Pauliina's fit world
Pauliina's fit world

Microblading-kulmat

Kaupallinen yhteistyö: KL Beauty

Eilen toteutui mun pitkäaikainen unelma, kun kävin ottamassa microblading-kulmat! Olin kartoittanut tietoa kulmista jo pitkään ja käynyt läpi monia tekijöitä. Tekijöitä selatessa huomaa aika selkeästi, että millaista työn jälki on. Kerta toisensa jälkeen päädyin KL Beautyn sivuille ihailemaan kulmia, johon päädyin. Kulmat teki mulle KL Beautyn ihana Mirja ja en voisi olla jälkeen enempää tyytyväinen!

Halusin ottaa kulmat, koska uskon, että ne helpottavat arkea huomattavasti. Sen lisäksi kulmat tuovat kasvoille muotoa, jonka huomasin jo heti kulmien laiton jälkeen, kasvot ja niiden pirteet erottuivat ihan eri tavalla! 

Microbladingkulmat.klbeauty.pigmentointi
Kulmat korostavat kasvoja hyvin!

Ihan ensimmäiseksi laittoon tullessa kartoitettiin tarkasti pohjatiedot ja mahdolliset rajoittavat tekijät kulmien laitossa. Vastaukset käytiin huolellisesti läpi ja sen jälkeen kerrottiin jäkihoito-ohjeet. Olen ollut aina todella tarkka mitä tulee jälkihoitoon oli sitten kyseessä millainen toimenpide tahansa. Haluan noudattaa niitä 100%, koska haluan parhaan mahdollisen lopputuloksen. Pahin asia näin alkuvaiheessa on kova hikoilu, jota tulee välttää. Kovia jalkatreenejä en siis tule tekemään tällä viikolla. Hikoilua tulee välttää, koska iho on microbladingin johdosta ”rikki”, jolloin bakteerit pääsevät helpommin ihon alle. 

Microblading.klnbeauty.kokemus
Laittoa seuraavana päivänä

Kulmat olivat jo ensimmäisen laiton jälkeen aivan ihanat! Halusin tuuheat, tummat ja luonnollisen näköiset kulmat, jota ne todella ovat. Minulle tuli ihan uutena tietona, että ensimmäinen kerta ei kuitenkaan kerro vielä yhtään mitään. Laitosta lähtee liikkeelle parantumisprosessi ja kulmat ovat lopullisesti valmiit vasta, kun kulmat ovat parantuneet vahvistuksesta, joka varattiin kesäkuun lopulle. 

Kulmat näyttävät lähes täydellisiltä juuri laiton jälkeen, mutta seuraavat viikot vaativat kärsivällisyyttä. Kun iho alkaa parantua, alkaa iho puskea ulos kudosta ja väriä, jota ei saa nyppiä pois!

Klbeautymirja.microblading.kulmakarvat
Läheltä näkee miten ihosta alkaa puskea kudosta ja väriä pois

Kulmia tulee rasvata huolellisesti eikä niitä saa meikata muutamaan viikkoon. Seuraavien päivien aikana kulmat saattavat siis näyttää överi tummilta pötköiltä ja kun haavat ovat parantuneet, tulee esiin todellinen väri ja kulmat.

Microblading.kulmakarvat.klbeauty.mirja_

Odotan jännityksellä valmista lopputulosta, mutta luotan ihan täysiä, että siitä tulee hyvä. Sain todella hyvät ohjeet jälkihoitoa varten ja tällä ensimmäisellä laitolla saatiin jo hieno aihio aikaan. Tulen kertomaan kulmien paranemisprosessista täällä blogissa ja otan kuvia mahdollisimman monesta vaiheesta. Tiedän itse tietoa etsineenä, että kaikki kuvat ovat enemmän kuin tervetulleita ja sen vuoksi haluan kertoa rehellisesti koko projektista. Teen seuraavan postauksen viimeistään vahvistuksen jälkeen. 

Kerroin kulmista myös YouTubessa erillisellä videolla.

Edellisessä postauksessa pääset kurkistamaan perinteiseen sunnuntai-iltaani 😀

 

Seuraa minua

Instagramissa: pauliinafit

Facebookissa: Pauliina Pakarinen

Löydät valmennukset täältä: Wellcamp

Kommentit (4)

  1. Sussu

    Mulle tehtiin microblading kulmat kaksi viikkoa sitten. Alkuun ne tosiaan oli tosi tummat ja vähän liiankin selkeät viivat. Viikon sisään ne alkoivat kuoriutua ja olivat ihan kamalan näköiset, semmoiset tilkkutäkit. Kun palasia kuoriutui, tuntui että palasten mukana lähti kaikki värikin ja kulmat eivät näyttäneet yhtään miltään. Nyt kaksi viikkoa laittamisesta kulmiin laitetut värit ovat palautuneet, kulmat ovat yhtenäisen väriset ja viivat erottuvat taas hieman paremmin. Kulmat ovat nyt mukavaan luonnollisen näköiset. Väri on vaaleentunut noin puolet siitä, mitä olivat tekohetkellä, muuta sitä tässä haettiinkin. Tosi jännä nähdä kulmat vahvistuksen jälkeen, olen nytkin jo super tyytyväinen. ☺ Nämä helpottavat kyllä arkea tosi paljon.

    • pauliinafitworld

      Ihana kuulla myös siellä positiivinen kokemus. Vähän kauhulla odotan kuoriutumisvaihetta, mutta se on sitten sen arvoista 😀 Älä muuta sano, ovat kyllä niin arjen pelastus! <3

  2. joohku

    Minkä merkkistä ja sävyistä tuo sun ihana huulipuna on?:)

    • pauliinafitworld

      Se on NYX matte ja sävy Stockholm. Ihan lemppari, en edes muista mones tuubi on jo menossa 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.