Mä muutan ulkomaille!

Huh, siinä se nyt on sanottuna ääneen! Huhtikuun alusta lähtien asuinmaani tulee olemaan Suomen sijasta Malta.

muutto-ulkomaille-malta

On vaikea käsittää, että tämä kaikki todella tapahtuu, koska asiat tapahtuivat niin nopeasti. Muutamme Maltalle miesystäväni kanssa ja asuntokin on jo katsottu ja vuokrattu valmiiksi. Maaliskuun viimeisenä päivänä kone starttaa kohti Maltaa, jolloin viimeiset tavarat ovat lähetetty rahdilla kohti uutta kotia.

Minut tuntevat ja varmasti moni pidempään blogiani lukenut tietää, että olen suunnilleen koko elämäni haaveillut ulkomaille muuttamisesta. Viimeisimmän vuoden aikana olen tullut yhä varmemmaksi siitä, että haluan kokea millaista se on. Uskon, että ulkomailla asuminen voi antaa paljon niin uran kuin itsenikin kannalta.

muutto-maltalle-suomesta-maltalle

Voitte ehkä uskoa, että järjestelyjä riittää, kun koko omaisuus pitää siirtää toiseen maahan. Onneksi asuntomme Maltalla on kuitenkin melkeinpä uusi ja myös täysin sisustettu, joten isoimmat huonekalut voi myydä täällä pois.

Työllistymismahdollisuudet Maltalla ovat yllättävän hyvät ja digitaalisen markkinoinnin asiantuntijoita tarvitaan. Onneksi työpaikan vaihdon voi toteuttaa lempeästi, koska tulen todennäköisesti työskentelemään etänä Suomeen vielä jonkin aikaa nykyisessä työssäni.

Malta on mulle tuttu paikka, koska olen ollut siellä kielimatkalla yhteensä 3 viikon ajan 11 vuotta sitten. Toki paikat ovat varmasti myös muuttuneet, mutta silloin en ainakaan olisi halunnut lähteä sieltä pois. Aika hassua, että niin se elämä vain kuljettaa minut samaan paikkaan, jossa vietin varmasti elämäni ikimuistoisimmat viikot. Ehkäpä tällä onkin jokin tarkoitus? 🙂

Tulevat postaukset tulevatkin varmasti sisältämään paljon kaikkea muuttoon liittyvää. Olen samaan aikaan innoissani ja peloissani – ei sitä kovin usein tule muutettua toiseen maahan! Ja vielä kun kyseessä on pysyvä muutto eikä mikään ”no kokeillaan tätä hommaa nyt kolmen kuukauden ajan” 🙂

 

Kommentit (6)
  1. Vau, upea mahdollisuus! Olen pitkään seurannut blogiasi ja on kiva päästä seurailemaan elämääsi Maltalla, kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 🙂

    1. pauliinafitworld
      12.3.2019, 06:35

      Mahtava kuulla, että jäät seuraamaan! 🙂

  2. Ihana ja rohkea päätös. Muutos aina jännittää mutta niinhän se on että vanhasta täytyy luopua, jotta voi saada jotain uutta tilalle. Yleensä kaduttaa se, ettei jotain asiaa kokeillut. Hurjasti tsemppiä ja intoa, mielellään kuullaan kuinka elämä lähtee Maltalla käyntiin, mahhtavaa seikkailua!

    1. pauliinafitworld
      12.3.2019, 14:37

      Se on juuri niin. Tiedän, että tämä olisi sellainen asia, joka jäisi kaduttamaan, jos en lähde.
      Kiitos paljon! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *