Pauliina's fit world
Pauliina's fit world

Kuukausi: marraskuu 2018

Mitä jos ei tekisi lapsia ollenkaan?

Olen pohtinut paljon tämän menneen vuoden aikana lapsiasiaa. Se johtuu varmastikin siitä, että täytän ensi keväänä 27-vuotta, joka on toki nuori ikä vielä, mutta useilla ikäisilläni naisilla on jo lapsia. Myös oma äitini sai minut…

  • 17

Miten jaksan lähteä treenaamaan vielä 11 vuoden jälkeenkin?

Mietin tätä taas eilen kun ilta venyi myöhään ja treenaamaan oli taas aika lähteä.  Olen huomannut, että nyt kun olen palannut entiseen treenirytmiini takaisin, jossa treenaan kolme tai neljä kertaa viikossa, kertaantuu treenistä tuleva hyvä…

  • 0

Pimeys tekee minut hulluksi – siis seuraava matka suunnitteilla!

Voikohan oikeasti olla, että tämä talven ja pimeyden sietäminen vaikeutuu mitä vanhemmaksi tulee? En muista, että se olisi ollut minään vuonna näin vaikeaa tai sitten aika kultaa muistot. Tuntuu nimittäin siltä, että voisin nukkua vaikka…

  • 12

Joogaa helposti kotona tämän vinkin avulla – niskakivuista ja stressistä eroon

Kaupallinen yhteistyö: Yogaia

Olen loppukesästä asti harrastanut joogaa, mutta en välttämättä sillä ihan perinteisellä tavalla. Liityin nimittäin kesän lopussa Yogaia-nimiselle sivustolle, joka tarjoaa joogatunteja verkon välityksellä. Etsin ratkaisua siihen, että miten pääsisin säännöllisistä niska-hartiakivuista eroon. Olin myös tiedostanut,…

  • 0

Sun maksamat eläkerahat häviää tuhkana tuuleen

Törmäsin tällä viikolla vähintäänkin mielenkiintoiseen artikkeliin, jossa Finanssivalvonta on puuttunut rankalla kädellä eläkeyhtiöiden toimintaan. Artikkeli kulkee otsikolla: Finanssivalvonnalta poikkeuksellinen ulostulo: Eläkeyhtiöt ovat käyttäneet yhteisiä varojamme vuosikausia väärin, ja nyt sen on loputtava Tässä muutamia suoria otteita…

  • 4

Näin pysyt kunnossa ympäri vuoden

Mitä ”kunnossa oleminen” itselleni tarkoittaa? Joku saattaa mieltää kunnossa olemisen niin, että ollaan alhaisessa rasvaprosentissa ympäri vuoden. Itselleni kunnossa pysyminen on kuitenkin paljon kaikkea muuta. Pidän tärkeänä, että omasta terveydestä ja myös kehosta huolehtii vuosien…

  • 2

Casinoa, viiniä ja aurinkoa

Viimeisenä päivänä halusimme kokea vielä jotain ikimuistoista ja päätimme lähteä Estoriliin, joka on Portugalin kuuluisa casino-kaupunki. Tästä kaupungista ja sen casinosta on saanut inspiraation myös ensimmäisen James Bond -kirjan Casino Royalen kirjoittaja Ian Fleming. En…

  • 2

Ikimuistoisia kokemuksia matkalla

Lissabon ja ylipäätään Portugali on sellainen kaupunki ja maa, jonka läpi koluamiseen saisi varmasti käytettyä aikaa monta viikkoa. Täytyy sanoa, että Lissabon teki minuun juuri niin positiivisen vaikutuksen kun olin ihmisten kokemuksia kuullutkin ennen matkaa….

  • 0

Uusi ylpeä terve.fi-bloggaaja täällä hei!

Näin uudelle blogialustalle siirtyessä onkin hyvä esitellä itsensä myös teille uusille lukijoille. Pääsen vihdoin kunnolla blogin ääreen kun palasin pieneltä minilomalta Lissabonista. Kyllä vaan tekee hyvää olla muissa maisemissa ja lähes tavoittamattomissa, vaikka olin poissa…

  • 0

Terveiset Lissabonista

Takana on kaksi aika vauhdikasta päivää täällä Lissabonissa. Saavuimme tosiaan sunnuntaina myöhään illalla Lissaboniin, jolloin ensinäkymät olivat vain taksin huuruisesta ikkunasta. Saapumisiltana täällä satoi vettä, jota onkin tullut hiukan ripotellen pitkin viikkoa. Lämpötila kohoaa lähelle…

  • 0