Pauliina's fit world
Pauliina's fit world

Onpahan ollut viikko

Tällä tai oikeastaan viimeisimmillä viikoilla on koeteltu oikein olan takaa. Takana on elämäni varmaan tähän asti stressaavimmat viikot, kun on saanut painaa töitä 24/7. Aloitan aamulla kun herään ja usein vielä puolen yön aikaan löydän itseni istumasta koneella.

Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö saattaa kuulostaa helpolta hommalta, mutta sitä se ei todellakaan ole kun tavoittelee parhaimpaa numeroa. En edes halua tietää kuinka monta tuntia olen uhrannut työn tekemiseen, mutta veikkaan, että ainakin yli sata tuntia tämän ja viime kuun aikana. Siihen päälle vielä muut kouluhommat, työt, blogi ja vaikka mitä.

Kaiken tämän päälle tulin TAAS kipeäksi ja veikkaan sen johtuvan suurimmaksi osaksi tästä kamalasta stressistä, jonka kourissa olen ollut pitkään. Maanantaina on isoin työ ohi, kun lähetän työn arvioitavaksi. Sen jälkeen on vielä pari verkkokurssia ja tenttiä ja sitten se olisi siinä. En olisi uskonut, että loppujen lopuksi vedän tämän koulun loppuun näin kunnialla.

Löysin opparin avulla uuden mielenkiinnonkohteen ja ehkä tulevaisuudessa myös ammatin, nimittäin somekonsultti. Sellainen ajatus on alkanut muhia päässä ja asiantuntijuutta on saanut kehittää tässä työtä tehdessä. Paljon on vielä opittavaa, mutta palan halusta aloittaa. Vielä ei ole uuden asian aloituksen aika, mutta ainakin tiedän, että mitä aion todennäköisesti tulevaisuudessa lisätä tähän valmentajan työn ohelle 🙂

Vaikka hommaa riittää niin muuten tämä viikko on ollut aivan ihana. Olemme viettäneet paljon aikaa miehen kanssa (ollaan käyty kaksi kertaa tällä viikolla lounaalla ulkona) ja keskiviikkona oli leffapäivä (Infinity War oli uskomattoman makea leffa). 

Sushi.ruokavalio.lounas
Sushi on ihan yks lemppareista kun käy ulkona syömässä!
Pitaleipa.ruokavalio.flunssa
Eilistä ”herkkua” kotona

Maanantaina tein vielä hyvän jalkatreenin ja sen jälkeen iski flunssa ja olen ollut neljän seinän sisällä, jos ei lasketa muutamaa kauppareissua ja lounaita & leffaa mukaan.

Finnkino.pauliinapakarinen
Tässä leffaan menossa

Itseeni on iskenyt laiskuus sen verran, että tehtävälistan ollessa lähinnä mahdoton en ole saanut raahattua itseäni kotisalille treenaamaan. Puolen tunnin bussimatka tuntuu liian pitkältä. Se on vain tekosyy ja täysin korvattavissa ja sen vuoksi ostin salikortin salille, joka sijaitsee kahden minuutin kävelymatkan päästä kotoa. Mikään ei ole parempaa kun lähteä vaikka heti aamusta salille, tulla kotiin suihkuun ja aloittaa työt virkeänä.

Voi että kunpa parantuisin pian ja pääsisin taas treenaamaan! Jospa kroppa kestää treeniäkin paremmin kun ensi viikolla ja viimeistään toukokuun aikana nämä kouluhommat helpottavat.

Olen tässä irtaantunut myös somesta jonkin verran, koska ei ole ollut yksinkertaisesti aikaa roikkua siellä. Toki some on mulle myös työ, mutta normaalin somettamisen sijaan olen kirjautunut Facebookiin ja Instagramiin korkeintaan kerran päivässä. Aiheita en tosin pääse karkuun, koska somesta kertoo oppari, joten aihetta on lähestytty ties mistä kulmista menneiden kuukausien aikana 😀

Nyt tulikin purettua oikein kunnolla kuulumiset tänne blogiin. Blogikirjoittamista on myös ikävä. Kiireetöntä ja luovaa sellaista. Tämä ajanpuute on vienyt aikaa myös blogilta, mutta onneksi kohta sekin korjaantuu, koska bloggaaminen on edelleen ihanaa monenkin vuoden jälkeen. 

Hei jos sua kiinnostaa terveellinen pannukakku resepti niin sellainen on nyt Wellcampin blogissa. Sillä voi herkutella vaikka joka päivä ja lähtee makeanhimot! 🙂

Edellisessä postauksessa kerroin mielipiteeni kilpailemisesta kahdessa eri lajissa Fitness Classicissa

Seuraa minua

Instagramissa: pauliinafit

Facebookissa: Pauliina Pakarinen

Löydät valmennukset täältä: Wellcamp

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.