siis kyllä, olen dieetillä käynyt myös ravintolassa muutaman kerran. Mutta dieetillä täytyy vain osata tilata oikeanlaista ruokaa ja välttää turhaa rasvaa. 
 
 
 
 
 

 

Kommentit (2)
  1. Moi! Asut ilmeisesti pääkaupunki seudulla? Saanko udella missä käyt hierottavana? Mun pitäis tässä lähiaikoina käydä hierojalla ja on kyllä niin hakuammuntaa koko touhu, kun ei yhtään tiedä minne suuntaan lähtisi 😀 Onko sinulle muodostunut vakio hierojaa / paikkaa mitä suosittelisit? 🙂

    1. Pauliina Pakarinen
      21.9.2014, 17:55

      Moikka! Joo asun Helsingissä. Saa kyllä kysyä. Mä oon käynyt oikeastaan vaan Suomen urheilijahierojaopiston hieronnoissa, kun itselläkin on vielä vakiohieroja hakusessa. Kaikki hieronnat on ollut siellä kyllä hyviä, että paikkaa voin kyllä suositella 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *