Pauliina's fit world
Pauliina's fit world

Onko lapseton elämä itsekästä?

Onko lapseton elämä itsekästä? Miksi lapsettomia naisia ja perheitä arvostellaan ja miksi perheelliset naiset antavat perhe-elämästä niin negatiivisen kuvan?

Olen kirjoittanut paljon projektista jättää hormoniton ehkäisy ja takana onkin nyt melkein vuosi hormonittomalla ehkäisyllä, joka sopii itselleni kuin nenä päähän. Tästä päästään siihen, että noin kerran kuukaudessa menkkojen aikaan tunnen tiettyä kaipausta siitä, että mitä jos minunkin sisällä kasvaisi uusi elämä?

Hormonien vaihtelut todellakin huomaa näin täysin ”luomuna” ja tuntemukset saattavat vaihdella paljonkin kuukauden aikana. Alkukierrosta olo on ihanan kevyt ja treenit luistaa. Saan paljon asioita aikaiseksi. Puolessa välissä  alkaa tulla oireita, rinnat kipeytyy ja olen väsyneempi. Menkkojen aikaan kroppaa turvottaa, päätä särkee ja pms oireet ovat joskus todella pahat, mutta juuri silloin mulla on paljon vauva-ajatuksia. On jännä juttu, että vaikka olo on kamalin koko kierrossa, niin silti sitä miettii, että mitäs jos laittaisi sen pienen alulle? Joskus jopa googlettaa, että onkohan nämä nyt raskauden oireita. Menkkojen loputtua olen kuitenkin palannut takaisin siihen ajatukseen, että on hyvä juuri näin, ilman lapsia.

Lapsettomuus-Lapsetonelama

Jostain syystä olen miettinyt viimeisen puolen vuoden aikana paljon tätä lapsiasiaa. Olen toki nuori, huhtikuussa 26-vuotias, mutta oma ajatukseni on, että jos lapsia teen niin sitten nuorena. Jostain syystä en ole kuitenkaan kokenut sellaista ultimaattista vauvakuumetta, joka monilla ikäisilläni jo on. Toisaalta olisi ihana ajatella itsensä perheenäidiksi (voisin hyvin olla vaikka kotiäiti tai ainakin kotona toimiva yrittäjä-äiti), koska nautin kotona puuhailusta ja ruoanlaitosta. 

Toisaalta taas ajatus perheestä, kaikesta siitä vastuusta ja menetetystä vapaa-ajasta ahdistaa. Arvostan todella paljon hiljaisuutta, omaa aikaa, matkustelua ja ihan omissa oloissa olemista. Ajatus siitä, että niitä hetkiä ei enää olisi itselle, tuntuu ahdistavalta. Onko se itsekästä? Jonkun mielestä ehkä on. Vai johtuuko se siitä, että nyky-yhteiskunnassa jokaisen naisen on mahdollista valita, että millaista elämää haluaa elää? Vai onko tämä kaikki vain jotain ”harhaa”, jota me lapsettomat ihmiset emme oikeasti ymmärrä?

Täytyy myös sanoa, että minua ei imartele useiden perheenäitien tarinat siitä, miten oma elämä valuu viemäristä alas, vaikka kuinka lapset ovat luoneet ”merkityksen elämään”. Minullekin on jo vuosia sitten vanhemmat naiset kommentoineet, että lapset ovat ainut merkitystä luova asia elämässä ja on päivitelty sitä, että miksi en ole edes suunnitellut lasten hankkimista. Olen sitä mieltä, että se on vain meidän päähän juurrutettu tapa ajatella. Tässä elämässä on niin monia muitakin tapoja toteuttaa itseään ja tulla onnelliseksi.

Lapsetonelama-Lapsettomuus

Toinen asia, jota mietin ovat parisuhde ja seksielämä. Ihan rehellisesti. Mitä sille tapahtuu, jos yhteistä vapaa-aikaa ei yksinkertaisesti ole, pinnaa kiristää jatkuvasti ja aika menee vain välttämättömästä suoritutumiseen? Näin hyvinkin seksuaalisena olentona tuntuu kamalalta ajatella tilannetta, jossa tuo asia on rajoitettuna. Enkä usko, että seksuaalinen aktiivisuus laantuu edes iän tullessa, osittain se on varmasti ihan luonnollinen ominaisuus ja yksi tapa pitää yllä omaa hyvinvointia ja vitaalisuutta. 

En ole erityisen lapsirakas ja jään harvoin ihailemaan varsinkaan tuntemattomien lapsia. Tutuilla on tosi suloisia lapsia, mutta siihen se jääkin. Itseasiassa julkisessa kulkuvälineessä matkustava iso joukko tarhaikäisiä lapsia on usein täysi painajainen, kun melu kuuluu korvanappienkin läpi. Enkä halua edes puhua, että millaista on istua lentokoneessa, jos siellä on mukana itkevä lapsi. Hotellit valitsen mieluummin niin, että niissä ei ole lapsia. Kuulostaa ehkä tylyltä, mutta uskon, että tässä maailmassa on muutama muukin, joka ajattelee samalla tavalla. 

Tunnen, että elän tällä hetkellä jotain murrosvaihetta omassa elämässä ja mietin tulevia siirtoja. Tämän hetken siirroissa kutkuttelee muutto johonkin lämpimään talvella kun koulu loppuu ja tulevan kesän odotus. Varmaan loppukuusta hormonit heittää taas saman kaipuun päälle palautuakseen takaisin tähän samaan tuttuun tilaan. 

Itse haluan etsiä elämän tarkoitusta tästä maailmasta ja matkustelu on yksi tapa siinä

Uskon, että kaikkeen tottuu ja jos nyt yhtäkkiä minut pudotettaisiin kolmen lapsen äidiksi pyörittämään perheen arkea, niin hetken kuluttua sekin alkaisi sujua. Onneksi voin kuitenkin vaikuttaa siihen, että minun ei tarvitse siihen pystyä, jos en halua.

On mielestäni surullista, miten perhe-elämästä annetaan perheellisten ja varsinkin naisten puolesta kuva, että se on täyttä kärsimystä ja oman itsensä voi unohtaa sen jälkeen kokonaan. Arki on yhtä unettomuutta ja sen väsymyksen näkee läpi. Olen kuullut monet kerrat, että ei ole päästy viettämään omaa aikaa pahimmillaan vuoteen, kun lapsi on pieni. Se ei ainakaan anna meille lapsettomille positiivisia ajatuksia siitä, että kannattaisi perustaa perhe.

Vai onko se loppupeleissä oman paremmuuden todistelua? Minä pystyn tähän, mutta sinä lapseton et tiedä elämästä yhtään mitään, koska arkesi ei ole yhtä selvitymistä. Tältä se usein tuntuu, joka on mielestäni väärin. Huvittavinta on se, että myös lapsettoman arki voi olla aivan yhtä kiireistä, vaikka ei tarvitsekaan 24/7 pitää silmällä toista ihmistä. 

Mielestäni vahvuutta on tehdä tässä elämässä asioita, joista oikeasti nauttii, eikä vain sen vuoksi, että näin on tehty jo aikojen alusta asti. Elämän tarkoitusta voi etsiä niin monilla tavoin ja jokainen tapa on yhtä arvokas. Arvostelu ei johda yhtään mihinkään. Uskon, että myös perhe-elämässä on positiivisia puolia, mutta miksi naiset haluavat antaa kuvan, että se on ihan kamalaa? Sitä en ole koskaan ymmärtänyt. 

Edellisessä postauksessa annoin vinkkejä miten motivaation voi löytää treeniin uudelleen

Seuraa minua

Instagramissa: pauliinafit

Facebookissa: Pauliina Pakarinen

Löydät valmennukset täältä: Wellcamp

Kommentit (20)

  1. Pallo

    Lapsettomuus ei ole itsekästä. Pidän paljon itsekkäämpänä lisääntymistä tässä tilanteessa missä koko maapallo on. Lihansyönnin vaikutukset maapalloon on aivan murto-osa siitä mitä maapallon ylikansoittuminen aiheuttaa. Lapsettomuus on trendi jonka pitäisi kasvaa entisestään ympäri maapalloa, ja onkin mahdollista että joskus kaukana tulevaisuudessa ”Kiinan malli” eli yhden lapsen politiikka on säädelty laissa ympäri maapalloa. Adoptio on sellainen asia mitä olen miettinyt ajatustasolla.

    • pauliinafitworld

      Olen myös miettinyt paljon tätä lisääntymisasiaa maapallon tuhoutumisen kannalta. Nyt me ihmiset tuhoamme maapalloa päivä päivältä ja tosiaan ylikansoittuminen on yksi siihen vaikuttavista tekijöistä. Loppua kohti tässä ollaan menossa, vaikka se loppu ei tapahdukaan meidän elinaikana. Sen lisäksi tämä nykymaailman meno on todella hullua, enkä välttämättä sen takia halua tehdä lapsia tähän maailmaan. Olisi varmasti aivan järkyttävä huoli ihan koko ajan oman lapsen puolesta.

  2. Suvi

    Oon hyvin pitkälti samoilla ajatuksilla. Olen 80% varma etten lapsia halua. Ajatus raskaudesta, synnytyksestä, metelistä, vastuusta ja kaikesta hirvittää. Välillä mietin onko mussa vikaa ku mietin vain ja ainoastaan negatiivisia juttuja 😀 nahka roikkuu, lettu repeää joka suuntaan, parisuhde menee, lapsi huutaa, oma pää hajoaa.. mutta välillä taas ajatus on myöskin siinä että voisihan se olla ihanaa kasvattaa oma jälkeläinen. Adoptiota pidän todennäköisempänä, koska autettavia lapsia on paljon. Mutta, vielä ei ole se hetki. Olen ollut parisuhteessa 7v ja moni kysyy ja olettaa koska meille tulee lapsi. Anopin silmissä en ole juuri mitään, koska enhän minä ole äiti. Tältä minusta tuntuu.

    • pauliinafitworld

      Joo jostain syystä sitä alkaa kehitellä kunnon kauhuteorioita tämän asian ympärille 😀 oon kanssa miettinyt, että adoptio voisi olla joskus tulevaisuudessa yksi vaihtoehto. On niin turhauttavaa kun sen halveksunnan huomaa varsinkin vanhemman ikäpolven puolesta 🙁

  3. Siiri

    Ajatuksia herättelevä kirjoitus. Itselläni on kaksi lasta (5-ja 8-vuotiaat) ja niiden isästä olen eronnut ja elän uuden miesystävän kanssa. Tokihan lapsiarjessa on paljon haastavia juttuja, mutta itekin monesti ihmettelen sitä, että miksi hitossa ne lapset on pitänyt tehdä, jos se on koko ajan ihan hirveetä..?! Se on vähän asennekysymys mun mielestä.
    Ja tuo on mun mielestä myös asennekysymys ja täyttä harhaa, että oma itsensä pitäis unohtaa lapsiperhearjessa. Itse olen ainakin päässyt aina liikkumaan, vaikka on ollut pieniä lapsia ja välillä ollut niiden totaalisena yksinhuoltajana. Se liikunta ei vaan äitinä ole ehkä samaa kuin ennen ja siihen ei voi käyttää 3tuntia joka viikko. Mutta esim itse käyn salilla 4-5krt viikossa sekä 2-3 aerobista päälle. Ja silti ehdin olla mielestäni lasten kanssa hyvin. Salikerroista kaksi on viikonloppuna ja aerobiset teen aamuisin kun lapset nukkuu. Ja terveellisesti pystyy syödä, vaikka ne lapset siinä onkin.
    Ja tuo seksielämä sitten. Tuota monesti kans miehen kans ihmetellään, että monet valittaa ettei ehdi harrastaa seksiä. Sitä pitää vaan käyttää vähän mielikuvitusta, että arjesta löytää hyviä välejä seksiin ;), sitä voi esim käydä pesuhuoneessa ”laittamassa pyykit” ja kyllähän ne lapset menee monesti aikaisemmin nukkumaan kuin aikuiset.
    Eli ihan rohkeasti vaan vauvakuumeilemaan, ei se lapsiperhe-elämä aivan täyttä kidutusta oo :). Toki ite huomannut nyt varsinkin lasten isästä eronneena, että kyllä se puoliso siihen vaikuttaa kans tosi paljon.

    • pauliinafitworld

      Olen kanssa miettinyt sitä, että eikö periaatteessa kaikki tässä elämässä ole asennekysymys. Silti usein ulospäin näkyy se negatiivisuus. Sun arki kuulostaa justiin siltä, että myös omaan hyvinvointiin priorisoidaan, joka on varmasti tärkeää että jaksaa touhuta lasten kanssa.
      Mukava kuulla myös tälläisiä positiivisia kokemuksia siitä, että seksielämä säilyy ennallaan vaikka toteuttamistavat saattavat muuttua 😀 antaa jotain toivoa näille ajatuksille 😀

  4. Emmi

    Heips. Tekstisi suorastaan vaati minua tulla kommentoimaan omasta näkökulmastani 🙂 Ensinnäkin:et ole itsekäs mitenkään negatiivisesta näkökulmasta, vaan täysin vapaa elämään elämäsi toivomallasi tavalla. Itselläni on kaksi lasta, se kerrottakoon heti alkuun. Sain ensimmäisen 27-vuotiaana,oltuani pari vuotta vakituisessa työpaikassa. Raskaus meni hyvin ja painoa tuli kohtalaiset 14 kiloa. Jumppasin suht lähelle laskettua aikaa ja voin hyvin. Otin rennosti. Synnytyksestäkin toivuin melko nopeasti ja paino lähti pian pois, omaan peruspainooni. Vauva oli terve ja helppo ja nautimme koko perhe vauva-ajasta. Jumppaan menin myös suht pian, mutta rennolla tunteella. Vuoden olin kotona, sitten töihin osittaiselle työajalle. Se oli oikea ratkaisu minulle. Toiseen lapseen pidimme tarkoituksella ikäeron (kahta vaippaikäistä emme olisi halunneetkaan). Ikäeroa tuli hieman alle kolme vuotta. Toinen lapsi oli myös ”aivan tavallinen” terve vauva. Söi paljon ja siksi tuli valvottua enemmän. Menin takaisin töihin osittaiselle, kun juniori oli 1v ja 3kk. Mies piti kaikki lomat mitä sai ja teimme/teemme kaiken yhdessä tasavertaisesti. Ainut mitä hän ei voinut tehdä, oli imetys mutta siinäkin tarvitsin alussa apua häneltä. Viestini sinulle:Jos haluat lapsen, tehkää päätös yhdessä (ja jos teet nuorena, niin jaksat paremmin!) ja tee lapsi vain sellaisen puolison kanssa, joka on perhe-elämässä ja vauvan hoidossa mukana. Ja joka tukee työuraasi. Rentous elämään ja hyvä itseluottamus, näkyy siinä miten olet/olette vauvan kanssa. Vauva aistii kaiken stressaamisen, mitä tuoreet äidit tekevät. Ja miehelle täytyy antaa vapaus olla vauvan kanssa omalla tavallaan. Näillä eväillä ollaan tässä menty jo useampi vuosi ja lapsemme ovat 9 ja 6 vuotiaita. Harrastamme yhdessä ja erikseen ja kyllä tämä Projekti Perhe vaatii kaksi vanhempaa, jotta on kivaa kaikilla 🙂 Kivaa kevättä sinulle!!

    • pauliinafitworld

      Kiitos positiivisia ajatuksia herättävästä kommentista. Kuulostaa ihanalta, että kaikki hommat jaetaan tasapuolisesti ja myös puoliso on vahvasti mukana lapsenhoidossa. Tuo on aivan varmasti totta, että vauva aistii kaikki, myös ne negatiiviset tunteet mitä äiti lähettää. Onkin hyvä miettiä, että tilanne on tasapainoinen jo ennen kun edes alkaa suunnitella lasta, jotta vauva-aika on mahdollisimman harmoninen. Tottakai kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta voi ainakin yrittää. Tässä oli paljon hyvää ajateltavaa 🙂 Kivaa kevättä myös sinulle! 🙂

  5. Nainen 89

    Hyvä että olet tarkasti pohtinut asiaa. Olen itse 29v pienen, kohta 2v täyttävän lapsen äiti. Mä sanoisin että jos oot enemmän sen kannalla että kuitenkin sisimmässäsi haluat lapsen kuin että et, tee se! Mä ajattelin hyvin samalla tavalla ennen lasta. Lopulta päätin haluta. Raskausaikanakin vielä olin kauhuissani. Eka vuosi olikin sitten todella rankka kun vauva valvotti, oli kipeä usein yms. Omaa aikaa oli vähän..koin ns. Babybluesin vahvana. MUTTA. mulla on onneksi myös erittäin osallistuva mies jonka avulla pääsin salille ja palaamaan töihin ajoissa yms. Sanoisin että nyt elämä on alkanut taas hymyillä ja näin vain yhden lapsen äitinä pystyn hyvin harrastamaan, opiskelemaan, tekemään. Se edellyttää että on osallistuva mies ja tosi hyvä.jos on osallistuvat isovanhemmatkin tms. Eri.juttu varmaan jos onkin tyyliin 4 lasta. Meiltä tivataan kovasti koska tulee toinen, mutta koen että.tilanne on hyvä juuri näin. Ja oikeasti: se että lapseni hymyilee kun näkee mut, pussaa, pääsen näkemään hänen kehityksensä ja omia piirteitäni hänessä, on niin ainutlaatuista että suosittelen kokemaan. Eli yhteenvetona: jos.yhtään mietit niin tee se yks lapsi ainakin! 😀

    • pauliinafitworld

      Ihana kuulla, että on muitakin, jotka ovat ajatelleet samalla tavalla kuin minä 😀 Huomaa, että monissa positiivisissa kommenteissa korostuu myös se, että isä/sukulaiset ovat vahvasti mukana auttamassa. Toki varmasti yksinkin voi selviytyä, mutta vapaa-aika on varmaan kuitenkin enemmän kortilla kuin apujoukkojen kanssa. Tota olen miettinyt monesti, että miten upeaa olisi nähdä omia tai toisen piirteitä pienessä ihmisessä ja nähdä elämän kehitys niin läheltä. Joo kyllä enemmän olen lapsen tekemisen kannalla, kuin että en tekisi koskaan. Täytyy katsoa mitä aika näyttää 😀

  6. Emmy

    Hei Pauliina,
    Ajattelin asioista hyvin samalla tavalla kuin sinä ennen kuin sain poikani. Lukuunottamatta sitä, että en koskaan tuntenut edes minkäänlaista kuvailemaasi kaipuuta saada lapsi. Kolmenkympin rajapyykin lähestyessä lapsenhankinta tuntui vain seuraavalta askeleelta. Bilettäminen ei enää kiinnostanut samalla tavalla, reissaaminenkin tuntui siinä vaiheessa menettäneen hohtonsa. Jälkikäteen ajateltuna minä ja mieheni hankimme lapsen juuri täysin itsekkäästä syystä; halusimme kokea miltä tuntuu olla vanhempi. En ole koskaan ollut mikään lapsi ihminen, edelleenkään muut kuin oma tai läheisten lapset eivät kiinnosta. En voisi vuosi sitten kuvitella, että lapsen saaminen olisi elämäni paras kokemus, jota en vaihtaisi mistään hinnasta. Lapsettomana minua aina ärsytti kun ihmiset sanoivat, että jotain asiaa ei voi ymmärtää jos ei ole lasta. Nyt olen kuitenkin joutunut myöntämään, että se on totta. Vaikka lapsen saantiin liittyy paljon asioita joista voisi valittaa, uskon että oikeanlaisissa olosuhteissa lapsi on aina positiivinen asia. Itselläni tai kellään läheiselläni lapsen saanti ei ole huonontanut parisuhdetta tai seksielämää. Minulla ja miehelläni on ainakin kehittynyt uudenlaista rakkautta toisiamme kohtaan poikamme kautta, selsielämäkin jopa yllättäen vielä parempaa. Huvittaa heitot paikkojen venymisestä ja kropan menettämisestä kun itse olen lapsen saannin jälkeen paremmassa kunnossa ja paikat tikkien jälkeen niin piukat että tiukkaa tekee. Ensimmäinen puolisen vuotta on todella intensiivistä vauvan kanssa, mutta mitä suuremmaksi lapsi kasvaa ja mitä parempi tukiverkosto ja hoitoon osallistuva puoliso sitä enemmän omaa aikaa on mahdollista järjestää. Paljon on elämässä muuttunut, erityisesti oma ajatusmaailma, mutta paljon myös pysynyt samana. Treenaan, näen ystäviä jne. Yhtälailla nykyään. Välillä lapsen kanssa välillä ilman. Olemme myös yhtälailla jatkaneet matkustelua lapsen saannin jälkeen. Poika nyt 1,3 ja kaksi isoa reissua tehty. Tulevana talvena aikeena lähteä reissaamaan 6kk lapsen kanssa. Kaikki on omasta asenteesta kiinni. Kerran tässä vaan eletään ja jokainen saa elää elämänsä niin kuin itse haluaa lapsettomana tai perheellisenä. Tällä you only live once ajattelulla itse olen sitä mieltä, että lapsen saanti on kokemisen arvoinen juttu, joka ennen kaikkea rikastaa elämää.

    • pauliinafitworld

      Siinä olet varmasti oikeassa, että jokaiselle tulee jossain vaiheessa tilanne, että bilettäminen ei enää tunnu hohdokkaalta. On ihanaa lukea tätä kommenttia pidemmälle ja huomata, että myös lapsen kanssa voi matkustaa jos haluaa ja siitä ei tehdä ongelmaa. Niin monesti kuulee valitusta, että kun ei voi lähteä reissuun lapsen vuoksi. On myös ihanaa kuulla, että teillä rakkaus on kehittynyt syvemmäksi ja seksielämä vielä parempaa, tälläisiä kommentteja saisi kuulla useamminkin niin tulisi vähän positiivisempi kuva koko asiasta. Onkohan se sitten niin, että niillä joilla menee huonosti niin asioista puhutaan enemmän ääneen ja keillä menee hyvin niin ovat sitten useammin hiljaa onnellisia? Niin kuin monessa muussakin asiassa. Kiitos tästä ajatuksia herättävästä kommentista 🙂

  7. Sanna

    Lapsen myötä kaikki muuttuu ja niin pitääkin. Se olis lapsen kannalta surkea kasvuympäristö, jos äiti ja isä ei priorisoi asioita uudelleen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että itsestään ja itselle tärkeistä asioista täytyy luopua. Aika saa uuden merkityksen ja todennäköisesti ne itselle tärkeät asiat kirkastuu. Jokainen meistä käyttää aikaa kaikenlaiseen turhaan, silloin kun ei ole pakko priorisoida niin aika harva niin tekee.
    Pohditaan tärkeitä asioita, mutta ne on loppujen lopuksi aika pinnallisella tasolla, pakostakin. Esimerkkinä usein ensimmäistä lasta pohtivat synnytykseen liittyen kauhukuvia repeämisestä ja seksielämän pilaantumisesta. Kun vauva on tulossa ja synnytys lähettyvillä, huoli onkin se, ettei lapselle käy mitään synnytyksessä.. Joku on viisaasti antanut meille ihmisille aikaa jo ajatuksen tasolla sopeutua vanhemmuuteen raskauden ajan.
    Vanhemmuus itsessään ei ole mikään itseisarvo ja mun mielestä jos todellakaan ei halua lapsia niin niitä ei kannata edes yrittää tehdä. Tässä maassa on jo tarpeeksi esimerkkejä siitä, kun lapset on tehty itsen jatkoksi. Ainut joka siitä maksaa kovan hinnan on lapsi.
    Mutta mä uskon, että kun haluaa enemmän kun pelkää, niin on valmis. Ja toisaalta elämä on yllätyksiä täynnä, eikä kaikkea voikaan kontrolloida. Kukaan meistä ei etukäteen kuitenkaan tiedä miten näihin isoihin asioihin suhtautuu.
    Vaikka siitä puhutaan paljon, että vauva aika on rankkaa jne, niin se on aina vain kolikon kääntöpuoli. Meilläkin se oli rankkaa, molempien kohdalla ,mutta aika kultaa muistot. Ei mikään vaihe kestä ikuisesti. Vanhemmuuskin muuttaa muotoaan ja huolenaiheet muuttuu. Samalla myös iloja ja onnistumisia tulee lisää. Mun mielestä nää lapsiasiat aika harvoin on järjen asioita. Kyllä voi ja kannattaa pohtia omaan elämäntilannetta ja ehkä maailmantilannetta ja politiikkaa, mutta oikeasti ne taitaa olla paljon syvemmällä meissä ne päätökset suuntaan tai toiseen.

  8. Janna-Mari

    Ymmärrän täysin pohdintasi. Todella moni meidän ikäinen miettii samoja juttuja.
    Itse en koskaan ole kokenut vauvakuumetta tai varsinaisesti halunnut lasta. Työ ja harrastukset sekä matkustelu ovat pitänee kiireisenä. Biologia alkoi kuitenkin tulla kolmekymppisenä vastaan, joten päätimme hankkia lapsen ennen kuin se on myöhäistä. Haaveilimme omasta perheestä, emme niinkään vauvasta.
    Nyt jälkikäteen ratkaisu tuntuu täysin luonnolliselta ja oikea-aikaiselta. Arki lapsen kanssa on toki erilaista kuin ilman, mutta en ole joutunut luopumaan mistään. Vuoden olen pois töistä, mutta muutoin harrastukset, urheilu, matkailu ja ystävät ovat yhtä lailla kuvioissa kuin ennenkin. Olen aktiivinen äiti, liikun päivittäin, tapaan ystäviä, käyn ulkona ja matkustellaan. Eipä tämä elämä muuttunut kuin paremmaksi vaikka uni onkin heikompaa kuin ennen. Ja sekin on väliaikaista.
    Ehkä osaltani auttoi se, että minulla ei ole ollut mitään ruusuisia kuvitelmia siitä kuinka ihania vauvat on, en ole odottanut liikoja. Siksi ei ole tullut pettymyksiäkään!
    Oma perhe ja lapsen kasvu tuntuu hienolle. Hänen kanssaan voi puuhata niin paljon kaikkea mukavaa yhdessä, että en vaihtaisi sitä ”vapauteen”.

    • Emmi

      Kiva lukea muidenkin naisten kommentteja, jotka ovat positiivisia mutta täysin totta! Liikaa kuulee negatiivista kropan totaalisesta muutoksesta huonompaan(raskauden ja synnytyksen vuoksi) koliikkivauvoista ja seksittömyydestä yms. Kaikilla on välillä vaikeuksia elämässä, on sinkku, lapseton tai useamman lapsen vahempi. Ja rahahuoliakin. Minulla ja miehelläni oli kyllä seksiä molempien lasten vauva-aikoina. Joskus toisen ”mammakaverin” kanssa juteltiinkin, että seksi piti myös ”omaa päätä kasassa , kun joskus tuntui siltä, että oli kuin loukussa kotona. Lapsia myös pystyy ottamaan mukaan moniin paikkoihin tai tapahtumiin. Itse en ole koskaan törmännyt mihinkään lapsi” vihaan”tai vastaavaan mistä olen mediasta lukenut. Sekin on sitä omalla tavallaan elämistä, ilman että loukkaantuu jokaisesta sammakosta,jonka joku mediahahmo on heittänyt. Tässä tuli hyvin huonosti jäsenneltyä ajatusvirtaa mutta ymmärsit varmaan mitä haen takaa 🙂

  9. Maikki

    Ei todellakaan ole itsekästä! Itse olen lapsesta asti vanhemmilleni tokenut etten halua omia lapsia. Omat vahempani ymmärsivät mua, mutta moni muu aikuinen on vuosien varrella sanonut että ”kyllä se mieli muuttuu kuhan kasvat”. No 23v eikä edelleenkään ole halua tullut hankkia perheenlisäystä. Toki nuori vielä oon, mutta koen aika vahvasti etten halua. Mulle eläimet on olleet aina rakkaampia ja tärkeimpiä. En halua menettää ihanaa kotini rauhaa, omaa aikaani, harrastuksiani, parisuhdettani ja matkustelua vain sen takia että tänne maapallolle tulis yksi suu ruokittavaks lisää. Minusta muutenkin pitäisi asettaa joku raja montako lasta per perhe. Ihmisiä on aiva liikaa maapallollamme. Ja joo ei eläimetkää oo ekologisin valinta, mutta ne ei ainakaa heitä ruokaa hukkaan.
    Ihana että tätä asiaa käsitellään somessa enemmän. Tuntuu että löytyy vertaistukea viimeinkin!

    • pauliinafitworld

      Se on kyllä kumma miten monien on vaikea ymmärtää lapsettomuuspäätöstä ja toisekseen kokee oikeudekseen kommentoida sitä 😀 Se on ihan totta, että tämä maapallo on nyt jo yli täynnä ihmisiä. Ihana kuulla, että oli hyvä aihe ja postaus, näitä tosiaan aika harvoin näkee somessa.

  10. Rita

    Itse mietin hyvin samoja asioita ennen lapsia. Matkustelin paljon ja muutenkin tottunut tekemään asioita vain itseni mukaan. Sitten tapasin mieheni jolla oli entuudestaan lapsi ja tästä tuli kaipuu siihen että oma biologinen kello heräsi. Nyt olen 29 vuotias ja on 1kk 3,5vuotiaat ja miehen 6,5vuotias. Kyllä sitä omaa aikaa ja yhteistä aikaa on kun järjestää. Lapset pitää raaskia viedä hoitoon jos vain on siihen mahdollisuus ja ottaa aikaa parisuhteelle ja kun haluan tehdä omia juttuja silloin mies hoitaa lapsia ja toisinpäin. Lasten kanssa ollaan oltu 6 kertaa reissussa ja matkustelu on mukavaa myös lasten kanssa vaikka toki hieman erillaista ja kerran oltu lyhyellä kaupunki lomalla myös kahdestaan lasten syntymän jälkeen ja Ei ne lapset ikuisesti ole pieniä ja pian huomaaat että jo menee jo omia menojaan. Ei kannata pelätä lasten tuomia vastuita etukäteen. Kaikki järjestyy kyllä sitten jos haluaa. Se että on puolisio joka osallistuu ja tukiverkkoa helpottaa asioita 🙂

  11. S

    Meillä on kaksivuotias ja teini taloudessa. Olen ollut nyt sen kaksi vuotta kotona ja päivääkään en vaihtaisi, tää on aivan ihanaa aikaa! Pääsen salille 4x viikossa ja lenkit koirien kanssa menee aerobisesta. Puoliso käy myös salilla ja meillä työnjako toimii saumattomasti. Jaksan mm treenata enemmän kun ei tarvi käydä töissä, haha. Tosin pidän myös työstäni mutta kyllä se virka mua odottaa vaikka nyt oonkin kotona. Seksiä harrastetaan riittävästi, usein aamuisin kun lapset vielä nukkuu tai teini nukkuu ja pienempi katsoo lastenohjelmaa, iltaisin voi puuhailla kun lapset menee aiemmin nukkumaan ja säännöllisesti lapset menee hoitoon/mummilaan/serkuille jne. Asennekysymys ja puolisostakin kiinni. Myös ne rasittuneet mammat vois ihan miettiä että antaako sen miehen ihan oikeesti osallistua ja tehdä vai pitääkö itse olla se supermamma jota ilman maailma kaatuu ja lapset vähintään kuolee? Nimittäin itse olen törmännyt tähän ajatteluun että ”eihän toi meidän Pekka osaa/pysty/kykene/tajua…” Miestä on käytetty vaan siittämiseen ja sit ihmetellään kun Pekka viihtyy mielummin duunissa kun kotona 😀

  12. Ninni

    Kaikista hulluinta on se, kun ihmiset alkavat tosiaan kommentoida toisen lapsettomuuspäätöstä. Mulle tulee usein silloin fiilis, että nuo lapsia saaneet ihmiset ovat kuitenkin ”piilokatkeria”, koska heillä on kova tarve arvostella ihmisiä, jotka eivät halua lapsia. Monet sanovat, että vasta lapsi tuo merkityksen elämään. Jos ajatusmalli on vaikkapa kaksikymppisestä asti tuollainen, millaisen kriisin ihminen joutuukaan kokemaan, mikäli kärsii lapsettomuudesta. Lapsiasioista kyseleminen ja uteleminen on usein todella harkitsematonta, koska osa on tosiaan vapaaehtoisesti lapsettomia – kukin omasta syystään – ja osa ei voi välttämättä saada lapsia. Asia voi lapsettomalle olla hyvinkin arka.
    Itse olen hyvinkin varma siitä, että en halua omia lapsia. Asia on kuitenkin sellainen, jota joudun työstämään ja joka varmasti tulee aikanaan pidemmässä parisuhteessa ajankohtaiseksi. Olen elämäni aikana ollut hyvin miellyttämishaluinen ja ehkä joitain vuosia sitten tämä olisi voinut jopa olla asia, josta olisin voinut joustaa toisen ihmisen takia. Silti vanhemmuus ja äitiys ovat niin henkilökohtaisia asioita, ettei kenenkään pitäisi toisen vuoksi joustaa, jos oma kanta on täysin erilainen tai tuntuu, ettei äitiys ole itseä varten. Nyt on jo varmempi olo omista tuntemuksista ja osaisin pitää puoleni, mutta silti piti mainita asiasta.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.