Miksi pakotan itseni suorittamaan?

Viimeisin puoli vuotta on ollut herättävä, koska moni asia on tullut tiensä päähän. Asiat ovat päättyneet enemmänkin henkisellä tasolla, joka näkyy sitten ihan arjessa. Oma mieli on pakottanut pohtimaan omaa menneisyyttä ja asioita, jotka ovat johtaneet tähän pisteeseen. Olettekin ehkä huomanneet, että myös kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle ja se johtuu siitä, että olen halunnut ottaa aikaa itselleni ja pohtia omaa elämää ja itseäni. Olen kirjoittanut blogia jo lähes kymmenen vuotta ja sinä aikana olen jakanut paljon henkilökohtaisia ja kipeitä(kin) asioita itsestäni. En sanoisi, että olisin ollut koskaan liian avoin, mutta nyt olen tilanteessa, jossa omaan kuoreen käpertyminen tuntuu ajoittain paremmalta vaihtoehdolta.

Olen ollut aina super ahkera tyttö. Olen ollut aina hyvä koulussa ja minua palkittiin hyvästä menestyksestä. Ylä-asteen todistuksen keskiarvo oli 9 ja sillä paperilla olisi päässyt melkein mihin vain. Opin kuitenkin jo (liian) nuorena perustamaan monia asioita menestykseen ja erilaisiin saavutuksiin. Olen todella kunnianhimoinen ihminen ja tietyllä tasolla asioiden saavuttaminen tulee aina olemaan itseäni tyydyttävää, mutta täydellisyyden tavoittelijana on helppo ampua kaikki yli. Olen tehnyt kolmea työtä samaan aikaan jo monien vuosien ajan. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että ajan myötä tällainen tilanne ajaa minut vain loppuun ja silloin on enää myöhäistä alkaa lepäilemään.

Olen ymmärtänyt, että se henkinen, taiteilijaluonne, joka minulla on, on jo vuosien ajan jäänyt vähemmälle huomiolle. Miten se menikään niin, että yhtäkkiä myös minä pidin maailman tärkeimpänä asiana suorittaa korkeakoulu loppuun ja hypätä uraputkeen? Minä, jonka piti vain mennä flown mukana. Arvostan suuresti omaa koulutustani ja sen vuoksi saan tehdä unelmatyötäni. Asioilla on kuitenkin kääntöpuolensa ja jos ei koskaan pysähdy voi sitä huomata eläneensä kymmenen vuotta täysin hujauksessa. Ja sellainen ei ole elämää. Jos en voi tarkkailla jokaista hetkeä, en koe eläväni.

Ihmisten elämä saattaa näyttää päällepäin upealta ja täydelliseltä. Monesti se on kuitenkin ihan kaikkea muuta. Olen saanut viime aikoina paljon kommentteja, että on upeaa seurata elämääni vierestä, koska olen vahva ja teen omaa juttuani sanoivat muut mitä tahansa. Olenhan minä vahva, mutta viimeisen vuoden aikana olen ymmärtänyt, että se vahvuus on tietyllä tapaa hämäävää, koska jopa vanhemmat ihmiset tukeutuvat minuun ja apuuni – monesti jopa liikaakin.

Kova ulkokuori ei tarkoita sitä, että en ottaisi kaikkia tunteita itseeni. Olen todella herkkä ihminen, joka on lapsesta asti imenyt itseensä myös kaikki ne negatiiviset tunteet pahoista katseista ja sanoista lähtien. Monesti se kaikista vahvin ihminen on se, jolta pitäisi joskus kysyä, että miten menee tai haluaisitko, että otan sulta muutaman tehtävän hoidettavaksi?

Huomaan, että ihmisillä on taipumuksena purkaa mulle negatiivisia tuntojaan, koska olen hyvä kuuntelija ja olen empaattinen. Välillä se käy kuitenkin todella raskaaksi, koska usein en koe pääseväni latautumaan tarpeeksi. Viihdyn ihmisten seurassa, mutta samalla tarvitsen paljon latautumisaikaa, joka ei ihan täydellisesti toteudu nykyisessä elämässä. Arki on niin kiireistä, että en ehdi kunnolla palautua, vaikka olenkin karsinut jo muutamia asioita arjesta pois.

Taistelen yhä sen asian kanssa, että löytäisin tasapainon kaikkien asioiden kanssa. Uskon, että tuleva elämänmuutos tulee vapauttamaan energiaa ja saan myös enemmän aikaa itselleni. Haluan päästä elämään elämää, joka on enemmän oman arvomaailmani mukaista. Ei tätä harmaata arkea, jossa ihmiset juoksevat metron kyynerpäät edellä ja vain omat asiat mielessä. Missä on hymy ihmisten kasvoilla? Kun lähden aamulla töihin en näe yhtäkään hymyilevää ihmistä. Tätäkö elämä on? Suorittaa asioita kaikille muille? Varsinkin täällä pk-seudulla nämä asiat korostuvat. Mitä menestyvämmältä näytät, sitä arvostettavampi olet.

Ehkä tällä haluan vain sanoa sen, että menestyminen ei todellakaan ole helppoa. En usko, että se koskaan on. Sen vuoksi en voi olla katkera ihmisille, joilla on paljon. Isot asiat vaativat isoja uhrauksia. Et voi mennä helpointa tietä ja saavuttaa kaikista isoimpia asioita. On kuitenkin löydettävä oma kultainen keskitie. Kuinka kuluttavaa elämää haluat elää? Jos haluat olla yritysjohtaja, hyväksyt sen, että stressi on jatkuvasti läsnä. Stressi vanhentaa. Kuka haluaa vanhentua ennen aikojaan? Ymmärrät ehkä mitä tarkoitan. Näitä kasvoja minä näen liian usein ja se tekee minut surulliseksi.

Kommentit (2)
  1. Hieno kirjoitus! Tunnistin jotenkin tosi monia asioita itsessäni tekstistäsi. Vaikka et varmaan vielä haluakaan jakaa tarkemmin suunnitelmiasi elämänmuutoksen suhteen, olisi kiva kuulla mistä löysit rohkeutta muutokseen ja miten prosessi eteni, millaisia askelia se vaati. Itse olen kipuillut muutostarpeen kanssa jo pari vuotta, ja asiat eivät oikein tunnu edelleenkään loksahtavan paikalleen…välillä tuntuu, että olenko vain turhan negatiivinen enkä osaa arvostaa sitä mitä mulla jo on. Olisi mukava kuulla kokemuksia:)

    1. pauliinafitworld
      12.3.2019, 06:35

      Kiitos! Tuo on kiva postausidea, laitan sen ehdottomasti korvan taakse! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *