Pauliina's fit world
Pauliina's fit world

Se tunne kun autat muita huippukuntoon!

Mistä tietää, että on valinnut oikean ammatin? Siitä, että saa aivan älyttömät kiksit siitä, kun toinen onnistuu!

Sain taas tuossa eilen kuulla, miten mun eräs asiakas oli saavuttanut ihan huikeita tuloksia kolmen kuukauden etävalmennuksessa. 13 pudotettua kiloa ja mikä tärkeintä energinen olo, joka on tullut takaisin arkeen ja liikuntaharrastuksiin.

Mä leijun oikeasti pilvissä aina näiden hetkien jälkeen kun kuulen, että mun valmennettavat ovat onnistuneet muuttamaan elintapoja tai päässeet siihen omaan unelmien kuntoon. 

Mulla on tapana pyytää valmennettavia raportoimaan mulle aina viikon lopuksi, että miten viikko on mennyt ja näin pystyn tekemään myös muutoksia ohjelmiin nopealla aikataululla, kun mulla on ”dataa” siitä, miten viikot ovat sujuneet. Yleensä viikkoraporit tulevat mulle aina sunnuntaisin ja sunnuntait ovatkin mulle tässä työssä viikon parhaita päiviä!

Olen valmentajana sellainen, että mieluummin kuuntelen rehellistä palautetta, kuin kaunisteltua totuutta. Mulle pystyy sen vuoksi kertomaan myös hyvin henkilökohtaisia asioita ja mun mielestä valmentaminen onkin niin paljon muutakin, kuin vaakalukeman seuraamista.

Olen aina ollut valmis auttamaan huonossa tilanteessa olevia ihmisiä ja antamaan osan mun energiasta muille. Oikeasti on päiviä, jolloin liikutun mun asiakkaiden tarinoista ja onnistumisista. Asiakkaiden kanssa tulee elettyä kuitenkin aika läheisessä suhteessa ja mukana heidän arjessa, vaikka kyseessä olisikin etävalmennus. 

Olen elänyt mukana monessa muutostarinassa ja jokainen opettaa myös mulle itselleni jotain. Opin jatkuvasti uutta asiakkaistani, itsestäni ja tästä ammatista valmentamisen kautta. Tässä ammatissa ei voi koskaan olla täysin valmis, se on varma. Mulle on todella tärkeää, että tiedän tehneeni oikean päätöksen lähtiessäni kokopäiväiseksi yrittäjäksi valmentamisen maailmaan. Tämä on se mun juttu. Ihmisten auttaminen on mun juttu. 

Jos et ole vielä jostain syystä rohjennut lähteä mukaan Kesäkuntoon -valmennukseen, niin muistutan, että kampanja on vielä hetken aikaa ennen kesää voimassa. 

Oli sun tavoitteena sitten mikä tahansa väliltä vanhan minän löytäminen lihasmassan kasvatukseen, niin mulla on keinot auttaa sut siihen. 

Kesäkuntoon -valmennus sisältää räätälöidyn ruokavalion -ja treeniohjelman yhteishintaan 49€.

Hinta on siis tosi edullinen, koska räätälöin kaikki ohjelmat alusta alkaen. Ruokavaliossa onnistuu myös erityisruokavaliot, gluteeniton, maidoton ja kasvis. 

Laita mulle rohkeasti viestiä: pakarinen.pauliina@gmail.com niin kerron lisätietoja! 🙂

kesäkuntoon 2017
Vielä ehtii hyvin rantakuntoon!

Jos haluat tietää, millainen on bikini fitness kilpaurheilijan kehityskausi, niin lue edellinen postaus.

Kommentit (3)

  1. Lisää hyötyliikuntaa ja laihdu! – Pauliina's Fit World

    […] Se tunne kun autat muita huippukuntoon! […]

  2. Ipa

    Hei, kiinnostuin tuosta paketista! Sisältääkö se vaan siis tuon ruokavalion ja treeniohjelman ilman seurantaa tai muuta yhteydenpitoa? Monen viikon ohjeet? Kiitos 🙂

    • pauliinafitworld

      Juuri näin eli saat räätälöidyn ruokavalion ja treeniohjelman, johon ei kuulu kehityksen seurantaa. Yleensä tavoitteeseen päästään 2-4 kuukaudessa, jonka jälkeen suosittelen päivittämään ohjelmat 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.