Pauliina's fit world
Pauliina's fit world

Blog Awards 2015 – tunnelmointia kuvien kera

Eilen koitti vihdoin se päivä, jota moni bloggaaja oli odottanut. Eilen juhlittiin nimittäin Blog Awardseja, jossa blogeja palkittiin yhteensä 12 eri sarjassa. Tilaisuus järjestettiin A-lehtien toimistolla Helsingin Kulosaaressa, jossa onkin aivan hulppeat puitteet järjestää coctail -tyyliset juhlat. Pukukoodi oli tiedossa jo etukäteen ja se oli ”tumma puku”.

Tämän vuotinen Blog Awards oli mulle ensimmäinen kerta koskaan kyseisessä tapahtumassa. Olinkin siis todella otettu, kun sain kutsun tapahtumaan. Tajusin tuossa itseasiassa eilen keskusteltuani blogistani gaalassa, että olen ollut täällä Fitfashionilla nyt vuoden ajan. Tämä aika on opettanut mulle bloggaamisesta paljon ja ihan koko tästä alasta. Kaikista parhainta on kyllä aivan mahtavat bloggaajakollegat, joihin pääsinkin moniin tutustumaan eilen.

Olimme tosiaan Fitfashionin bloggaajien kanssa Monnan luona etkoilemassa ennen gaalaa. Kurvasimme Sannan kanssa paikalle vasta viiden aikoihin, joten meille jäi ainoastaan tunti aikaa ennen gaalaan lähtöä. Vaikka aika oli rajallinen, niin mukavia keskusteluja ehdittiin siinäkin käymään bloggaajien kesken ja tietysti, kun sometyötä kaikki teemme, niin kuvia räpsittiin ihan urakalla 🙂

blogawards-bloggaajat

Mä ehdin myös hiukan kriiseillä mun illan asun kanssa ja loppujen lopuksi asusta muodostui tälläinen. Tukka sai myös hieman ruskeamman sävyn eilen kampaajalla.

bikbok-mekko-muoti

Mä oon vaan jotenkin vieläkin niin fiiliksissä eilisen tapahtumista. Mä en ole oikeastaan käynyt juhlimassa sitten kesäisten Weekend Festivalien jälkeen ja varsinkin nyt, kun kyseessä oli näin erityislaatuinen tilaisuus, niin sitä lähti oikein mielellään viettämään iltaa hyvässä seurassa. Gaalassa oli paikalla paljon tunnettuja bloggaajia ja median edustajia. Mä olin erityisen innoissani muutamasta puheesta, joita alussa oli, koska aion myös itse suuntautua media/viestintäalalle liiketalouden opinnoissani. Oli hienoa kuulla bloggaamisen ja markkinointiviestinnän uusista tuulista.

Monnalta lähdimme porukalla takseilla gaalapaikalle. Gaalaan sisään tullessa oli ison juhlan tuntua, kun sisään pääsi ainoastaan vieraslistaan merkityt henkilöt. Iso toimistorakennus oli täynnä ihmisiä, kun saavuimme paikalle. Mä olen todella visuaalinen ihminen ja nautin nähdä niin paljon hienoja asuja, kampauksia ja meikkejä. Tarjolla oli tietysti kuohuvaa ja pientä purtavaa.

Pahoittelut Snapchatin teksteistä, oli liian kiire ikuistaa kaikki! :D
Pahoittelut Snapchatin teksteistä, oli liian kiire ikuistaa kaikki! 😀
Reaaliajassa päivittyvä Blog Awards Instagram feed :)
Reaaliajassa päivittyvä Blog Awards Instagram feed 🙂

Palkintojenjaon jälkeen oli hetki vapaata aikaa ennen illan ruokailua. Tarjolla oli merellinen menu, jossa oli useita pieniä purtavia. Ruokailuista en valitettavasti saanut ikuistettua kuvaa, mutta myös niissä oli panostettu visuaalisuuteen.

Pian ruokailun jälkeen alkoi livebändi soittaa aulassa ja loppuillan vieraita viihdytti dj. Siinä alkoi itse kullakin juhlatunnelma nousemaan, kun musiikkikin muuttui enemmän omaan makuun sopivaksi 🙂 Loppuillasta ulkona nähtiin huikea ja värikäs ilotulitus. Koko piha oli valaistu eri sävyisin valoin ja illan pimeydessä koko rakennus ja piha näytti todella tunnelmalliselta.

Mä pääsin tutustumaan gaalan aikana useisiin bloggaajiin, joiden blogeja itsekin seuraan ihan päivittäin. Yksi heistä on Ida Jemina, jonka blogia olen seurannut jo pitkään. Ida Jemina kirjoittaa erittäin asiantuntevasti hyvinvoinnista ja treenistä blogissaan, jonka vuoksi tykkäänkin sitä lukea. Hän on myös itse todella hyvässä kunnossa ihan livenäkin. Ida Jemina oli livenä todella ihastuttava persoona ja juuri niin iloinen, mitä kuvista ja kirjoituksistakin tulee ilmi.

idajemina-blogawards

Pitihän meidän Sannankin kanssa räpsäistä kuva samassa kohtaa :)
Pitihän meidän Sannankin kanssa räpsäistä kuva samassa kohtaa 🙂

Jossain vaiheessa iltaa ihmisiä lähti jonkin verran pois ja jäimme pienellä Fitfashionin bloggaajien porukalla viettämään iltaa. Meillä oli oikein syvälliset keskustelut Punttimimmin eli Natalian ja Auroran kanssa ja loppujen lopuksi lähdimmekin tällä porukalla jatkamaan iltaa Apolloon. Olen lukenut molempien blogeja jo pitkään, mutta en ole päässyt vielä kertaakaan tutustumaan kasvokkain. Se ei kuitenkaan haitannut yhtään, koska juttu luisti niin hyvin, että tuntui, että olisimme tunteneet jo pidemmänkin aikaa.

punttimimmi-pauliinafit-blogawards

Tykkään Natalian tyylistä kirjoittaa blogia suorasanaisesti ja rehellisesti. Livenä Natalia oli oikein sydämellinen ihminen ja huumorintaju oli paikallaan. Ehkä siinä pienet ennakkoluulotkin hävisivät puolin ja toisin illan aikana 😉 Jos kuvailisin Auroraa jotenkin, niin ihana, pirteä, iloinen ja ihastuttava nainen. Taisinkin aika moneen otteeseen illan aikana kommentoida ”ihana” Auroran puheille 🙂 Hänen tyyppisiä ihmisiä pitäisi olla enemmänkin tässä maailmassa.

Kertakaikkiaan ihan mahtavat juhlat ja toivottavasti ensi vuonna uudelleen! 🙂 Tämä viikonloppu polkaisikin käyntiin tämän kiireisen syksyn, jolle ei loppua näy. On tietysti itsestään kiinni, mihin kaikkiin tapahtumiin sitä lähtee mukaan, mutta kiireistä tulee silti olemaan.

Ihanaa ja aurinkoista lauantaipäivää kaikille! <3

Kommentit (8)

  1. Punttimimmi

    Voi ihana! <3 Oli tosi kiva tutustua!

    1. pauliinafitworld

      Hih samoin <3

    2. Aku

      Olipa maailman kultaisin kuvaus <3 Mä olen NIIIIIN iloinen, että sain tutustua suhun eilen! Oon ollut jotenkin aivan liian 'vaimoontunut' ja 'firmaantunut', että arvostan suuresti tällaista laatuaikaa laatunaisten seurassa 🙂 Toivottavasti nähdään pian, olet huippu!

      1. pauliinafitworld

        Ole hyvä totta joka sana <3 Haha ihana 😀 😀 oli pakko päästä sanomaan mutta samat sanat, toivottavasti pian taas nähdään! 🙂

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *