Mielipiteeni hutsu-kohusta

Varmasti kuka tahansa, joka seuraa vähänkin median uutisointia, ei ole voinut olla huomaamatta kohua, joka nousi Sysmän peruskoulun rehtorin kommenteista. Jos joku ei ole vielä törmännyt tähän juttuun, menee se käytännössä siis näin: Sysmän koulun rehtori puolustaa koulukiusaamista sillä, että nuoret saattavat pukeutua hutsumaisesti tai julistaa jo 12 vuoden iässä olevansa homoja tai lesboja. Laitan tähän muutaman suoran lainauksen rehtorin kommenteista, jotka ovat tässä lehtijutussa.

”Minusta on aika outoa, että jo 12-vuotiaat rupeavat ilmoittamaan olevansa homoja tai lesboja tai jotakin tällaista. Siihen liittyy hyvin erikoinen pukeutuminen. Se herättää toisissa oppilaissa närkästystä, vihastusta ja ehkä pelkoakin. Sitten he tietysti kohtelevat tätä oppilasta sillä tavoin kuin tuntevat. Sitten tulee kokemus siitä, että kiusataan ja syrjitään, vaikka oppilas tavallaan on itse hakenut sen huomion.”

ja kommentti pukeutumisesta ja oikeuttaako pukeutuminen kiusaamiseen:

”Se voi olla tosi hutsahtavaa. Näin ainakin aikuisen silmin liian näyttävää ja paljastavaa. Kaverit voivat ihan oikeasti sanoa, että sähän näytät ihan huoralta. Sehän on tavallaan jo loukkaus. Mutta kun näyttää siltä, rehtori naurahtaa. Meidän aikuisten pitäisi käsitellä asiaa niin, että hän, joka kokee olevansa erilainen, saa erilaisuuttaan esittää ja olla oma itsensä. Mutta niin, että ei provosoi ja ärsytä omalla käytöksellään toisia. Eihän me heterotkaan tuoda seksuaalista suuntautumistamme julki jatkuvasti.”

Myöhemmissä jutuissa rehtori on koittanut paikata sanomisiaan, mutta näen sen lähinnä säälittävänä yrityksenä korjata viestiä siitä millaista maailmankatsomusta tämä kyseinen rehtori edustaa. Toisaalta on hyväkin, että tästä tuli kohu, kerron nyt oman mielipiteeni minkä vuoksi.

Voiko 12-vuotias tietää olevansa homo tai lesbo?

 

Ensinnäkin. Tuo homo- ja lesbo-kommentti on mielestäni ala-arvoinen monellakin tapaa. Täytyy sanoa, että en yhtään ihmettele, jos peruskouluissa ja yläasteella on auktoriteettiongelmia, kun siellä työskentelee johdossa tämän rehtorin kaltaisia henkilöitä. Pystyn samaistumaan tähän asiaan erityisen hyvin, koska olen itse kuulunut oppilaisiin, joiden murrosikä alkoi ennen muita. 9-vuotiaana eivät enää barbit kiinnostaneet, kun keho alkoi muuttua naiseksi. 11-vuotiaana alkoivat kuukautiseni ja tavallaan koen, että lapsuus päättyi siihen ehkä myös haluamattani. En enää pukeutunut enkä käyttäytynyt kuin lapsi.

Aikainen murrosikä aiheutti sen, että vaikka en henkisesti ollut vielä aikuinen nainen niin fyysisesti olin. Ja kyllä – tunsin hyvin vahvasti jo tuossa iässä mistä sukupuolesta olen kiinnostunut! 

On mielestäni surullista, että ilmeisesti tämä rehtori pitää 12-vuotiaita vielä aivan lapsina vaikka yleensä monet sen ikäiset joutuvat ihan oikeasti miettimään jo aikuisten ongelmia. Jos lapsia johtaa henkilö, jolla ei ole mitään käsitystä sukukypsyyden ajankohdasta tai mitään myötätuntoa nuoren ihmisen seksuaalisen suuntautumisen etsimisen kanssa, on suora mielipiteeni se, että tällainen ihminen pitäisi erottaa virastaan ennen kuin hän aiheuttaa enemmän harmia nuorten ja lasten kehitykselle, ajatuksille itsestään sekä identiteetistään.

Olisiko tässä yksi syy miksi nuoret eivät uskalla tukeutua auktoriteetteihin, kun he tuntevat, että heitä ei kuitenkaan ymmärretä eikä pidetä ajattelevina yksilöinä? Monesti kuulee puhuttavan, että nykyajan nuoret ovat kamalia, mutta mistä sitten tämän rehtorin kaltaiset ihmiset ovat saaneet nämä oppinsa ja miten he voivat tukea nuoria puolueettomasti?

Oikeuttaako hutsahtava pukeutuminen kiusaamiseen? Mikä on provosoivaa pukeutumista?

 

Sitten tuohon hutsahtava pukeutuminen -kommenttiin. Mielestäni kommentista paistaa läpi todella paha kaksinaismoralismi. Rehtorin mukaan saa pukeutua kuten haluaa, mutta ei kuitenkaan provosoivasti eikä ainakaan lesbo-tai homomaisesti (mitä ihmettä se oikein edes tarkoittaa) ? Nuo kommentithan kumoavat toinen toisensa. En oikeasti usko, että oppilaat pukeutuvat kouluun pieniin tuubitoppeihin ja sortseihin. Niin ei ainakaan ollut silloin kun minä olin koulussa vaikka kyllä näyttävästi saattoi joku pukeutua. Rehtorin kommentista huomaa, että hän asuu pienellä paikkakunnalla ja elää siellä omassa pienessä kuplassaan. Mitä jos tämä rehtori muuttaisi esimerkiksi Helsinkiin ja joutuisi joka päivä näkemään erilaisia ihmisiä ja niitä homoja sekä lesboja? Hän varmaan kuolisi omaan ärtymykseensä.

Moni on varmasti huomannut uutisoinnin myös maahanmuuttajien seksuaalirikoksista, jotka ovat paljastuneet Oulussa ja nyt myös Helsingissä. Pakostikin tulee mieleen, että millaista ajatusmaailmaa tällaiset kommentit ajavat myös tässä asiassa. Tarkoitan sitä, että jos vallalla on ajatus, että provosoiva pukeutuminen oikeuttaa kiusaamiseen tai kaltoinkohteluun niin ajattelevatko nämä samat ihmiset, että raiskatuksi tullut kerjäsi sitä, koska pukeutui ”provosoivasti”? On mielestäni todella vaarallista heittää ilmoille näitä kommentteja varsinkin kun tiedämme millaisessa kriisissä Suomi tämän asian suhteen on tällä hetkellä. Tässähän mennään hyvää vauhtia kohti sitä ajatusmaailmaa, että antaa mennä vaan, uhrin oma vika!

Vaikka täällä Suomessa ajatellaan olevamme avoimia ihmisiä, olen asiasta hiukan eri mieltä. Tämä rehtorin kuvailema ”hutsahtava” pukeutuminen on vain joidenkin naisten yksi tapa ilmaista naisellisuuttaan. Ovatko esimerkiksi vartalonmyötäiset vaatteet hutsahtavia? Kesämekot, joissa näkyy sääret? Korkeat korkokengät? Itseäni huvitti, kun törmäsin Iltalehden artikkeliin ”Hutsumekot ovat parasta juuri nyt – tässä todisteet”

En nimittäin nähnyt jutussa kovinkaan montaa hutsumaista asua, mutta toimittajan mielestä esimerkiksi nämä alla olevat asut ovat hutsumaisia.

hutsumekko-kohu-sysma-mielipide

iltalehti-hutsumekko-sysma-rehtori

hutsumekko-iltalehti-kohu-sysma-rehtori

Mielestäni nämä asut ovat aivan normaaleja naisellisia asuja, jotka voisin pukea päälleni esimerkiksi kesällä, kun menen istumaan iltaa. Ensimmäisen kuvan mukaisen asun olen nähnyt ammattikorkeakoulussa naisen päällä viime keväänä, enkä pitänyt sitä mitenkään hutsahtavana. Suomi on tämän pukeutumisen kanssa niin paljon jäljessä. Ei tarvitse mennä kuin Viroon tai vaikka Lontooseen niin huomaa miten paljon uskaliaammin naiset siellä pukeutuvat ja miten ylpeinä he kantavat itsensä!

On surullista, että edelleen 2000-luvulla joudumme lukemaan näitä juttuja siitä miten naisellisuus ja omien hyvien puolien korostaminen on pahasta. Tai että pukeutuminen oikeuttaisi kiusaamiseen tai kuka tietää – vielä johonkin pahempaan. Huh, olen puhunut.

Kommentit (4)
  1. siinä paras naisen runko kardasdianilla ,oikea jumalan kuva ! oispa kamera j limusiini !

  2. Tosi surullinen tämä rehtorin ajatusmaailma.
    Mä olen ollut pienestä pitäen sellainen ”lady”:korkokengät, meikit ja vaatteet tekevät minusta minut.
    Ystäväni kanssa pukeuduimme näyttävästi yläasteella, ja jouduimme kiusatuiksi. Vain ja ainoastaan sen takia, koska pukeuduimme erilailla kun muut.
    Miksi naiseus pitäisi piilottaa? Mehän olemme se kauniimpi sukupuoli, niin miksei siitä saisi nauttia.
    Myönnän, että jälkikäteen katsottuna jotkin asut olivat jo teininä itselläni aika rohkeita-mutta tälläinen on osa itsensä etsimistä ja löytämistä.
    Tällaisella ajatusmaailmalla luodaan edelleen naiselle tiettyä häpeää, jos tahtoo korostaa omaa naisellisuuttaan.

    1. pauliinafitworld
      17.1.2019, 21:06

      Olen niin samaa mieltä. Ja just toi – se että pukeutuu rohkeasti nuorena ei tarkoita sitä, että pukeutuisi niin vaikka kymmenen vuoden päästä. On niin surullista, että naiseus on Suomessa tabu ja sen takia kaikki on sitä samaa massaa, kun pelätään toisten reaktioita 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *